tiistai 26. huhtikuuta 2016

Onks toi aito? Ei kun feikki!

Olen ollut sitä mieltä että feikkikorut on vähän blääh, miksi niitä on olemassa? Sitten hurahdin Instagramin kautta meikkikuviin, joissa vilahteli septum eli sierainten väliseinämän lävistys. Etenkin huulipunia esittelevissä kuvissa se alkoi miellyttää silmääni kummasti.

No. Ei mennyt aikaakaan kun ostin ensimmäisen feikkilävistyskoruni sitten lapsuuden. Ja totesin että tämänhän on aika kiva juttu. Koska oikea lävistys maksaisi noin 40-50 euroa ja korut siihen päälle, niin totesin että nämä feikkikorut ovat minulle parempi vaihtoehto monestakin syystä. Ensinnäkin töissäni ei varmasti katsottaisi hyvällä koruani ja korun vaihtaminen häivekoruun arkisin olisi tylsää ja se jäisi siihen hamaan tulevaisuuteen saakka. Samoin on käynyt korvakorujen synnytyksen jälkeen, ei ole tullut laitettua takaisin kuin tuo industrial-lävistys.

Toisekseen olen ostanut tuon lävistyksen hinnalla kasan erilaisia feikkikoruja, joita voin vaihtaa mieleni mukaan eikä laittamisessa tai vaihdossa mene kuin muutama sekunti. Kolmanneksi tämä feikkilävistys irtoaa helpommin kuin oikea, joten jos pikkumies kiskaisee korusta, ei kyyneleet sottaa koko meikkiä. No ei, mutta pikkumiehen kanssa saa olla varovainen korujen kanssa ihan oikeasti.


Mitä mieltä te olette septumeista tai feikkilävistyksistä yleensä?


fakeseptums





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti