lauantai 5. maaliskuuta 2016

Kurkistus Lushin pääsiäiseen

Kävin tiistaina kampaajan jälkeen pikaisesti kurkistamassa miltä Lushin pääsiäinen tulee näyttämään ja ennen kaikkea tuoksumaan. Ja kyllä. Hyvältähän tuo näytti ja tuoksui. Nappasin kunnon paparazzin tavoin teille muutamia kuvia tarjonnasta. 

Ensimmäisenä huomasin jellymäisen pupuhahmon joka kantaa nimeä Bouncy Bunny. Kyseessä on tosiaan seuraaja halloween-lepakolle ja joulun lumiukko jellylle. Vegaaninen pupunen ammentaa tuoksuja mm. brasilialaisesta appelsiiniöljystä sekä keikarinkukkauutteesta.
Toisena huomasin hauskat Humpty Dumptyt kylpypallot, joissa myös on mukana brasialaista appelsiiniöljyä sekä lisäksi bergamonttia. Voi tuota tuoksua! Vielä makeampaa tuoksuelämystä kaipaaville on tarjolla Fluffy Egg eli pinkki hattaraunelma. Kaunein kylpypalloista oli kultaisen glitteriin peitetty ihanuus. Nimensä mukaisesti Golden Egg -kylpypallo loihtii  hemmottelevan glitterkylvyn, jossa tuoksuna tuttu Honey I Washed The Kids (palasaippua). Kultainen pääsiäismuna sisältää mm. kaakaovoita. Ultraviolet kylpyvaahto sen sijaan ei häikäise glitterillä, mutta siinä on kaunis violetti sävy ripauksella sinistä ja vihreää. Minisateenkaari just mun väreissä! Ja tuoksua tulee mm. ruusupuuöljystä, orvokinlehtiabsoluutista, Ylang ylang –öljystä, keikarinkukkauutteesta sekä jasmiiniabsoluutista. Ihana!
Muistatteko edellisvuoden ystävänpäivästä sen sydänlukko-kylpypallon, josta sai murtamalla kolme kylpykertaa? Nyt tarjolla on vastaava tuote, nimittäin Which Came First? niminen vaniljainen greippikylpy josta saat murtamalla esiin pikkuisen tipusen ja kätevästi kolmeen kylpyyn kylpypalloa käyttöösi. Tai sitten voit ostaa nipullisen porkkanoita. Bunch Of Carrots sisältää kolme porkkanaa josta jokaisesta saa noin kolme kylpykertaa. Trooppisissa kylpyvaahtoporkkanoissa on hajusteen lisäksi Buchu öljyä, sisilialaista sitruunaöljyä sekä bergamottiöljyä.
Jos et omista ammetta tai jalkakylvyn tekeminen ei ole sinun juttusi, niin tarjolla on toki perinteisesti palasaippuaa. Somewhere Over The Rainbow niminen komistus tuoksuu taivaalliselta. Tuoksua ammennetaan mm. sisilialaisesta mandariinista ja nerolista sekä ruusuabsoluutista. Tässäkin on glitteriä!
Pääsiäisen mukana on tullut myös peräti viisi erilaista valmista lahjakokonaisuutta, joista valita omansa. Hinnaltaan valmiit paketit ovat 18,95 – 45,95 euroa. Paketeissa on kahdesta kuuteen tuotetta. Loppuun vielä kuvia tuotteista. Itse pysyin vahvana ja olin ostamatta mitään, yritän olla ostolakossa. Katsotaan pystynkö vastustamaan näitä seuraavalla käyntikerralla...

 
 Miltäs kattaus näyttää? 
Mikä tuotteista olisi se sinun juttusi?
 
Lush


Lush


Lush


Lush


Lush


Lush


Lush


Lush


Lush


Lush


2 kommenttia:

  1. Onpas taas kaikkia herkkuja ja houkutuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ja äitienpäivän ihanuuksia kurkin jo uudesta esitteestä. Silloin viimeistään sorrun :D

      Poista