Päätin kokeilla muita hellävaraisempia keinoja päästä eroon sinisestä suoraväristä. Aloitin homman öljymuhituksella. Oliiviöljyä kunnolla hiuksiin kauttaaltaan ja elmukelmusta viritelty hattu päähän. Annoin koko komeuden muhia pari tuntia, niin kauan jaksoin taistella päätä myöden valuvaa öljyä vastaan. Suihkussa pesin hiukset kahteen kertaan syväpuhdistavalla shampoolla ja kyllähän vaahto oli ensimmäisellä kerralla melkoisen sinistä. Huuhtelin hiukset niin lämpimällä vedellä kuin päänahka kesti. Toisella shampoon vaahdottamiskerralla vaahto ei enää ollut sinistä juuri ollenkaan ja luovutin tämän kokeilun osalta.
Lopputuloksena oli hivenen haalentunut sini-vihreän sävy, mutta suurta apua tällä konstilla en saanut. En niin näkyvää eroa että muutosta olisi huomannut ellei olisi hakemalla hakenut. Suosittelen kuitenkin öljymuhituksia ensimmäisinä kokeiluina ennen hiusta kuluttavampien keinojen haltuunottoa.
Vaikka itse käytin muhitteluun oliiviöljyä, niin muukin ruokaöljy varmasti ajaa asiansa. Kookosöljystä olisi tullut muheva tuoksu kaupanpäällisenä. Lämpö varmasti tehostaisi muhittelua, joten viritelmän voisi laittaa saunomisen ajaksi päähän. Itse en saunaa pystynyt hyödyntämään, joten elmukelmun päälle voisi virittää pyyhkeen lämmittämään koko komeutta.
Oletko sinä kokeillut öljymuhituksia hiuksille?
Mikä väri on ollut vaikein päästä eroon kun värin vaihdoksen aika on tullut?
Minä annan ääneni tälle siniselle. Alla kuvituskuva sinisten valtakaudesta ja glitter roots-kampauksesta.
Mikä väri on ollut vaikein päästä eroon kun värin vaihdoksen aika on tullut?
Minä annan ääneni tälle siniselle. Alla kuvituskuva sinisten valtakaudesta ja glitter roots-kampauksesta.
Mä edelleen taistelen mun haalean sinertävän/vihertävän pääni kanssa, eihän tää perskeles lähde mihinkään :D Kiinni on ja pysyy. Täytyy koittaa lotrata pää täyteen kookosöljyä, jos siitä olis apua! Haikailen niin kovaa takaisin vaaleaa tukkaa, mutta tiedän, että haluaisin silloinkin koittaa jo uutta väriä päähän ;D
VastaaPoistaTuttu tunne! Mulla on joku viha-rakkaussuhde siniseen. Ensin haluun eroon ja sitten alankin taas lämpeemään sille ja ja... mutta pikkuhiljaa eroamme tässä edelleen... :D
PoistaKannattaa kokeilla kastella tukka ensin sitruunalla, sen jälkeen tähän sitruunalla kostutettuun tukkaan syväpuhdistavaa shampoota. Kelmun alle muhimaan pariks tunniks ja pesee pois. Kuivattaa ehkä inasen, mut hyvä hoitsikka perään nii ei kunnossa mitään eroo. Tää saattas toimii vähäsen.
VastaaPoistaJos ei tällä meinaa lähteen kokeilisin askorbiinihappo vaalennusta, jolla yleensä suoravärit saattaa myös lähtee.
Mutta sininen on kyllä paha saada pois kokonaan. Tässä kuitenkin pari vinkkiä jos et näitä tiennyt, jotka olisi hellävaraisimmasta päästä kokeiltavaksi :)
Kiitos vinkkauksesta :)
PoistaAskorbiinihappovaalennusta olenkin jo kokeillut. Sillä sain vähän enemmän väriä purkautumaan. Jatkan kokeiluja... :D