torstai 31. lokakuuta 2019

Magnitone London WipeOut! Cleansing Cloth

Tämä ihonpuhdistusliina on tullut käyttööni LookFantasticin adventtikalenterissa 2017. Sain sen korkattua käyttöön tänä vuonna. Toivottavasti tämän vuoden adventtikalenterissa ei tule uutta liinaa tai sekin saa taas odotella vuosia kaapissa. 

Idea tässä liinassa on sama kuin esimerkiksi MakeUp Eraserissa tai Aquis kasvojenpuhdistusliinassa jota olen aiemmin käyttänyt ja blogissakin esitellyt. Eli meikin voi puhdistaa kasvoilta pelkällä lämpimällä vedellä ja tällä mikrokuituliinalla. Itse olen käyttänyt pelkkää lämpimällä vedellä kasteltua liinaa, mutta myös komboa liina + puhdistustuote. Pelkkä liinakin toimii mutta itse koen puhdistavammaksi käyttää jotain puhdistustuotettakin iholla.

Ennen ensimmäistä käyttöä liina tulee pestä pesukoneessa. 30 astetta ja tällä lämpötilalla liina pestään jatkossakin. Liinan voi pestä tuhat kertaa eli se säästää esimerkiksi vanulappujen käytöltä ja on näin ollen ekologisempi (ellet jo käytä kestovanulappuja). Itse pesen liinan välillä käsin koska muuten ei pelkästään yhdellä liinalla pärjäisi ellei pesukone hurise joka päivä. Liina kuivuu melko nopeasti eli sitä voisi mukana reissuillakin kuljettaa.

Liina on ihanan pehmeä eikä se kadota pehmeyttä pesujen saatossa (omani olen pessyt ainakin 100 kertaa tähän mennessä). Kooltaan se on kompakti (noin kahden kämmeneni kokoinen ja yhdellä liinalla saa vaativimmankin meikin puhdistettua kasvoilta ilman että meikki alkaisi levitä uudelleen pitkin kasvoja.

Valmistusmateriaalina on polyesteri. Liinaa on saatavilla pinkkinä ja mustana. Esimerkiksi LookFantastic myy tätä liinaa ja kolmen liinan pakkaus on hinnaltaan 23,45 euroa kirjoitushetkellä. Tämä jäi itsellä käyttöön niinä iltoina kun en pese kasvoja Foreon avulla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti