maanantai 30. syyskuuta 2019

UpCircle Kahviöljy Kasvoseerumi

Sain tämän seerumin alkujaan NHS:n luonnonkosmetiikkapäiviltä. Ostin itse vielä Luonnonkaunis-messuilla toisen pullon tätä seerumia sillä sen verran kovasti siihen ihastuin. Olen aivan ihastunut myös UpCirclen kahvikuorintoihin (jo aikana jolloin heidän nimensä oli Optiat) sekä myös Chai saippuapalaan.

Seerumissa on kevyt kukkainen tuoksu. Ei heti uskoisi että tämä on kahviöljyyn tehty. Ainakin itse odotin kahvin ominaistuoksua. Seerumin valmistukseen käytetty kahviöljy on muuten puristettu käytetyistä kahvinpuruista. UpCircle kerää tuotteidensa valmistukseen käytetyt kahvinpurut Lontoon kahviloista. Sen sijaan että kahvinpurut menisivät kaatopaikoille täytteeksi, ne hyödynnetään UpCirclen kosmetiikassa.

Kahviöljyn lisäksi seerumissa on jojobaöljyä, tyrniöljyä sekä ruusunmarjoista saatua öljyä. Ihon kosteuttamisen lisäksi seerumi lupaa auttaa ihon kollageenituotannon tehostamisessa sekä auttaa häivyttämään esimerkiksi pigmenttiläiskiä sekä kirkastaa ihonsävyä. Edellämainittujen öljyjen lisäksi INC sisältää useita kukkaisöljyjä ja -uutteita (Rosa Damascena Flower Oil, Calendula Officinalis Flower Extract). Niistä lienee tuoksumaailma saatu mukaan.

Seerumia levitetään puhtaalle iholle muutamia tippoja ja hierotaan se ihoon. Omaan ihoon seerumi solahtaa kyllä hetkessä ellei sitä liika-annostele. Itsellä ei pigmenttiläiskiä vielä ole havaittavissa, mutta seerumi kyllä saa ihon hehkumaan hyvinvoivan näköisenä. Lisäksi minua ilahduttaa seerumin vegaanisuus sekä siihen sisältyvä ajatus ja oivallus raaka-aineiden uudelleenkäyttämisestä.

30ml pipettipullollinen seerumia maksaa noin kahdenkymmenen euron paikkeilla hieman riippuen ostopaikasta, omani olen ostanut NHS:ltä (sen heiltä näytteenä saadun pullon lisäksi).


UpCircle Kahviöljy Kasvoseerumi

UPCIRCLE ORGANIC FACIAL SERUM WITH COFFEE OIL


*Seerumi saatu alkujaan PR-näytteenä, mutta toisen pullon olen ostanut itse Luonnonkaunis-messuilta.

torstai 26. syyskuuta 2019

Bohon kosteuttava BB-voide, Beige clair

Bohon kosteuttava BB-voide on alkujaan messuostokseni viime vuoden I love me-messuilta.  Tykästyin siihen niin että ostin Luonnonkaunis-messuilta sen uudelleen tänä vuonna. Kolmesta vaihtoehdosta valitsin itselleni vaaleamman sävyn eli Beige Clairin. 

Tämä BB-voide sisältää mm. karpalovettä joka mielestäni antaa voiteelle myös hieman tuoksua. Voide on myyntipuheen mukaan antioksidanttinen ja se lupaa ennaltaehkäistä ihon ennenaikaista ikääntymistä. Voide on myös ihoa kosteuttava sekä ravitseva. Sen takia voidetta suositellaan erityisesti kuivalle ja aikuiselle iholle.

Koostumukseltaan voide on hyvin kevyt ja se antaakin iholle hennosti sävyä eli kovin peittävä se ei ole. Jos ihosi kaipaa meikkivoiteelta selvästi peittokykyä niin en tätä suosittele. Sen sijaan jos haluat luonnollisen, kuulaan meikkipohjan ja ihosi on valmiiksi melko hyvässä kunnossa, niin voin lämpimästi suositella. 

Itse levitän meikkivoiteen usein käsin eli siis sormia käyttäen, mutta sitä voi toki myös siveltimellä levittää. Voide levittyy iholle kauniisti eikä ainakaan itselläni jättänyt selviä rajoja. Tämä valikoituikin usein meikkipohjakseni sen korkkaamisen jälkeen jo pelkästään helppouden takia.

Boho Green on ranskalainen kosmetiikkasarja jonka kaikki tuotteet ovat luonnonmukaisia ja tuotteissa on käytetty paljon luomulaatuisia raaka-aineita. Boholta löytyy paljon ihanaa värikosmetiikka. Plussaa he saavat myös siitä että pakkausmateriaaleja on mietitty tarkkaan eikä tuotteet koskaan ole tuplapakattuja. Tämä BB-voide on vegaaninen ja luonnollisia ainesosia siitä on myyntipuheen mukaan 98,98% ja kaikista raaka-aineesta luomulaatuista on 22,37%.

Jos siis kaipaat vegaanista ihanan kuulasta ja kevyttä meikkipohjaa, joka myös samalla hoitaa ihoa, niin kannattaa kurkata tämä kosteuttava BB-voide. Hintaa voiteella on ostopaikasta riippuen 15 -20 euroa. Omani ostin messuilta messuhintaan 10 euroa.



maanantai 23. syyskuuta 2019

TONYMOLY Magic Food Mini Banana Lip Balm & Hand Milk

Sain nämä banaaniset tuotteet eli huulivoiteen sekä käsivoiteen #kauneusbloggaajienkesämiitin goodiebagin mukana. Korkkasin ne heti miitistä seuraavana päivänä käyttöön. Jos rakastat banaanin tuoksua niin suosittelen testaamaan näitä jo tässä vaiheessa pelkästään tuoksun takia. Molemmissa on sellainen hyvin baananikarkkimainen tuoksu. TONYMOLYmaiseen tapaan nämä on pakattu hauskoihin pakkauksiin. TONYMOLY on Etelä-Koreasta ja olen muutamia heidän tuotteita kokeillut vuosia vuosia sitten.  Suomesta TONYMOLYa saa esimerkiksi verkkokaupoista nobelta, eleveniltä sekä Bearelilta. Mutta voi näitä ihan Sokokseltakin ostaa.





Huulivoide on sellainen kevyt, mutta kosteuttava. Aika perushuulivoide oikeastaan. Siinä on mukana mm. banaaniuutetta (Musa Sapientum (Banana) Fruit Extract), kookosöljyä (Cocos Nucifera (Coconut) Oil) sekä maitoproteiinia (Hydrolyzed milk protein). Tuoksua on kyllä lisätty vielä erikseen parfyymin muodossa. Hauska lisä tässä on banaanin mallisen pakkauksen ja herkullisen tuoksun lisäksi sen ripustuslenkki, joten tämän saa halutessaan vaikka avaimiin kiinni, jolloin huulirasva seuraa mukanasi pakostakin. Pakkauksessa on 7 grammaa sisältöä ja hintaa on 9-10 euroa riippuen ostospaikasta.

Myös käsivoide on pakattu söpöön banaaniin ja siinä on sama karkkimainen banaanin tuoksu. Pakkauksessa on sisältöä 45ml. Voide sisältää huulivoiteen tapaan banaaniuutetta,  maitoproteiinia sekä kookosöljyä. Lisäksi siinä on vielä sheavoita. Hintaa käsivoiteella on ostopaikasta hieman riippuen 11-13 euroa. Voide on aika peruskäsivoide mutta sen tuoksu on tosiaan ihana (jos banaanista tykkää). Voide on nopeasti imeytyvää eikä jätä ainakaan omia käsiä tahmaisiksi.

Nähtäväksi jää kuinka hyvin tuotteet saa käytettyä puristelemalla loppuun sillä en itse varmaankaan raaski saksilla kajota pakkauksiin. Edellisetkin TONYMOLYn pakkaukset (punaiset omenat) jäivät koristeeksi pesun jälkeen ja myöhemmin lapset ovat niillä leikkineet. Jotenkin voisin jo nöhdä tuon isomman banaanin kauppaleikeissä ja pienempi sopisi hyvin tuleviin nukkekotileikkeihin.





torstai 19. syyskuuta 2019

The Ordinary Buffet

Huipputehokas paljon somessa hehkutettu vegaaninen seerumi joka on suunnattu ikääntyvälle iholle, mutta toimii erinomaisesti myös näin kolmenkympin paremmalla puolella. Siitä kirjoittelen tänään. Kyseessä on The Ordinary Buffet-seerumi.

Tuote yhdistää kuvauksensa mukaan erilaisia peptidejä yhdessä amino- ja hyaluronihappojen kanssa muodostaen tehokkaan ihonhoitotuotteen ikääntyvälle iholle. Vaikka kyseessä on anti-aging tuote, niin hyvillä mielin muutkin voivat tämän ottaa mukaan ihonhoitorutiiniinsa. Seerumi lupaa kosteuttaa ihoa tehokkaasti sekä toimia vasta-aseena ryppyjä, pieniä ihojuonteita sekä ihon epätasaisuuksia vastaan. Eli summa summarum tämä seerumi lupaa tehdä ihostasi nuoremman näköisen.

Koostumukseltaan kirkas seerumi on hyvin kevyttä ja se imeytyy iholle tuosta noin vaan. Buffet on silikoniton ja alkoholiton. Tätä käytetään muiden seerumien tavoin puhtaalle (puhdistetulle) iholle aamuin illoin ennen kosteusvoiteen lisäämistä iholle. Itse tykkään seerumin pipetistä, sillä saa tarkasti haluamansa määrän seerumia. 

Omassa käytössä tämä on ollut jo pitkään ja ihoni rakastaa tätä. Toinen suosikkini on laveran Hydro Effect Serum. Näitä kahta suosittelisin jos kaipaisit tehokasta vegaanista seerumia. Molemmat tuotteet imeytyvät iholle kuin unelma ja niiden säännöllisen käytön huomaa ihon kunnossa. Kosteutettu ja hyvinvoivan oloinen iho. 

Minusta heleä ja tasainen iho on paras pohja meikkileikkeihin, en oikein enää pidä kovin paksusta meikkivoiteesta puuterointeineen ihollani vaan suosin luonnollisempaa, kevyempää meikkipohjaa. Silloin hyvin kosteutettu iho luo meikille parhaan lähtöalustan. Siihen tarkoitukseen Buffet on erinomainen osa ihonhoitoa.

Hintaa Buffetilla on hivenen alle 20 euroa, esimerkiksi elevenin-verkkokaupassa hinta on kirjoitushetkellä 18,90 euroa. Tavaraa pipettipullossa on 30ml ja käytössä tuo on riittoisa ja melko tavallinen pakkauskoko seerumeille.







maanantai 16. syyskuuta 2019

Puikkomeikkivoiteen paluu? Wet n Wild Photo Focus Stick Foundation

Sain tämän meikkivoiteen #kauneusbloggaajienkesämiitin goodiebagissa. Mielessäni kävin heti takaisin 80-luvulla. Vaikka saamani sävy oli aivan liian vaalea itselleni, niin päätin sitä kokeilla ihan muistojen vuoksi. Muistelin että minulla oli yläasteella joku meikkivoidepuikko käytössä (ah, muistoja).

Wet n Wild Photo Focus Stick Foundation meikkivoide on kaiken kaikkiaan saatavilla 21 sävyssä ja omalle kohdalle sattui sävy nimeltä Shell Ivory. Wet n Wild Photo Focus Stick Foundation lupaa iholle pitkäkestoisen semi-mattaisen meikkipohjan. Photo Focus Stick Foundation sisältää väripigmenttien lisäksi mm. argan ja auringonkukkaöljyä, jotka kosteuttavat ihoa.

Meikkipohjaa on puikon avulla helppo kerrostaa mutta itselle riitti kevyt kerros. Photo Focus Stick meikkipohjalla saa peittävän tai puolipeittävän lopputuloksen riippuen kuinka voidetta kerrostaa iholle. Tällä ei tarvitse missään nimessä peittää ensin koko kasvoja vaan itse totesin että muutama meikkivoideviiru poskille, yksi otsalle, nenälle ja leualle riittää mainiosti. Sitten vaan levittämään.

Voide levittyi hyvin sormin. Siveltimellä en kokeillut mutta uskoisin että siveltimelläkin pärjää. Tätä meikkipohjaa suositellaan nopeisiin meikkituokkioihin, niin siksi omat puhtaat sormet kuulostavat hyvältä työvälineeltä. Meikkipohjan muutoinkin levitän useimmiten sormin. Sain meikkipohjan levittymään hyvin iholle, mutta näkyihän se raja pakostakin kun sävy oli pari astetta ainakin liian vaalea ja kylmälle ihonsävylle ajateltu (itse olen keltapohjainen eli lämmin). 

Meikkipohja jäi melko mattaiseksi ilman mitään pohjustajia tai puutereita eli nimenomaan nopean meikkipohjan tällä saa aikaan. Meikkipohja kesti hyvänän lähes koko päivän, vain nenältä voide vähän karkaili mutta se on itsellä usein ongelmana. Hintaa tällä meikkivoidepuikolla on 10 euron paikkeilla. Meikkivoide on vegaaninen ja tuoksuton. Tämän kokeilun perusteella en ainakaan säikähtänyt puikkomallista meikkipohjaa, kenties jossain vaiheessa voisin ostaa tämän itselleni oikeassa sävyssä. 











*Tuote saatu blogin kautta testattavaksi.



torstai 12. syyskuuta 2019

Beauty Bear Vitamin TAN

Sain kauneusbloggaajien kesämiitistä goodiebagin mukana testattavaksi nämä  Beauty Bear Vitaminiinit eli vitamiinit pakattuna nallekarkin muotoon. Itselle ennestään oli tuttuja BlackSaliva-blogin Viivin monesti instassa vilahtaneet Sugarbearit, mutta nämä minun olivatkin eri tuoteperhettä.

Beauty Bear Vitamin alkujaan tanskalaiseen tuoteperheeseen kuuluu tällä hetkellä neljä erilaista vaihtoehtoa, omani ovat mallia Tan eli persikan makuisia nallevitamiineja joiden luvataan auttavan ruskettumisessa sekä estävän ihon auringossa palamista. Kuten purkin kyljessä lukee "Tekevät ihon sisältäpäin valmiiksi auringolle. C-vitamiini suojaa soluja hapettumisstressiltä." 

Vuorokausiannos eli kaksi nallea (aikuisille ja yli 11 vuotiaille) sisältää mm. beetakaroteenia 3 mg, acerolauutetta 350mg (josta C-vitamiinia 80mg). Vitamiiinallejen pohjana toimii pektiini eli kuidut jotka ovat peräisin kasvikunnasta.  Beauty Bear Vitaminiinit ovat siis myös vegaaneille sopivia. Ne ovat myös gluteenittomia eivätkä sisällä keinotekoisia väri- tai makuaineita.

Ohjeen mukaan nallejen syöminen tulee aloittaa hyvssä ajoin ennen esimerkiksi ulkomaanmatkaa eli 4-5 viikkoa aiemmin ja jatkaa myös auringossa altistuessa. Se ei kuitenkaan tee aurinkosuojaa tarpeettomaksi eli esimerkiksi aurinkovoiteet tulee pakata mukaan. Itse en ole näillä tiedoin matkustamassa aurinkorannoille, mutta syön purkin loppuun, ei siitä haittaakaan ole. Mahdollisesti testaan myös toisen vaihtoehdon tämän purkin tyhjennettyä. Silloin olisi helpompi sanoa onko nallukoiden syömisestä apua havaittavissa.

Kolme muuta vaihtoehtoa ovat Hair (vaikuttaja-aineina mm. biotiini, c-vitamiini ja foolihappo, maistuu mustaherukalta), Skin (A-vitamiini ja sinkki, makuna vadelma) ja Nails (mm. seleeni, B6- ja B12 vitamiini sekä sinkki, maistuu vihreältä omenalta). Näistä kolmesta tuo ihon hyvinvointiin suunnattu versio olisi itselle tarpeen tällä hetkellä.

Koostumukseltaan  Beauty Bear Vitaminiinit ovat hivenen nallekarkkimaisia mutta pehmeämpiä. Nämä Tan-version nallet maistuvat ainakin hyviltä, persikka-karkkimaisilta. Kaksi nallea päivässä menee helposti alas eikä tee pahaa ollenkaan. Hankalampaa on lopettaa kahden jälkeen. Purkin kyljessä on suositus ettei ohjeellista määrää tule ylittää.

Beauty Bear Vitaminiinen saanti näyttää olevan hivenen hankalempaa Suomesta käsin tällä hetkellä. Googlettelun kautta löysin Hyvinvoinnin.fi-verkkokaupan jossa purkki (sisältää 60kpl) maksaa 34,50 euroa. Eli verkkokaupasta tilaamalla saa ainakin. Jos löydätte muualta niin huudelkaa vaikka tuonne kommenttilootaan koordinaatteja.




*Tuote saatu blogin kautta testattavaksi.



maanantai 9. syyskuuta 2019

Cattier Paris - Pink Clay Mask herkälle iholle

Tänään jälleen ihonhoitoa Ranskasta kun esittelen tämän herkälle ja helposti reagoivalle iholle tarkoitetun vaaleanpunaista kaoliinisavea sisältävän naamion. Edellämainitun raaka-aineen lisäksi naamio sisältää mm. aloe veraa, piparminttuöljyä sekä sheavoita. Naamio lupaa kirkastaa ja puhdistaa ihoa mutta samalla ehkäistä ihoärsytystä sekä ravita ihoa.

Naamiota levitetään iholle paksu kerros ja sen annetaan vaikuttaa noin 10 minuuttia. Naamion ei saa antaa kuivua vaan sitä pidetään kosteana ja tarvittaessa kostutetaan esimerkiksi kasvovettä naamion päälle suihkuttamalla. Näin toimimalla savi ei ime iholta kaikkea kosteutta ja iho saa enemmän irti saven hoitavista ominaisuuksista. Lopuksi naamio huuhdellaan pois lämpimällä vedellä.

Väriltään naamio ei ole aivan vaaleanpunainen (semmoinen baby pink) vaan enemmän aprikoosiin taittava. Koostumukseltaan se on.. noh, savimainen, mutta levittyy iholle todella hyvin. Itse huomasin että kasvojen reunoilla naamio kuivuu herkimmin eli naamion suihkuttelu on kokemukseni mukaan tarpeeen, vaikka laitankin runsaan kerroksen tuotetta. 

Naamion jälkeen iho tuntuu pehmeältä ja puhtaalta. Ei liian narskuvan tai kiristävän puhtaalta kuten joskus savinaamioiden kanssa saattaa tuntua. Iho vaikuttaa oikein heleältä. Hyvältä. Kosteutusta se toki kaipaa. Tämä ja Cattier Parisin kuivalle iholle suunnattu naamio ovat suosikkejani savinaamioiden-kategoriassa. Kuivan ihon naamiossa vaikuttavina raaka-aineina on mm. luomulaatuista taikapähkinävettä ja jojobaöljyä. 

NHS-verkkokaupassa tätä naamiota saa hintaan 9,21 euroa. NHS on Cattier Parisin maahantuoja ja siksi linkkaan heidät tähän postaukseenkin. En kuitenkaan saa linkin klikkauksesta itselleni mitään hyötyä suuntaan tai toiseen. 100ml tuubista riittää moneen naamiohetkeen tuotetta eikä hintakaan ole yhtään paha. Lämmin suositus osaltani näille Cattierin naamioille.

Tiesitkö muuten että sarjan pakkaukset on pääsosin valmistettu kierrätettävistä materiaaleista ja jopa pakkauksissa käytetty muste on kasviöljypohjaista?





torstai 5. syyskuuta 2019

RUMP

Tänään esittelen ihan oman tuotteen pyllyn iholle. Siis aikuiselle suunnatun vaikka saatoit ajatella että vauva-juttua tulossa. Mutta ehei, kultaista kimallusta takapuolelle ihanan tuoksun kera olisi luvassa. Lushin Rump on monitoimituote mutta ensisijaisesti sen käyttökohde on takapuolen ja sisäreisien iho. 

Tätä voidetta suositellaan etenkin juoksijoille sekä pyöräilijöille sisäreisiin (ja berbereille) helpottamaan sisäreisien yhteenhankausta (itsellä ainakin ottaa reidet kiinni toisiinsa). Tuotteen kerrotaan sisältävän ihoa kiinteyttävää kofeiinia sekä ihoa kosteuttavia luonnonvoita. Voit monikossa siis. INCIn mukaan tässä on ainakin murumuruvoita, cupuacuvoita, avocadovoita sekä myös luomujojobaöljyä sekä aloe vera- geeliä. Tiesitkö muuten että avocadovoin latinan kielinen nimi on Persea gratissima?

Tuoksu tässä on Lushmaisen voimakas. INC kertoo että ainakin ruusuvettä, kamomillasaunioöljyä, ruusuöljyä, appelsiininkukka absolutea ja hajustetta (parfum) tästä löytyy. Omaan nenään tuoksu on hedelmäisen kukkainen. Olen kyllä huono kertomaan tuoksuista joten lienee parasta mennä itse nuuhkimaan tätä (tai pyytää Lush verkkokauppa tilauksen yhteyteen tästä testeri omalle nenälle nuuhkittavaksi).

Koostumus on tymäkkää mutta se levittyy ja imeytyy iholle ihanasti. 

Rump on vegaaninen. Ja nokkela nimi saa hymyn huulille. Onhan tämä nyt kurpistan väristä ainetta, aivan kuten jonkun maan nykyinen presidenttikin. Niin ja vaikka tässä on kimalletta niin en itse ainakaan ole kokenut sitä kovinkaan näkyväksi tai saati häiritseväksi. 

95 gramman purnukka maksaa kirjoitushetkellä 15,95 euroa. Itsellä on tästä isompi versio, mutta nyt verkkokauppa tarjosi vain tuota pienempää kokoa. Purnukkaa lainaten "Make your derriére great again!"








sunnuntai 1. syyskuuta 2019

BYBI Plumper Lip Balm

BYBI Plumper Lip Balm on vegaaninen huulivoide joka lupaa tehdä huulistasi täyteläisemmät  samalla kun se kosteuttaa ja suojaa huulien ihoa sekä antaa niille kevyttä kiiltoa. Eli siis huulivoiteen normaalit käyttötarkoitukset pienellä lisätwistillä varustettuna. 

Kokemukseni mukaan se antaa täyteläisyyttä vain hivenen (mutta itselleni ihan tarpeeksi). Ihan toimiva tuote, mutta toisaalta uskon että muhkeutta huulilleen toivovat löytänevät markkinoilta myös enemmän pulleuttavia tuotteita, kuuluisimpana taitaa olla Too Facedin Lip Injection Extreme. Tosin tämä BYBIn versio on luonnollisempi ainesosiltaan.

BYBI Plumper Lip Balm huulivoiteen sisältämien eteeristen öljyjen (piparminttu- ja veriappelsiiniöljy) kerrotaan stimuloivan huulien verenkiertoa ja näin saavan huulet (hetkellisesti) vaikuttamaan suuremmilta ja täyteläisimmiltä. Voide kihelmöi huulilla alkuksi juurikin noiden eteeristen öljyjen takia. Sama efekti on muuten usein piparminttua sisältävien kosmetiikkatuotteiden kanssa (shampoot mukaan lukien). Itse rakastan sitä raikasta fiilistä jonka tunne aiheuttaa.

Tässä huulivoiteessa on kirpsakka tuoksu ja koostumukseltaan se on melko tönkköä. Hyvä kun omasta tuubista sain aluksi puristettua ulos mitään. Sen annostelupää on samanlainen kuin muissakin tuubeissa (käsivoiteet) eli siinä ei ole sellaista pyöreää "levityspäätä" mitä joissakin huulivoiteissa on. Mutta tämäkin ajaa asiansa.

Käsilaukussa tämä on ihan toimiva ja pieni pulleuttava efekti on tosiaan mielestäni hauska lisä tälle huulivoiteelle. 10ml tuubi maksaa noin 12-15 euroa, esimerkiksi kirjoitushetkellä 14,90 € House of Organics- verkkokaupassa ja 12,90€ TwistBe:llä. 



Vegaaninen huulivoide



Vegaaninen huulivoide