perjantai 11. maaliskuuta 2016

Avon osaa yllättää - Luxe kivipuuteri

Tänään esittelen tämän goodiebagista saadun Avonin puuterin sävyssä Light Medium Silk. Ajattelin tämän olevan ensin aivan liian vaalea iholleni, mutta se sulautuu aika hyvin talven kalpeaan ihooni. Kesällä mahdollisen rusketuksen kanssa tämän en usko toimivan ihollani. Puuteri on pakattu kauniiseen kultaiseen rasiaan puuterivipan kera. Ylellisen näköinen rasia on kaunis jätettäväksi vaikka meikkipöydälle esille. Itse en voi tämmöistä stailausta harrastaa - kiitos kissojen.

Puuteri lupaa häivyttää ihon epätäydellisyyksiä, tasoittaa ja antaa iholle mattapinnan. Tuo minulle osunut sävy on omiaan keltapohjaiselle iholleni, lisäksi löytyy sävy Fair silk punapohjaiselle iholle. En oikein osaa sanoa tuosta epätäydellisyyksien häivyttämisestä, tämän alla kuitenkin on aina meikkivoide joka tekee isoimman työn tuolla saralla. Pigmenttiä tässä puuterissa kuitenkin on hyvin, jopa pientä varovaisuutta saa käyttää ettei tule pakkeloitua ihoa liikaa. Ja mattaista pintaa tällä saa kivasti. Tosin itselläni alkaa T-alue kiiltää viimeistään kahden tunnin kuluttua.

Puuterin mukana tuli vipa, mutta itse en tykkää muhitella iholla käynyttä vipaa rasiassa, joten se sai lähteä - toki olisi kätevää jos laukussa ei tarvitsisi erikseen kantaa sivellintä mukana. Mutta näillä mennään. Nenäni huomaa puuterissa kukkaisen tuoksun. Ei haittaava tuoksu ollenkaan, hyvin mieto ja naisellinen.

Hintaa 10 gramman puuterilla on normaalisti 20 euroa, mutta usein tämäkin löytyy tarjouksesta. Edullisimmillaan olen tätä 10 euron hintaan itse bongannut. Voisin ostaa tämän alennuksesta uudelleen. Luxe- sarja on tosiaan yllättänyt minut totaalisesti.


Millaisia puutereita teillä on käytössä?
Onko Avonin Luxe-sarja teidän mielestä ylellisen oloinen?
Kokemuksia?


DSC_0712 (2)


DSC_0709 (2)

10 kommenttia:

  1. Tämä on aivan loistava puuteri, tälläkin hetkellä kasvoilla :) Yllätti kyllä täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että jaat innostuksen. Tää on ehkä mun kaunein puuterirasia tällä hetkellä. Melkein voisin säästää puuterin loputtua laukkuun peilin takia. :)

      Poista
  2. Täytyy sanoa, että en tykännyt tästä lainkaan, teki liian "paksua" jälkeä makuuni ja tuoksu oli omituisen kamala (olikohan jo jotenkin pilalla?)... taas nähtiin, että tuotteet ei vaan tosiaan toimi jokaisella samalla tavalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kökkö. Mutta ihan totta. Kaikki ei tosiaankaan sovi kaikille. Esimerkiksi muut kehuu Narsin luomivärinpohjustajaa, niin mulla se ei vaan enää toimi. Ekan tuubin puolessa välissä huomasin ettei se enää pidä luomiväriä paikallaan. Myöskään UD ei enää toimi mulla. Lieneekö koostumusta muutettu vai mikä on ongelmana sen kanssa.

      Poista
  3. Hyvä tietää, oon nimittäin jo pitkään meinannut jossain vaiheessa Narsia hankkia. UD oli mulle myös ehkä pieni pettymys (odotin vaan liikaa, kun joka puolella sitä ylistettiin). Vaikka periaatteessa ihan hyvä pohjustaja olikin, ei sitten ollutkaan mitään ihmeainetta :D Mikä muuten on suosikkisi luomivärinpohjustajista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on hankala kysymys. Viime aikoina olen käyttänyt avonin pohjustajaa. Se toimii yhtä hyvin ellei jopa paremmin kuin UD. Eli mulla on vähän hakusessa uusi suosikki. Sain vinkin että silmänräpäysvoide voisi olla syypää ettei pohjustaja pidä meikkiä paikallaan. Olen kokeillut ilman sy-voidetta ja niiden kanssa. Toi avon on pysynyt testeissä parhaiten paikoillaan jos tekee ohutta kerrosta sekä pohjustajalla että luomivärillä.

      Poista
    2. Hieno homma, että Avon on toiminut :) Sattuipa niinkin hyvin, että tilasin sen just muutama päivä sitten ja alkuviikosta pitäisi paketin tulla (innolla jo sitä odotan).

      Poista
    3. Ilmoittelehan mitä pidät pohjustajasta!? On mielenkiintoista kuulla toisten mielipiteitä. Mulla tosiaan se lasipurkissa oleva pohjustaja, en muista oliko Avonilla montakin pohjustajaa? :) Jos on toi sama niin toivottavasti toimii yhtä hienosti kuin mulla. Just eilen taas sitä laitoin ja hyvin pysy meikit mukana koko päivän vaikka jouduin luomiväriä vähän pakkaamaan luomelle että sain sävystä intensiivisen.

      Poista
  4. Mä tykkään tästä myös :) tosin, se vippa on todella teräväreunainen, mutta eihän sitä ole pakko käyttää :D sivellin toimii paremmin. Itse puuterin koostumus on mun mielestä tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun vipa tosiaan lensi roskakoriin heti. Siveltimin olen tätä käyttänyt ja tykännyt lopputuloksesta hurjasti. :)

      Poista