maanantai 9. maaliskuuta 2020

Akamuti Sweet Orange kasvojen puhdistusvoide

Tänään esittelen tämän Akamutin appelsiinisen kasvojen puhdistusvoiteen. Akamutin tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa ja mielestäni edullisia. Hinta-laatu-taso on erinomainen. Olen aiemmin kirjoittanut Akamutin ruusuisesta kasvovedestä sekä hamppuöljysekoituksesta.

Tämä Sweet Orange kasvojen puhdistusvoide on hieman erilainen kuin viimeisimmät käytössä olleet kasvojenpuhdistustuotteeni (öljypuhdistuskakkupala tai puhdistusmaidot). Se muistuttaa hieman Lushin Ultrabland-tuotetta. Puhdistusaine on hyvin rasvaisen oloista näppituntumaltaan. Sweet Orange kasvojen puhdistusvoide sisältääkin manteliöljyä, oliiviöljyä ja mehiläisvahaa. Lisäksi siinä on nimensä mukaisesti appelsiiniöljyä ja se tuoksuu tuotteessa melko vahvasti. 

Puhdistusvoide levitetään kasvoille ja sen annetaan vaikuttaa 5-10 minuuttia. Aluksi se voi olla tönkköä levittää mutta ihon lämpö alkaa pian notkeuttaa sitä jolloin levitys helpottuu. Sillä ei ole väliä onko iho ennen levitystä kasteltu vai ei. Itse käytän molempia tapoja tilanteesta riippuen. Vaikutusajan jälkeen voide pyyhitään iholta pois esimerkiksi kostealla musliiniliinalla tai kasvosienellä. Itse viimeistelen puhdistuksen usein vielä toisella tuotteella, esimerkiksi misellivedellä, jotta saan kaiken meikin ja puhdistustuotteen pois iholta ennen ihon kosteutusta. Tuote lupaa kirkastaa sameaa ihoa jättäen sen hehkeäksi ja raikkaaksi. Ja kyllä voin allekirjoittaa tuon lupauksen.

50ml purnukka maksaa noin 11-12 euroa. Käytössä se on hyvin riittoisa. Tuotetta ei tarvitse kerralla kovinkaan runsaasti. Kannattaa ennemmin ottaa aluksi varovasti tuotetta ja tarvittaessa napata lisää. 

Tätä tuotetta voisin ostaa lisää tulevaisuudessa. Toisaalta Luonkosin öljypuhdistuskakkupala on melko vastaava tuote ja se on zero waste-periaatteella tätä tuotetta parempi vaihtoehto. Toki hinnaltaan se on kalliimpi, mutta siinäkin on pitkä käyttöikä. Mutta jos pidät enemmän appelsiinisesta puhdistustuotteesta tai kaipaat vaihtelua luonnonkosmetiikan putsareissa (tai etsit Lushin Ultrablandille tuuraajaa), niin tätä voisin suositella. Akamutin muutkin tuotteet ovat kokeilunarvoisia.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti