perjantai 22. kesäkuuta 2018

Apeiron voide kovettumille

Tämä Apeironin vegaaninen voide on tullut blogiini testattavaksi TwistBe:n goodiebagin mukana. Sitä suositeltiin erityisesti käytettäväksi halkeamille (esimerkiksi jalkapohjissa). Voiteen luvataan korjaavan ja kosteuttavan halkeamia sheavoin sekä jojobaöljyn voimin. Voiteen tuoksu on sellainen aika perus luonnonkosmetiikkamainen omaan nenääni, ei mitenkään voimakas tai häiritsevä.

Itselläni jalat pääsivät huonoon kuntoon talvella ja niihin tuli oikein kunnon syviä halkeamia jotka olivat myös kipeitä. Hoidin niitä sitten mm. tällä voiteella kuntoon ja melko nopeasti ne sainkin suhteellisen hyväksi. Apeironin voide imeytyy ihoon melko nopeasti, mutta itsellä on tapana laittaa jalkoihin ns. rasvaussukat ettei lattiat täyty jalanjäljistäni.

Täytyy myöntää että näytin jaloille myös jalkaraspia, vaikka sitä ei suositella sillä se saattaa pahentaa ongelmaa. Itseäni inhotti se valkoinen kuiva, paksu ihokerros ja halusin päästä siitä nopeasti eroon. Raspauksen jälkeen levitin jaloille kunnon kerroksen tätä Apeironin voidetta vaihdellen toisen hieman kevyemmän jalkavoiteen kanssa. Ja lopputuloksena oli parin viikon sisällä terveemmän näköiset jalat eikä uusia halkeamia päässyt syntymään- nyt olen jatkanut jalkojen tehostettua rasvausta iltaisin ja jalat ovat ihan ok näköiset. Miksiköhän se jalkojen rasvaus aina oikein tuppaa unohtumaan? Sen muistaa sitten kun on juhlat tai huomaa että jalat huutavat kosteutta (halkeilemalla).

30ml kätevä pumppupullo Apeironin voidetta maksaa TwistBellä kirjoitushetkellä 9,90 euroa. Apeironilla on myös vegaaninen balsami kuiville jaloille, 50ml maksaa 10,90 euroa joten taidan kokeilla sitä seuraavaksi. 



Millaisia jalkojenhoitotuotteita teillä on nyt käytössä?


Jos haluat lukea tuosta Melliksen käsivoiteesta niin kurkkaa tämä postaus.


INCI:
Aqua (water), Adansonia digitata seed oil, Butyrospermum parkii (shea butter), Simmondsia chinensis (jojoba) seed oil, Glycerin, Myristyl alcohol, Cetearyl alcohol, Tartaric acid, Malic Acid, Salvia officinalis (sage) leaf extract, Salix alba (willow) bark extract, Squalane, Sodium cetearyl sulfate, Sodium hydroxide, Parfum (fragrance) natural, Alcohol, Limonene, Linalool, Citral, Benzyl benzoate, Geraniol, Sodium benzoate, Potassium sorbate



* Tuote saatu testattavaksi goodiebagin mukana.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti