tiistai 5. maaliskuuta 2019

The Ordinary Serum Foundation with SPF 15

Pohdin pitkään tämän meikkivoiteen tilaamista, mutta päädyin lopulta kuitenkin sen testaamaan. Olin pitkään ihastunut Lumenen Invisible Illumination Instant Glow Sävyseerumiin. Iho on voinut nyt ihan mukavasti enkä kaipaa sille peittävää naamiota. Keveys ja kuulaus on ne mitä haluan. Ja tietenkin ihon pienet virheet peittoon. Ja sitä tämä vegaaninen seerumimeikkivoide tarjoaa.

Meikkivoidetta on saatavilla 21 sävyssä ja itselleni valitsin sävyn 1.2Y eli vaalea sävy keltapohjaiselle iholle. Numerointi 1-3 kertoo meikkivoiteen tummuuden asteikolla vaalea (fair)) -medium - tumma (dark). Perässä oleva luku kertoo sävyn syvyyden ko. sävykategoriassa. Lopussa oleva kirjain sen sijaan ilmoittaa pohjasävyn P (pink eli vaaleanpunainen), R (red eli punainen), N (neutral eli neutraali, ei lämmin (keltainen) eikä kylmä (sininen)) ja Y (yellow eli keltainen).

Meikkivoide on koostumukseltaan hyvinkin juoksevaa ja kevyesti iholle levittyvää. Itse olen käyttänyt levitykseen vanhanaikaisesti omia puhtaita sormia kuten usein meikkivoidetta laittaessa. Näin meikkivoide on ainakin levittynyt iholle sulavasti.

Huono puoli keveydessä on se että ainakin omassa nenässä olevat laajentuneet ihohuokoset paistoivat läpi selvästi eikä meikkivoide muutoinkaan asettunut nenälle hyvin. Etenkin nenänpielet ja hiemankaan kuivat kohdat ihossa jäivät paistamaan läpi tai näyttivät hyvin rosoisilta. Eli itse tarvitsen alle ehdottomasti pohjustajan. Vaikka yritin kuoria ihon hyvin niin seuraavana päivänä sama homma toistui. Mutta jos ihosi on tasainen ja melko pienin ihohuokosin varustettu niin meikkivoide varmasti levittyy kauniisti.

Meikkivoide on alkoholiton ja öljytön. Se kesti päivän riennot ihan hyvin kasvoilla nenän ongelmaa lukuunottamatta. Hintaa 30ml meikkivoiteella on ostopaikasta riippuen 6-8 euroa. Eli hyvin edullinen meikkipohja kyseessä. The Ordinarylla on tarjolla myös toinen meikkivoide, mutta itse taidan palata vain takaisin luonnonkosmetiikan pariin. Sieltäkin suunnalta löytyy muutamia seerumimeikkivoiteen kaltaisia ehdokkaita testattavaksi.




Joko sinä olet testannut The Ordinaryn tuotteita?




The Ordinary meikkivoide



2 kommenttia:

  1. En ole kokeillut mitään kyseiseltä merkiltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen tilannut Ordinarya heidän omilta verkkosivuilta alennusten aikaan ja muutoin Eleveniltä.

      Poista