maanantai 25. kesäkuuta 2018

Kauneusbloggaajien festarihaaste

Muistanette taannoisen meikkihaasteen? No päätimme heti ottaa uuden haasteen kehiin kesän ratoksi ja tällä kertaa ajatusten vaihdon pohjalta syntyi sponssiton festarimeikkihaaste, jossa jokainen sai itse valita haluamansa festarin ja toteuttaa sen omilla meikeillään eli haaste tällä kertaa hyvin vapaa toteutuksen suhteen. Itse pohdin ensin Nummirockin tunnelmia, mutta koska en sinne itse ole vielä päässyt nauttimaan, niin valitsin itselleni tutumman Tuskan.

Tänä vuonna Tuska Festivaaleja vietetään tummissä sävyissä kesäkuun 29.6-1.7. Esiintyjinä olisi tarjolla vaikka mitä herkkuja, itselleni herkuimmat listattuna: Gojira, Arch Enemy, Meshuggah, At The Gates, Turmion Kätilöt ja Moonsorrow.

Näiden fiilisten siivittämänä lähdin toteuttamaan festarimeikkiä, johon itse asettuisin jos Tuskaan olisin menossa. Koska sydämeni sykkii kovin punaisille sävyille meikeissä ja hiuksissa, niin otin koodisanaksi punaisen. Kuvassa alla näkyy kaikki käytetyt tuotteet eli hyvin vähällä määrällä meikkejä pärjäsin.
Koska ajatuksena oli myös ottaa hiukset mukaan haasteeseen, tartuin peruukkiin ja vanhoihin hiuslisäkkeisiin, jotka taiteilin pikaisesti päähän. Niihin ei ole tuotteita käyttettynä kuvissa- pinneille ja hiuslakalle olisi voinut olla tarvetta jos oikeasti olisin lähtenyt festaroimaan.

Tässä kuitenkin listattuna vielä nuo käytetyt meikit huulimeikkiä lukuunottamatta, se unohtui perhana kuvista koska valitsin huulimeikin viimeisenä:

  • meikkivoiteena benecosin BB-voide sävyssä fair (pr-näyte)
  • poskipunana myös benecosin trio blush sävyssä fall in love (pr-näyte)
  • aurinkopuuteria Lumenelta aavistuksen sävyssä Fresh day/ Päivän hehku
  • puuterina Catricen puuteri sävyssä 010 Delicate blossom
  • kulmat tehty NYX Professional eyebrow powder pencil
  • luomivärit: Revolution Pro paletin Intoxicate ja ColourPopin Paradox-sävy
  • kajal Natural Coden musta
  • eyeliner essencen liquid ink sävyssä musta
  • ripsillä essencen vakioripsariani: Volume style
  • huulet rajasin mustalla kajalilla ja päälle levitin Colourpopin Matte X Lippie Stixiä sävyssä Chateau.

Irtoripset olisivat tuoneet näyttävyyttä silmämeikkiin, mutta koska silmäni vuotavat edelleenkin pienestäkin ärsytyksestä, jätin ne pois ettei rajaus sotkeennu. Instaan saatan lisätä kuvan flitterillä johon voin heittää "irtoripset" vielä paikoilleen..

Mutta tämmöinen festarimeikki täältä. 
Millaisia festareita ja meikkejä teillä on tiedossa kesälle 2018?
Ja hei, muistakaas aurinkosuojat festaroidessa!









4 kommenttia:

  1. Loistava meikki, selkeästi tuo Tuska-festarit mieleen! :) Katsotaan tulenko omassani parin viikon päästä yhtä hyvin onnistumaan :D

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä oli hauska toteuttaa vaikka festarit omalta osaltaan jää tänä vuonna välistä :)

      Poista