Tämä ihonpuhdistusliina on tullut käyttööni LookFantasticin adventtikalenterissa 2017. Sain sen korkattua käyttöön tänä vuonna. Toivottavasti tämän vuoden adventtikalenterissa ei tule uutta liinaa tai sekin saa taas odotella vuosia kaapissa.
Idea tässä liinassa on sama kuin esimerkiksi MakeUp Eraserissa tai Aquis kasvojenpuhdistusliinassa jota olen aiemmin käyttänyt ja blogissakin esitellyt. Eli meikin voi puhdistaa kasvoilta pelkällä lämpimällä vedellä ja tällä mikrokuituliinalla. Itse olen käyttänyt pelkkää lämpimällä vedellä kasteltua liinaa, mutta myös komboa liina + puhdistustuote. Pelkkä liinakin toimii mutta itse koen puhdistavammaksi käyttää jotain puhdistustuotettakin iholla.
Ennen ensimmäistä käyttöä liina tulee pestä pesukoneessa. 30 astetta ja tällä lämpötilalla liina pestään jatkossakin. Liinan voi pestä tuhat kertaa eli se säästää esimerkiksi vanulappujen käytöltä ja on näin ollen ekologisempi (ellet jo käytä kestovanulappuja). Itse pesen liinan välillä käsin koska muuten ei pelkästään yhdellä liinalla pärjäisi ellei pesukone hurise joka päivä. Liina kuivuu melko nopeasti eli sitä voisi mukana reissuillakin kuljettaa.
Liina on ihanan pehmeä eikä se kadota pehmeyttä pesujen saatossa (omani olen pessyt ainakin 100 kertaa tähän mennessä). Kooltaan se on kompakti (noin kahden kämmeneni kokoinen ja yhdellä liinalla saa vaativimmankin meikin puhdistettua kasvoilta ilman että meikki alkaisi levitä uudelleen pitkin kasvoja.
Valmistusmateriaalina on polyesteri. Liinaa on saatavilla pinkkinä ja mustana. Esimerkiksi LookFantastic myy tätä liinaa ja kolmen liinan pakkaus on hinnaltaan 23,45 euroa kirjoitushetkellä. Tämä jäi itsellä käyttöön niinä iltoina kun en pese kasvoja Foreon avulla.
torstai 31. lokakuuta 2019
maanantai 28. lokakuuta 2019
Ziaja - Serum Energising and Smoothing with Goat's Milk
Tämäkin tuote on saatu kauneusbloggaajien miitin goodiebagissa. Ziaja on itselleni entuudestaan tuttu ja tämän vuohenmaito-tuotesarjan tuotteitakin olen käyttänyt, mutta tämä seerumi oli uusi tuttavuus. Ziajaa saa ainakin Sokoksilta. Tällä seerumilla on hintaa noin 11-12 euroa. Ziaja on hintatasoltaan melko edukasta kosmetiikkaa.
Kyseessä on hieman geelimäinen seerumi 50ml pumppupullossa. Seerumi lupaa iholle kosteutta, pehmeyttä ja säilyttää ihon elastisuutta. Energiaa ja silottavuutta. Ziaja - Serum Energising and Smoothing with Goat's Milk sisältää nimensä mukaisesti vuohenmaidon proteiineja. Nimestä ja raaka-aineesta huolimatta se ei tuoksu vuohen maidolle tai navetalle. Siinä kevyt kukkaistuoksua muistuttava tuoksu, joka hälvenee iholta melko nopeasti.
Tätä seerumia suositeltiin myös kokeilemaan meikinpohjustajana ja totta kai itsekin sitä kokeilin. Suositus perustunee seerumin sisältämään silikoniin (Dimehticone). Silikoni tasoittaa ihon pieniä virheitä (juonteet, rypyt ja muut epätasaisuudet) jolloin meikkipohja levittyy kasvoille "virheettömämmin". Eli seerumi tavallaan meikkaa ensin piiloon pienet epätasaisuudet ja kyllähän se toimi hyvin. Meikkivoide levittyi iholle kevyesti ja meikkipohja näytti tasaisemmalta. Meikin kestossa en huomannut eroa entiseen. Silikonin takia iho myös tuntuu sileältä ja pehmeältä. Mutta silikonin takia itse jätin tämän aamuiseen käyttöön, illalla käytin laveran Hydro Effect-seerumia joka onkin yksi HolyGrail-tuotteistani.
Seerumi imeytyy iholle nopeasti eikä jätä sitä tahmaiseksi vaan hyvin silotelluksi. Pienellä määrällä pärjää pitkälle eli käytössä tämä vaikuttaa oikein riittoisalta. Ulkoasu tuotteella ja pakkauksella on mielestäni yksinkertaisen hauska.

Onko Ziajan tuotteet sinulle jo tuttuja?
*Tuote saatu testattavaksi blogin kautta.
torstai 24. lokakuuta 2019
Olivia Klein Detox Masque hoitonaamio
Olen kirjoitellut suomalaisesta luonnonkosmetiikasta blogissani aiemminkin ja erityisesti Olivia Kleinin tuotteista olen esitellyt teille kolme: Oil Wash & Care monituotteen, Aloe Berry Jellyn sekä Hydra Toner- hoitonesteen. Tänään esittelen neljännen tuotteen nimeltä Olivia Klein Detox Masque.
Kyseessä on vegaaninen syväpuhdistava hoitonaamio, joka perustuu lääkepohjaiseen hiileen. Joku saattoi harmahtavasta väristä sen arvatakin. Syväpuhdistuksen lisäksi naamio lupaa syväkosteuttaa sekä pehmentää ihoa. Lääkehiilen lisäksi naamio sisältä mm. luomuöljyjä, kasvipohjaista hyaluronihappoa, aloe veran lehtimehua, vihreää teetä sekä granaattiomenan hedelmähapppoja. Naamio on tuoksuton mutta omaan nenään raaka-aineiden ominaistuoksu hivenen tuoksuu, sellainen hieman kirpakka tuoksu.
Naamiota suositellaan avuksi erilaisiin iho-ongelmiin, kuten epäpuhtaudet, pigmenttimuutokset tai kuivuus. Naamiota suositellaan käytettäväksi pari kertaa viikossa. Tuotetta hierotaan kasvoille silmänympärysihoa välttäen niin kauan kunnes naamion väri muuttuu vaaleanharmaaksi. Myös koostumus tuntuu tässä vaiheessa nihkeämmältä levittää. Vaikka tämä on naamio, niin tästä ei tule sellaista perinteistä kasvonaamio-fiilistä koska tuote ei jähmety kasvoille kalvoksi vaan se tuntuu enemmän paksummalta kerrokselta kasvogeeliä. Todella mukava naamio käyttää.
Vaikutusaika on 15-20 minuuttia jonka jälkeen naamio poistetaan kasvoilta lämpimällä vedellä. Apuna voi käyttää esimerkiksi musliiniliinaa. TwistBe:n verkkokaupan sivuilla varoitellaan että naamion jälkeen iho saattaa punoittaa tai kuumottaa, mutta itse en huomannut kuumotusta vaikka iho punakaksi hieman poskilta helahtikin. Samassa verkkosivuilla kuitenkin todetaan että hoitonesteen ja kasvovoiteen jälkeen punoitus tai kuumotus hälvenee ja näin totesin itsekin. Mutta jos reaktio on voimakkaampi niin kyse saattaa olla allergiasta eikä käyttöä tulisi jatkaa.
Naamion jälkeen iho kaipaa kosteutusta ja itse lisäsin sille hoitonesteen ja yövoiteen koska käytin tätä illalla. Suosin vastaavien naamioiden käyttöä muutoinkin ilta-aikaan jos kasvot sattuvat punertumaan tai vastaavaa. Kosteutuksen jälkeen iho oli todella pehmeä ja silkoinen. Oikein ihanan tuntuinen ja hyvinvoivan oloinen (vaikka poskilla punoitusta hieman olikin). Huomasin seuraavana aamuna että edellisenä päivänä poskella komeillut orastava finni oli laskenut ja rauhoittunut silmin nähden.
Hintaa naamiolla on esimerkiksi TwistBe:llä 13,40 euroa (50ml).
Tämä jää itselle suosikkeihin.

maanantai 21. lokakuuta 2019
Eyenlip Moisture Essence Mask Sheet - Salmon Oil
Miltä kuulostaisi lohiöljyä sisältävä kasvonaamio? Itse ainakin olin hyvin skeptinen, mutta järkeilin ettei tämä voi haista kalanperkuujätteille jos sen halutaan myyvän markkinoilla. Pääsin kokeilemaan tätä Eyenlipin kangasnaamiota, sillä sain sen kauneusbloggaajien kesämiitin goodiebagissä.
Naamio on tyypillinen kangasnaamio eikä sen asettelussa tarvita sen suurempia kommervinkkejä. Tässä on oikein hyvä kukkaistuoksu, ei merkkiäkään kalaisasta aromista. Miestä puistatti kun näytin tätä naamiota ennen avaamista ja ehkä vähän kiusoittelin sen muka "kalaisalla aromilla". Lohiöljyn lisäksi naamio sisältää useita kasviuutteita sekä hyaluronihappoa. Kyseessä on ihoa kosteuttava ja ravitseva kasvonaamio.
Naamiota pidetään kasvoilla 20 minuuttia ja sitä suositellaan käytettäväksi muutamia kertoja viikossa. Eli ne perus kangasnaamio-ohjeet pätevät tässäkin. Hintaa yhdellä naamiolla on noin 1,60€. Näitä ja paljon muuta korealaista kosmetiikkaa voi tilata esimerkiksi Beautyko-verkkokaupasta. He olivat nuo naamiot meille miittien goodiebagiinkin antaneet.
Naamion jälkeen iho oli todella todella pehmeä ja kuulas. En edes lisännyt heti kasvovoidetta kun halusin fiilistellä ihon silkoista pintaa. Jos lohiöljy ei kiinnosta niin näitä Eyenlipin sheet maskeja löytyy muissakin vaihtoehdoissa, esimerkkinä aloe vera, vihreä tee, kollageeni tai hyaluronihappo naamiot. Tämän kokeiluni perusteella voisin ostaa näitä hemmotteluhetkiin tulevaisuudessa.

*Tuote saatu blogin kautta goodiebagissa.
perjantai 18. lokakuuta 2019
#iloveme2019
Vuoden I Love Me-messut ovat taas täällä. Tänään alkaneet messut ovat avoinna klo 10–19, lauantaina ja sunnuntaina klo 10–18. Tänään ammattilaispuoli (Beauty Pro) on avoinna vain kauneusalan ammatti-ihmisille, mutta lauantaina ja sunnuntaina sisäänpääsy myös meille kuluttajille. Sen takia suuntaan itse messuille huomenna tai vasta sunnuntaina.
Lippuja messuille saa esimerkiksi ovelta, hintaan aikuiset pe/su 19 €/hlö ja la 21 €/hlö. Lapset (7-15 v.), eläkeläiset, opiskelijat pääsevät edukkaammin, hintaan 12 €/hlö. Verkosta ostettuna liput ovat samanhintaiset kuin ovella. Jos lippuja osti ennakkoon niin hinnat olivat eiliseen päivään saakka hivenen edullisemmat.
Tuttuun tapaan messuilla on runsaasti näytteilleasettajia että ohjelmaa. Messuilta löytyy niin treenialuetta kuin pop-up kampaamoja aina erilaisiin kisa-alueisiin. Itse olen kiinnostunut hyvien messutarjousten metsästyksestä, mutta myös maskeerauksen ja bodypaintingin kisojen seuraamisesta.
Tässä muutamia muita itseäni kiinnostavia ohjelmanumeroita:

- Tänään perjantaina olisi ollut mielenkiintoinen luento klo 15.30 -16.00 Beauty Pro -lavalla aiheesta Naisen iho ja hormonit. Luennoitsijana naistentautien- ja synnytysten erikoislääkäri, lääketieteen tohtori, Nonna Heiskanen
- IDUN Mineralsin osastolla (6d69) olisi tänään meikkitaiteilija Ida Ekman. Hän tekee pikameikkejä ja pikalakkauksia klo 15.30 - 18.30
- Korealaista ihonhoitorutiinia esittelee Katja Kokko lauantaina klo 16.00 - 16.30 Jolien pisteellä (6f48)
- Lauantaina klo 15.30 - 16.00 House Of Organic-pisteellä (7g128) tarjolla on 10 parasta LOW WASTE - vinkkiä kauneudenhoidossa, jotka esittelee bloggaaja Roosa Blom
- Forum-lavalla lauantaina klo 16.00 - 16.30: 5 minuutissa valmiina päivään - Stylisti Outi Broux jakaa parhaat vinkit nopeaan hiustenmuotoiluun arjessa
- Sunnuntaina klo 11.15.-16.45 tarjolla vinkkejä kuinka saada ohenevat hiukset näyttämään upeammilta. Nimittäin kampaajien EM- ja MM-mestari Nico Wolfram antaa vinkkejä aiheeseen Plantur39-osastolla (6k19)
- Katja Kokko on opastamassa pika gua shan pariin House Of Organic-osastolla (7g128) sunnuntaina klo 11.00- 11.30
- Katja Kokko on myös Jolien pisteellä (6f48) kertomassa mitä on gua sha, sunnuntaina klo 12.30-13.00
- I love fashion - muotinäytös on aina messuilla nähtävä, niitä on onneksi useampia tarjolla niin hyvin ehtii mahduttaa johonkin väliin.
maanantai 14. lokakuuta 2019
UpCircle Kaneli ja Inkivääri Chai palasaippua
Olen aivan hullaantunut Chailatteen sekä muihin juomiin joissa Chai-mausteseos näyttelee edes sivuosaa. Tuoksu on huumaavan ihana. Chai on perinteisesti hyvin mausteinen intialainen teejuoma ja tässä UpCircle:n palasaippuassa Chailla on iso rooli. Ostin tämän saippuan vain puhtaasti tuoksunsa perusteella Luonnonkaunis-messuilta.
UpCircle Kaneli ja Inkivääri Chai palasaippua on valmistettu Chai-makusiirapin valmistuksessa käytetyistä mausteista eli samalla idealla kuin heidän ihanat kahvikuorinnat on valmistettu. Sen sijaan että kertaalleen käytetty raaka-aine menisi roskiin ja kaatopaikalle, niin se hyödynnetään uudelleen näissä kosmetiikkatuotteissa. Aivan mahtavaa. Lisäksi ihmiset UpCirclen takana ovat mukavan oloisia ja he ovat tehneet töitä yrityksensä eteen. Olen heidät tavannut eräässä tapahtumassa ja heistä huokuu positiivista energiaa.
UpCircle Kaneli ja Inkivääri Chai palasaippua lupaa kuoria ihoa hellävaroen ja sen luvataan sopivan sekä vartalolle että kasvoille käytettäväksi. 100 gramman palasta riittää kyllä moneen pesuun. Chaimausteiden lisäksi saippua sisältää luomulaatuisia kaneli- ja inkivääriöljyjä sekä vaaleanpunaista savea. UpCircle Kaneli ja Inkivääri Chai palasaippua on vegaaninen.
Olen käyttänyt saippuaa sekä vartalon että kasvojen pesuun vaihdellen. Se pesee tosin kasvot välillä turhankin puhtaaksi eli omalle iholle tämä soveltuu paremmin kropan pesuun. Hintaa saippualla on ostopaikasta riippuen 10-12 euron paikkeilla. Jos olet Chain ystävä niin tämä kannattaa käydä nuuhkimassa. Aivan ihana.
Jostain syystä en löytänyt koneeltani ottamaani kuvaa tuosta saippuasta niin tässä yhteiskuvassa kasvoseerumin kera komeilee edes tuo pakkaus.
torstai 10. lokakuuta 2019
Vaahtoava kasvonaamio - Oh K! Bubble Sheet Mask
Nämä vaahtoavat ja kasvoilla kuplivat kasvonaamiot alkaa olla jo vanha juttu, mutta itse testailin vasta syyskuussa tämmöistä ensimmäisen kerran. Kokemus oli hauska joten jaan sen kanssanne kuvin.
Ennen naamion poistamista pakkauksestaan tulee pakkausta ravistella kunnolla jotta nesteet varmasti sekoittuvat ja naamio on tasaisesti nesteen peittämä. Tämän operaation jälkeen pakkauksen voi avata ja sheet maskin voi levittää kasvoilleen. Tässä vaiheessa siinä on jo havaittavissa hieman valkoista vaahtoa, mutta vaahtoaminen yltyy kun naamio on ollut kosketuksissa ihon kanssa jonkin aikaa. Vaahtoa muodostui niin paljon että näytin varmasti hassulta lasten silmin. Naamion annetaan vaikuttaa iholla enintään 15 minuuttia. Tämän jälkeen naamio poistetaan kasvoilta ja iho pestään lämpimällä vedellä.
Tämä kyseinen naamio lupaa puhdistaa ihon ja kuoria sitä hellävaraisesti. Lisäksi naamio lupaa ihosta pehmeämmän ja sileämmän. Ja voin allekirjoittaa lupaukset. Ihostani tuli niin pehmeä että päätin pitää meikkivoiteettoman päivän (koska olin hoitovapaalla lasten kanssa kotona). Toki lisäsin kasvoille päivävoiteen kosteuttamaan. Kasvojen iho oli pehmeä ja kuulas.
Kupliva/vaahtoava kasvonaamio oli hauska kokemus ja tulen varmasti niitä ostamaan tulevaisuudessakin. Esimerkiksi Cocopandalla hintaa yhdellä Oh K! Bubble Sheet Mask -naamiolla on kirjoitushetkellä 4,50 euroa. Heiltä saa myös muita Oh K!:n tuotteita.

maanantai 7. lokakuuta 2019
Naturativ Kosteuttava voide - hoitoa pienen ihmisen iholle
Tänään ihonhoitoa perheen pienimmille. Olen blogissani aiemmin esitellyt Naturativen kylpyöljyn, joka tuossa kuvassakin näkyy. Tänään vuorossa on kosteuttava vartalovoide. Nämä tuotteet on nimenomaan suunniteltu vauvojen ja pienten lasten herkälle iholle.
Naturativ Kosteuttava voide sisältää useita kasvipohjaisia öljyjä (auringonkukkaöljy, soijaöljy, oliiviöljy, puuvillansiemenöljy). Lisäksi se sisältää useita kasvivahoja ja -uutteita. Ja on siis luonnonkosmetiikkaa NaTrue-setrifikaatilla varustettuna. Voide lupaa suojata ja hoitaa pienen ihmisen herkkää ihoa ja sopii käytettäväksi vartalolle että kasvoille.
Voidetta suositellaan erityisesti atooppiselle iholle ja sitähän meidän perheessä on vähän kaikilla. Tämä on ollut kylpyöljyn lisäksi pelastuksena lasten iholle monesti. Haluaisin hoitaa lasteni ihon ja hiukset melko pitkälti luonnonkosmetiikan avuin ja siinä kohtaa Naturativen tuotteet ovat tulleet esiin.
Voide on miedosti tuoksuvaa, siinä ei kuitenkaan ole hajusteita vaan tuoksu tulee puhtaasti voiteen sisältämistä raaka-aineista. Sellainen kevyt luonnonkosmetiikalle ominainen tuoksu (mielestäni). Voide levittyy ja imeytyy iholle solahtaen ellei sitä annostele liikaa, silloin se saattaa jättää ihon hetkeksi valkoiseksi. Itse usein taputtelen voiteet iholle jotta ne imeytyvät nopeammin ihoon. Ja tätä voidetta meillä on mennyt. Molemmat lapset ovat kaltaisiani atoopikkoja ja säiden vaihtelut etenkin näkyvät nopeasti ihon kunnossa. Pienemmällä vielä vaipan käyttö aiheuttaa lisää ihon lehahtelua sillä alueella.
200ml on hinnaltaan noin 20 euron molemmin puolin. Itse ostin molemmat tuotteet kuvassa Luonnonkaunis-messuilta messuhinnoin. Naturativ Kosteuttava voide on vegaaninen. Vaikka tuote on suunnattu lapsille, niin toki sitä voi aikuisetkin yhtä hyvin käyttää.

torstai 3. lokakuuta 2019
I Want Perfect Makeup Sheet Mask
Nappasin tämän itselle aiemmin tuntemattoman kasvonaamion kauneusbloggaajien kesämiitin vaihtoringistä. Koska tässä tuotepakkauksessa ei juurikaan ole englantia, jouduin ensin googlettamaan tämän ideaalisen käyttötavan. Tämä paljastui aamulla käytettäväksi ennen meikkiä - sen verran aavistelin kyllä jo nimestä sekä niistä tiedonmurusista mitä englanniksi sain irti pakkauksesta itsessään.
Naamio on aika perinteinen hyvin ohut "kangasnaamio" joka on hyvin uitettu pakkauksen sisältämässä nesteessä. Naamion "pearl cellulose"- materiaalia kovin hehkutettiin ns. normaali sheet maskeja paremmaksi mutta en itse huomannut muuta kuin että se oli ohuempaa kuin muut viime aikoina käyttämäni sheet maskit. Ainesosina naamiossa on mm. viinirypäle- ja laventeliuutetta. Naamio oli ehkä hivenen vaikea saada kasvoille, mutta pienen näpertelyn jälkeen se oli melko hyvin paikoillaan. Vaikutusajaksi löysin googlettelemalla 20-30 minuuttia ja sen aikaa odottelin kiltisti. Tämän jälkeen naamio poistetaan kasvoilta ja kasvoja taputellaan kevyesti jotta kaikki iholla oleva neste/seerumi imeytyy ihoon.
Naamio lupasi kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja pienentää ihohuokosia. Oikeastaan se lupasi olla meikinpohjustaja mutta kasvonaamion muodossa. Naamio tosiaan tuntui sellaiselta perus kangasnaamiolta, samanlaisilta mitä olen viime aikoina käyttänyt kaapista pois. Iho tuntui kosteutetulta ja pehmeältä, mutta ihohuokosten kutistumista en juurikaan huomannut. Ihosta jäi kuitenkin aavistuksen "tahmea" ja ajattelin sen olevan tämä "primer"-ominaisuus. Meikkipohja tarraa hivenen paremmin kosteaan/nihkeään ihoon. Meikin pysyvyydessä päivän mittaan en huomannut eroa.
Ihan toimiva naamio siis ja hauska kuvitus tuossa pakkauksessa. Näitä löytyi muutamia erilaisia ja kaikissa on samankaltainen pin up-tyylinen pakkaus. Hintaa näytti olevan kolmen US dollarin paikkeilla googlettelun perustella.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)