sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

#LUSHglittermadness

Oli aivan ihana päästä avecin kera mukaan juhlistamaan Lushin kahdeksan vuotista taipaletta täällä Suomen kamaralla. Kun tapahtuman hästäg on huikea #LUSHglittermadness, niin sitä glitteriä sitten riitti! Kaikki, siis aivan kaikki ruuasta lähtien oli glitterin peitossa. Vieraat olivat ottaneet dresscoden mahtavasti vastaan ja glitteriä riitti silmän kantamattomiin. Mahtavaa!

Ilta alkoi vartin yli kuusi kun pääsimme sisään Mannerheimintien Lushille kutsuvierastilaisuuteen. Musiikista vastasi dj Zapaśnik. Alakerrasta sai hakea Suomalaiseen Kyrö Napue Giniin perustuvia drinkkejä. Vaihtoehtoja oli kolme, joista maistoin kahta. Mustikkaista ja passionhedelmäistä. Ginin kyytipojaksi oli suuri valikoima erilaisia herkkuja, joista osa oli koristeltu Lushin syötävällä glitterillä. Nyt kelpaisi muutama glitter-koristeltu lakupala ja kullattu suklaamakeinen. Ihania makupaloja meille tarjoili mm. drag-taiteilija Amora Genesis.

Illan aikana näimme lauluesityksen sekä pääsimme kokeilemaan hurmaavan Pepper Sparklesin johdolla muutamaa burleskitanssiin liittyvää liikettä ja poseerausta. Pepper Sparkles on yksi Helsinkiläisen Studio Shangri-La’n opettajista. Saimme goodiebagissa lipukkeen tuonne Studiolle tanssitunnille. Pitää muistaa käyttää tarjottu etu jossain sopivassa välissä.  

Aika juoksi hullun lailla ja kun kello lähestyi kahdeksaa, oli aika poistua liikkeestä. Avecin kanssa päädyimme kotiin. Minun ensimmäinen lapsivapaa-ilta aikoihin ja käytin sen suihkuun ja jaksoon Shadowhunters- tv-ohjelmaa. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut ilta. Ja tänään jaksaa riehua pojan kanssa hänen palattuaan mummilta yökyläilemästä. Pidemmittä puheitta, suuri kiitos Lushille ja paljon onnea vielä kertaalleen!

Lisää kuvia tapahtumaan liittyen Instagramin puolella #LUSHglittermadness










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti