keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Yves Rocher

Tiesittekö että Yves Rocherin (yves rokkeri, niin kuin mummoni sanoo..) takana on samaa nimeä kantava henkilö? No en minä ainakaan. Tämäkin asia selvisi kun tein taustatutkimusta- yllättäen Yves Rocherin sivuilla. Kaikki sai alkunsa kiinnostuksesta kasveihin ja sillä tiellä pysyttiin- ja pysytään edelleen.
 
Minun kosketukseni Yvesiin tulee juurikin mummoni kautta. Hän tilasi (tilaa varmaan edelleen) aina kaikki shampoonsa, parfyymit ja muutkin kosmetiikat Yves rokkerilta. Sen mitä hän nyt käytti tai käyttää. Lapsuuttani värittää siis vahvasti Yvesin tuoksut ja tuotteet. Osaa muistamistani tuotteista on vieläkin myynnissä. Nostalgiaa kerrakseen. Esimerkiksi arnikkikäsivoide, vain pakkaus on uudistunut hieman. Tuoksuista muistan hyvin vahvasti laventeli jalkavoiteen. Senkin pakkaus hieman erilainen nykyään.
 
Nostalgian takia olen itsekin muutaman kerran tilannut tuotteita. Muutama henkilökohtainen HG (Holy grail)- tuote on kehittynyt. Hyvänä esimerkkinä monessa kosmetiikkablogissa kehuttu Sexy Pulp Ultra volume- ripsiväri. Se on niin hyvä että ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa. Olen aivan ihastunut tuohon harjaan ja ripsivärin koostumukseen. Parhautta pitkään aikaan ripsiväri-rintamalla.
 
Lisäsin tähän samaan syssyyn muutaman muun tilaamani tuotteen, mutta varsinaiset testailut vielä puuttuu. Tunnustettakoon että olen aina pitänyt Yvesiä hieman varttuneempien naisten kosmetiikkakätkönä. Mutta saattaa ennakkoluulot tässäkin tapauksessa joutua romukoppaan. Yvesillä on muuten todella usein alennuksia ja tarjouksia. Ilmaisia tilaajalahjoja unohtamatta.
 
Mitä sinulle tulee mieleen Yves Rocherista? Onko suosikkeja?
 
 
 
*Tämä ei ole yhteistyöpostaus, en hyödy mitenkään linkkien klikkaamisesta*
 
 
 

20140301_152527
 
 
20140301_152503
 
 
20140301_152515

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Inglot- Duraline

Tämäkin tuote on odottanut omaa postaustaan aivan liian pitkään. Kyseessä on Inglotista vuonna nakki ostamani Duraline nimeä kantava maaginen neste, joka muuttaa luomivärit geeli/nestemäisiksi silmänrajaustuotteiksi.

Duraline on kätevässä 9 ml pipettipullossa, josta sitä on helppo annostella tarvittava määrä käyttöön. Itse pullo pipetteineen on lasinen eli kannattaa käsitellä sitä varoen, ettei pullo pääse tipahtamaan. Hintaa tuotteella on noin 13 euroa. Ostopaikkana luonnollisesti Inglot, onneksi on olemassa myös verkkokauppa. Verkkokaupassa hinta näyttää olevan kirjoittamishetkellä 13,70 euroa. Neste itsessään on kirkasta, hieman öljymäistä. Sekoittuu oikein hienosti puuterimaiseen tuotteeseen.


Inglot Duraline
 
 
Jos oikein ymmärsin niin tuote perustuu silikonipolymeerin muodostamaan kalvoon. Idea on kuitenkin varsin helppo. Annostellaan pipetistä tippa tai pari esim. kämmenselälle/pieneen sekoitusastiaan ja sekoitetaan siihen haluttu esim. jauhemainen luomiväri. Pieni sekoitus ja tadaa! sinulla on rajausväri juuri siinä sävyssä kuin ikinä haluatkaan. Kannattaa toimia nopeasti, sillä tämä kuivuu suht´nopeasti. Tuote ei sisällä parabeeneja eikä sitä ole testattu eläimillä.

Inglot Duraline
 
Ja jos ajatellaan laatikon ulkopuolelle, niin mikset kokeilisi tehdä Duralinen avulla superkestävän luomivärin? Duraline tekee rajauksestakin superkestävän(vedenkestävän), niin miksei superkestävä luomiväri tulisi kyseeseen? Poistaminen voi tosin olla hieman normaalia haastavempaa. Itse olen Duralinella elvyttänyt myös kuivuneen Inglotin geelieyelinerin.


Onko tuttu tuote?




Inglot Duraline

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Vinkkejä aloittelevalle meikkaajalle

Muistatte ehkä kun taannoin kyselin vinkkejä aloittelevalle meikkaajalle (arvonnan yhteydessä)? No keräsin tähän postaukseen saapuneet vinkit. Monesti oli vinkattu samasta asiasta, joten tiivistelin ne tähän kertaalleen.

Valitettavasti postaus jäi roikkumaan nimettömänä luonnoksiin josta sen nostin ylös ja ehostin julkaisukuntoon. Luonnoksista löytyi muutama muukin päivänvalon pian näkevä postaus. Petollista tehdä monta luonnosta ja unohtaa ne sinne. Joka tapauksessa alla kootut vinkit aloittelevalle meikkaajalle.
  • Youtube-videot ja netti ylipäätään (mm.blogit). Netistä löytyy nykyään paljon apua ihan jokaiseen asiaan. Etenkin Youtubea selailemalla voi kuluttaa kokonaisen päivän kosmetiikan parissa.
  • vain meikkivoide+ripsiväri alkuun eli aloitus perusasioista ja luonnollisuutta korostaen. Vähemmän on enemmän. Taitojen lisääntyessä voi hifistellä enemmän korostuksilla, varjostuksilla, erilaisilla rajauksilla ja niin edelleen.
  • oikean värinen meikkivoide sekä meikkivoiteen levitys myös kaulalle ettei rajoja näy.
  • laadukkaat siveltimet ja niiden pitäminen puhtaana, hyvä hygienia myös meikkaamisessa on tärkeä asia. Muista pestä kädet ennen meikkaamista.
  • meikkaaminen luonnonvalossa, jolloin meikistä tulee luonnollinen ja värit toistuvat oikeina.
  • silmämeikinpohjustajan käyttäminen
  • ihon riittävä kosteuttaminen, kuivalla iholla meikkivoide ei levity kauniisti
  • hulluttelu ja uuden kokeileminen meikin saralla


Tässäpä monta hyvää vinkkiä. Kiitos kaikille vinkkaajille. Tuleeko vielä mieleen joku hyvä vinkki?

Kuvituksena vanhoja kuviani. Välillä on hyvä tarkistaa oma kehittyminen meikkaajana myös. Ainakin kulmakarvoihin keskityn entistä enemmän osana meikkiä. Ne eivät ole noin kurittomat enää. Sen sijaan harmikseni väri-iloittelu on jäänyt huomattavasti vähemmälle.





torstai 24. huhtikuuta 2014

Maybelline New York Color Show Street Art Top Coat

Tässä Hulluilta Päiviltä mukaani lähtenyt Maybellinen roskapäällyslakka. Oli hyvä ostos vaikka epäröinkin hieman ennen kassalle kiikuttamista. Sävyn nimi taitaa olla Alley Attitude. Mustia ja turkooseja roskia kirkkaalla pohjalla, pientä, isoa ja vähän tikkumaistakin. Juuri sopivassa suhteessa toisiinsa eikä tarvitse onkia pulloa saadakseen jotain kynsille saakka. Päinvastoin. Alla L´Orealilta saatu Pistachio Drage, josta olen aiemmin blogissani jo höpötellyt.

Kuvissa kynsillä on mattapäällyslakka ja tykkään matta + glitter - yhdistelmästä todella paljon. Street art-päällyslakkoja on saatavilla muissakin yhdistelmissä. Maybellinen sivuilla oli viisi erilaista tämä kynsilläni oleva mukaan laskien. Minulle riittänee tämä yksi. Pidän kynsien"koristelun" helppoudesta kun näitä erilaisia päällyslakkoja on ilmestynyt muillekin kuin indie-merkeille. Tosin se tarkoittaa yhä pidempää lomaa leimalaatoilleni ynnä muille kynsitilpehööreille...

Uppoaako nämä päällyslakat sinuun? Kuinka usein koristelet lakkaukset?




20140412_135351

20140412_135343

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kaksi tuotetta joita kuivat hiukseni rakastavat..

..ensimmäisenä vanha tuttavuus eli Tigin Oatmeal & Honey hoitoaine. Tätä eliksiiriä hamstrasin kun kuulin valmistuksen lopettamisesta. Onneksi Tigin ihmiset tajusivat ottaa tämän uudelleen valikoimaan, paranneltuna versiona Warehousin-Mikon mukaan. Eli kuvassa on vanhan mallinen pullo. Ihanan tuoksuinen todella kosteuttava hoitoaine. Tämä oikeasti tekee ihmeitä kuiville hiuksilleni ja jättää todella ihanan tuoksun. Toisinaan käytän tätä jätettävänä hoitoaineena jotta tuoksu säilyisi pidempään.



20140410_150122_LLS
 
 
 
Toinen rakkaustuote on Aussien kosteuttava hiuksiin jätettävä hoitoaine. Tämä tuli Tampereen GoodieBagin mukana eli on minulle uusi tuttavuus. Muutama suihkaus kämmenelle ja käsien yhteenhieromisen jälkeen levitän tätä hiusten latvoihin. Myyntipuheiden mukaan tämä sisältää kuuluisan 3 minuutin hoitoaineen kaikki hyvät puolet, mutta siis hiuksiin jätettävässä muodossa.
 
Tämä kaksikko yhdessä saa kuivan heinäkasamaisen tukkani kiiltäväksi ja painavan tuntuiseksi olematta kuitenkaan likaisen näköinen. Tätä kaksikkoa ei voi olla rakastamatta...
 
 
Millaisia suosikkeja sinulla on hiustenhoidossa?
 
 
20140410_145959_LLS

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Wanted: essence kynsilakanpoistaja

Kävipä niin onnellisesti että löysin kynsilakanpoistajan joka ei aiheuttanut kotona katkeraa perheriitaa, taistelua  kärhämää. Poistaja ei siis haise miehen mielestä kuvottavalle eikä siis pehmennä aivojani enempää.  Miehen mielipiteen lisäksi pidän itsekin tästä kovin. Etenkin glittereiden poistamisessa tämä on ässä. Luraus tätä vanulapuun ja foliohuput sormille hetkeksi. Kuin taikaiskusta glitterit lähtevät pois (ilman sitä rasittavaa hankaamista).

Tämä aarre on essencen Superheroes-sarjasta. Geelimäinen, glittereitä sisältävä pinkki aarre pullossa. Kuinka ollakaan, tätä ei saa tällä hetkellä ainakaan kosmetik4less-netikaupasta. Josta siis tilasin tuon kuvassa komeilevan yksilön. Juuri minun tuuriani. Löydät aarteen ja sitä ei saa lisää. Vinkkejä otetaan vastaan. Eli mistä voisin tätä aarretta saada lisää käsiini?


20140410_150030_LLS


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Totuus kauneusbloggaajista

Kannanpa minäkin korteni kekoon kevään ja kauneusbloggareiden kunniaksi. Tämän aloitti  kauneusbloggaajista ihanan pirteä Salla Miss Piggy´s Pearls -blogista. Hänen energiaa ei voi kuin ihailla. Mahtava ihminen kerta kaikkiaan.

Ideana on yksinkertaisesti nimetä kauneusbloggaajia ja antaa heille kehuja. Sen jokainen ansaitsee, mutta niin harvoin vastaanottaa vaikka syitä olisi vaikka kuinka paljon. Tästä listalta jää uupumaan niin moni, mutta johonkin oli raja vedettävä. Kiitos Teille kaikille kanssasisarille.


Wind it up blogin Martina on todella kaunis ja kirjoittaa yhtä tämän hetkisistä suosikkiblogeistani. Kerran hänet tavanneena sain erittäin positiivisen kuvan hänestä, mukava ja lämminhenkinen ihminen. Unohtamatta mahtavaa blogia. Hänen ansiostaan olen saattanut köyhtyä euron tai muutaman. Jatka samaan malliin!

Cosmetic Landin Catarina on ensimmäisiä kommentoijia blogissani. Valitettavasti en ole ehtinyt häneen tutustua kasvokkain, sillä tiemme eivät Tampereella kohdanneet ajan käytön tai sen puutteen takia. Hän vaikuttaa super-mukavalta ja jälleen kerran on syötävän suloinen (en kuitenkaan söisi vaikka tapaisinkin face2face)

Sinistä pintaa blogin Hellin on helposti lähestyttävä ja todella mukava. Hänen kanssaan on mukava höpötellä. Höpöttelisin useimminkin jos mahdollisuus olisi. Kadehdin hänen upeita sinisiä silmiään ja tapaa jolla hän korostaa niitä. Kiitos juttutuokioista ja innostuksesta korostaa sinisyyttä omissa silmissäni.

Eyeshadow and Flame blogin Ilona on ilopilleri ja ihanan nörttimäinen. Mahtava ihminen joka leipoo todella herkullisia muffineja. Rakastuin tähän bloggaajaan kerta heitolla hänet tavatessani kasvokkain. Hänen silmämeikkinsä lyövät minut ällikällä ja saavat himoitsemaan indie-luomivärejä entistä enemmän.

Mustaa Kajalia blogin Heidi B on ensimmäisiä suomalaisia kauneusbloggaajia joita aloin seuraamaan. Hänen taitonsa meikata on kadehdittava, hänen kauneutensa ohella. Ihana ihminen myös kasvokkain. Hänenkin blogin innoittaman olen saattanut kukkaroa availla virtuaalikauppojen kassalla useammin kuin kerran. Ja löytänyt hänen ansiostaan todellisia aarteita.


Tässä kanssasisarten postauksia aiheesta. Käy lukaisemassa ja anna kehu ystävälle, läheiselle tai vaikka ventovieraalle. Muista kehua myös itseäsi.


    Ps. vaikka verbi kadehtia vilahtaa tässä postauksessa muutamaan otteeseen, en tarkoita sitä negatiivisessa tarkoituksessa. Te kaikki vain olette niin ihania

     
20140410_140630


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Zuii Organic - Nude Lipstick

Tampereen blogimiitissä esittelyssä ollut Zuii Organic oli kohdallani mielenkiintoinen uutuus. Olin kuullut tuotteista ohimennen muutaman kerran, mutta varsinaisesti minulla ei ollut käsitystä Zuii´sta sen enempää.

Zuii`n esittelijänä meille toimi Tiia Tyynysniemi / Miraz (Zuii Organic). Hänen mukanaan oli meikkitaiteilija sekä malli. Tiian esittelyn aikana mallille loihdittiin kesään sopiva ruskea smokey eye-meikki. On aina ilo seurata toisten meikkaamista.

Ensinnäkin oli aivan ihanaa että Tiia jakoi meille esittelyn alkuun ruusut. Tämä sopi hyvin teemaan koska Zuii`n meikit tehdään kukista. Kyllä, luit aivan oikein. Kukista. Tässä vaiheessa linkkaan teille Zuii`n nettisivun josta löytyy paljon tietoa. Näitä INC-listoja on ilo lukea. Ainesosista löytyy kivaa nippelitietoa.

Esittelyn ajaksi meille bloggaajille annettiin laatikko josta sai valita yhden tuotteen kotiin testattavaksi. Itse sain laatikon hyppysiini aika lopulla eli valikoima on supistunut lähinnä huulipuniin ja rajaustuotteisiin. Senpä takia tämä ei-niin-aktiivinen huulipunankuluttaja valitsi laatikosta nuden huulipunan. Onneksi, sillä ihastuin todella.

Huulipuna on lämminsävyinen, aavistuksen persikkainen. Se levittyy oikein mukavasti. Kestävyys on keskitasoinen, mutta Nude kuluu nätisti pois. Päivän mittaan punaa saa lisäillä kahvin juonnin jälkeen. Huulet pysyvät ihanan pehmeinä. Joskus ongelmana (etenkin mattapunien kanssa) on että puna kuivattaa huulia käytössä. Tämän kanssa vaaraa ei ole, koska tuote sisältää kosteutta sitovia ainesosia.

Punat maksavat luomumeikki.fi verkkokaupassa 25,90 euroa. Kyseiseltä nettisivulta lainasin  myös seuraavan INC-listan. Jota on aivan ihana lukea, koska suurin osa ainesosista on tuttuja nimiä eikä mitään mysteerisiä koodeja. Kerrottakoon vielä että ainesosista 95% on sertifioituja luomuvalmistusaineita. Nämä punat sopivat todellisille kukkaistytöille. Zuii meikkejä ei ole testattu eläinkokeilla.


AURINGONKUKAN SIEMENÖLJY*, RISIINIÖLJY*, JOJOBAÖLJY*, KARNAUBAPALMUN VAHA*, MEHILÄISVAHA*, PALSAMIPELARGONIÖLJY*, PALMAROSAÖLJY*, APPELSIININKUORIÖLJY*, RUUSUÖLJY*, ALOE VERA*, CANDELLIAVAHA, KOOKOSÖLJYVALMISTE, OLIIVIÖLJYPOHJAINEN EMULGAATTORI, E-VITAMIINI , C-VITAMIINI, MINERAALIVÄRIAINEITA JA LUONNOLLISTA VÄRIPIGMENTTIÄ.
*SERTIFIOITUJA  LUOMUVALMISTUSAINEITA 95%


Itse harkitsen kesäksi kukkaismeikkipuuterin tilaamista. Onko Zuii sinulle tuttu?



Zuii
 
 
20140406_140750
*Huulipuna saatu blogimiitissä. Tämä ei ole yhteistyöpostaus eli en hyödy linkkien
klikkaamisesta missään määrin.*




 

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Remington Pearl Wand

Olen saattanut mainita kerran tai pari ettei hiuksien kanssa näprääminen luonnistu meikäläiseltä. Siksi olen aina iloinen kun saan vinkkejä tai inspiraation kyseiseen puuhaan. Monessa blogissa on mainittu kiharruspuikot tai sauvat...viimeisen synonyymi taisi olla englantilaisittain stickki. Joka tapauksessa tämä sähkölaite on oiva apu kiharoiden tekemiseen.


20140406_155821_LLS
 
Kaltaiseni kömpelö tunari oli mielissään että Remingtonin pakettiin kuuluu lämmöltä suojaava hansikas. Eli hanska käteen joka hiuksia puikon ympärille kieputtaa ja kas, vältytään palovammoilta. Puikon pää ei kuumene eli tässä on ajateltu käyttömukavuutta kuluttajan kannalta. Tätä todistaa huippupitkä johto joka on kolme metriä, meikäläisen ei tarvitse kikkailla pistorasian kanssa (aikaa säästyy) Arvostan. Lisäksi tämän mukana tulee lämmönkestävä säilytyspussi, joten puikko matkaa tarvittaessa mukana kätevästi.


20140406_155943_LLS
 
 
Oman puikkoni ostin Anttilasta noin neljänkympin hintaan. Ja tätä kyseistä sauvaa olin hakemassa. Muista blogeista (kurkkaa vaikka täältä, täältä ja täältä) hyviä arvosanoja saaneena en muita ajatellutkaan. Toki kaupassa tein hieman vertailuja tarjolla olleesta valikoimasta.

Laitteella on viiden vuoden takuu eli laatua edulliseen hintaan. Puikon ulkonäkö on mainio, mustaa, mustaa ja hieman tyttömäisiä kukkia. Puikon pinnalla on 'Luxury Pearl Ceramic' pinnoite, jonka kerrotaan sisältävän aitoa helmiäistä. Lämmönsäätömahdollisuus on välillä 130ºC - 210ºC ja puikko on käyttövalmis 30 sekunnissa eli sopii kiireisiin aamuihin loistavasti. Ja kun huomioidaan automaattinen virrankatkaisu 60 minuutin kuluttua, niin ei tarvitse panikoida muistiko sammuttaa laitteen lähtiessään.

Testiaamun kiharoista en tajunnut ottaa kuvaa, mutta hienolta näytti ensikertalaisen väkertämiksi (ja vieläpä aamulla tehdyiksi!). Minäkin voin lämmöllä suositella.



maanantai 14. huhtikuuta 2014

Holika Holika!

Super seramideja (rasvamolekyyleja) jotka lupaavat iholle kosteutta 72 tunnin ajaksi. Kuulostaa todella hyvältä vai mitä? Kun tuote vielä sopii herkälle iholle ja ei ole eläinkokein testattu, olin aivan myyty.

Holika Holika - Skin & Good Cera Super Cream. Tähän voiteeseen tutustuin saamani testerin kautta (Holika holika baby feet-kuorintasukkien mukana taisi tulla). Testerin käytin yhdellä kerralla, koska iho tuntui imaisevan sen itseensä hetkessä. En muista koska olisin viimeksi aamulla ihastellut kasvojen ihoa kuin seuraavana aamuna käytöstä.

Länsimaissa Holika Holika on vähemmän tunnettu. Kyseessä on korealainen yritys. Suurta ihastelua osaltani saa tuotteiden ulkonäkö ja pakkaukset. Aivan ihastuttavia purkkeja ja purnukoita. Kuuluisimpia tuotteita taitaa olla egg soap, magic pole mascara ja miracle real skin finish cream. Myös mainokset ovat hieman erilaisia kun meillä länsimaissa on totuttu. Youtubesta löytyy.

Ehkä saatoin tilata tämän innoittamana pienen testerisetin....

Onko Holika Holika sinulle tuttu? Kävithän lukemassa Glitz and Glam Minnan postauksen kuorintasukkien tehosta? 




2014-02-21_04_31_42
 
 
2014-02-21_04_33_00

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Jane Iredale Just kissed lip and cheek stain

Jane Iredale Just Kissed Lip And Cheek Stain saapui luokseni Bombónin GoodieBag-kassissa. Onneksi, sillä menetin tälle pienelle näytteelle sydämeni täysin. Minun on ehkä pakko hankkia pian täysikokoinen. BeaytyBay antaa tuotteelle hinnaksi 26,00 euroa. Mikä tässä on niin ihmeellistä? Voihan tavallistakin huulipunaa käyttää poskipunan sijaisena tahtoessaan. No sen sävy on uniikki. Tämä on jokaisen huulilla/iholla hieman eri (pinkin) sävyinen.  Kuulostaa aika mahtavalta vai mitä? Uniikki, juuri sinulle sopiva sävy.

Tuote tuntuu huulilla pehmeältä, melkein huomaamattomalta. Mikään huippukestävä tämä ei ole ainakaan ilman huultenpohjustajaa. Poskille en ole vielä kokeillut. Tämä näytekoko on niin söpöläinen. Melkein harmittaa käyttää tätä, mutta vain melkein.

Onko muita ihastuneita?


Jane Iredale Just kissed lip and cheek stain


Jane Iredale Just kissed lip and cheek stain



Jane Iredale Just kissed lip and cheek stain
Melkein kuin omat huulet- mutta paremmat. Tai siis..
*Tuote saatu blogin kautta. 

INC-lista kiinnostuneille lainattuna BeaytyBayn sivuilta: Triisostearyl Citrate, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Persea Gratissima (Avocado) Oil, Cucurbita Pepo (Pumpkin) Seed Oil, Beeswax, Simmondsia Chinensis (Jojoba) Seed Oil, Punica Granatum (Pomegranate) Extract, Rubus Fruticosus (Blackberry) Fruit Extract, Vaccinium Angustifolium (Blueberry) Fruit Extract, Vaccinium Macrocarpon (Cranberry) Fruit Extract, Camellia Sinensis (White Tea) Leaf Extract, Carthamus Tinctorius (Safflower) Seed Oil, Rosa Damascena Flower Wax, Tocopherol, Ascorbyl Palmitate, Citric Acid. May Contain: Red 21 (CI 45380) (Aka 223).

lauantai 12. huhtikuuta 2014

L'Oreal Riche - Pistachio Drage 852

Tampereen GoodieBagista löytynyt L'Oreal Riche kynsilakka sävyssä Pistachio Drage oli lahjoitus (yllätyyyys...)  L'Orealilta. Pistachio Drage on uusimpia sävyjä. Se on todella hempeän vihreä (enemmän valkoinen kuin minttuinen), mutta siitä on vähän ytyä. Niin kuin pistaasipähkinöissä on. BTW, itse olen suuri pähkinöiden ystävä, etenkin saksanpähkinät katoavat nopeasti taloudessamme.

Itse puin kynsille sävyn kahdessa kerroksessa (alla väritön aluslakka). Hyvin levittyvä ja kuivahti suhteellisen nopeasti. Suti on leveämpää mallia, eli muutama siveltimen veto riittää jos annostelee lakkaa hieman reilummin. Muutoinkin itse lakkaan mieluusti kaksi hieman paksumpaa kerrosta. Päälle laitan toki aina pikakuivattajan, koska olen söhelö.

L'Orealin nettisivuilla kerrotaan että lakka kestää jopa 7 päivän ajan. Itse en jaksa uskoa että omilla kynsillä näin onnellisesti kävisi. Minun kynnet irrottavat tehokkaasti lakat laattoina irti (poikkeuksena glitterlakat).

Nimettömiin lisäsin hieman Essien glitterlakkaa sävyssä Sparkle the top, mutta se ei oikein pääse oikeuksiinsa tämän sävyn kanssa. Efekti jää todella huomaamattomaksi. Haalea sävy kaipasi mielestäni leimailuja kaverikseen. Nähtäväksi jää jaksanko kaivaa välineet esiin naftaliinista..

Iskikö vaalea sävy sinuun? Miten on pähkinöiden laita? Yey eller nej?


20140410_111803


perjantai 11. huhtikuuta 2014

Huhtikuun Livbox

Olen ehtinyt jo urkkia monessa blogissa mustanlootan sisällön ja ei-niin-jännittyneenä avasin tänään omani. Hulluilla päivilläkin jännitti enemmän.. josta muuten selvisin 5,20 euroa köyhempänä. Vain yksi Maybellinen kynsilakka lähti matkaani, joskus näinkin..

Tämän kuun boxissa testattavaksi sain Nivean minikokoisen vartalovoiteen, kaksi argantuotetta hiuksille, Ella Bachén tomaattivoiteen, Herbinan vaahtoputsarin sekä vitamiinilisä Ladyvita Beautyn. Muuten olen tyytyväinen tämän kuun laatikkoon, mutta Nivean minivoide oli plääääääh. Onneksi kaikki muu oli uutta ja kivaa, niin yleisfiilis huhtikuun boxille oli erinomainen.

Etenkin argania sisältävät tuotteet nostattavat tämän bloggarin korvat hörölle. Saman efektin aiheuttaa tuo tomaattivoide. Myös aiemmat kokemukset vaahtoputsareista ovat olleet myönteisiä, niin mielelläni testaan tämän Herbinan luonnonmukaisemman putsarin.

Mitä ajatuksia laatikon sisältö sinussa herättää?


20140411_210536_LLS



torstai 10. huhtikuuta 2014

TIGI International Creative Team @Finland

Sain mahtavan tilaisuuden päästä mukaan seuraamaan kun TIGI International Creative Team saapui Helsinkiin Scandic Hotel Marskiin pitämään inspiraatioillan hiusalan ammattilaisille 8.4.

Kolme tuntinen tilaisuus oli antoisa myös kaltaiselleni tavalliselle tallaajalle. Olin ilahtunut että kolme tuntia englantia sujui kuuntelemiseni osalta kuin vettä vaan. Illan aikana nähtiin muutamia video-klippejä sekä nähtiin kaksi demo-osiota. Molemmissa esiteltiin värjäyksiä, leikkauksia ja kampausten tekemistä hyvin selkeästi selostaen. Myös valmiita malleja oli nähtävillä näytöslavalla. Illan suomalaisena isäntänä toimi Warehousen Mikko Vainio aka Tigimies.

Hiusalan huipputyyppejä, vitsit sinkoilivat viuhuvien saksien ohella. Suosikkini kaikista illan aikana nähdyistä hiuksista  oli ehdottomasti syvä kuparinen hiusväri ja siihen muotoiltu hyvin klassinen kiharakampaus. Pastelliset, laveeratut hiusvärit tuntuvat jatkavan voittokulkuaan edelleen. Haaveilin itsekin hiukan hempeistä My little Pony-hiuksista.

Kiitän mukavasta illasta seuralaistani Hannaa, Mikkoa kutsusta ja harkitsen tosissani kampaajan tuoliin istahtamista.


20140408_201434
 
 
20140408_211248

20140408_211629
 
20140408_211655
 
20140408_211703
 
20140408_211603
 
20140408_211622

20140408_211500

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Kate Moss - Love Blossoms

Olen saattanut mainita että pidän kovasti Kate Mossin hajuvesistä. Niin pidin tästäkin. Love Blossoms on julkaistu 2011 ja kuuluu kevääseen kuin... leskenlehdet? Äh, olen huono keksimään tämmöisiä vertauskuvia. Kerrottakoon siis että kyseinen tuoksu on raikas, kukkainen, kevyt, romanttinen ja keväinen.

Love Blossoms Eau de Toilette oli todella pitkään suosikkini (ja on edelleen yksi rakkaimmista tuoksuista, vaikka nämä julkkisten omat tuoksut eivät muutoin niin saa minua ihastumaan, niistä monesti tuntuu puuttuvan joku särmä). Itse tunnen tuoksut ja hajuvedet hyvin sidonnaisina fiilikseen ja yleiseen mielentilaan. Tämä tuoksu on jakanut kanssani monta erilaista hetkeä ja tunnetta. Ehkä siksi päädyn ostamaan pian uuden loppuvan tilalle.

Hintapolitiikasta sen verran että 30ml kustantaa Parfyymi.fi- kaupassa kirjoittamisen hetkellä 11,95 euroa ja Nordifeel.fi antaa samaiselle pullolle hinnaksi 20,95 euroa.



20130630_185437_20130630201232754


20130630_185427_20130630201150215



20130630_185409_20130630201053718
Mies: etsi tämä pakkaus, niin olet oikeilla jäljillä.
 

Ps. Onhan Fragrantica tuttu sivu?

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Hyvien suositusten orja...

Hei, olen Leben ja sorrun usein hyviin myyntipuheisiin. Warehouse-Mikko suositteli lauantaina Tampereella TIGIn Rockaholic Fun Times Flexible Hairsprayta pohjatuotteeksi esimerkiksi kiharakampauksiin. Arvaatteko mitä tilasin sunnuntaina?

Toisaalta tuollainen tuote minulta puuttuu. Ja edellinen lämpösuoja on loppumaisillaan eli tarpeeseen hankinta tulee joka tapauksessa. Fun Times Flexible hiuslakkaa mainostetaan kestävänä (niin kestävä että voit harjata hiuksesi ja muotoilu pysyy) ja sisältää tosiaan lämpösuojan. Yksi tuote vähemmän hiushärpäkehyllellä.. (in my dreams). Tämä tuote sopii kuulemma erinomaisesti kerrostetuille hiuksille, that´s me.

Tästä saattaa tulla hiusten valtakausi kohdallani. Sen verran innoissani olen pitkästä aikaa hiusten kanssa leikkimiseen.

Kuinka helposti sorrut ostamaan tuotteita suositusten perusteella? Oletko innokas hiustenlaittaja? 




Glitterin hiusillassa aikoinaan tehty kampaus.


maanantai 7. huhtikuuta 2014

Ziaja Sensitive-sarja

Voitin (yksityishenkilönä) Facebookissa itselleni Ziajan Sensitive- linjan tuotteita testiin. Sensitive-tuotteet ovat hajusteettomia eivätkä sisällä silikonia, mineraaliöljyä tai parfyymia. Valitettavasti en ole vielä päässyt testaamaan näitä, mutta kun muutamat tuubit tässä rutistelen loppuun niin otan nämä kokeiluun.

 Ziaja on puolalainen yritys. Tuotteiden hinnat eivät päätä huimaa. Itse olen käyttänyt Ziajan vuohenmaitovoidetta sekä kahta käsirasvaa. Kaakao käsirasva on taivaallinen.. Mutta palataan Sensitiveen kun olen päässyt tuotteita testaamaan.

Voittamassani paketissa oli seuraavat tuotteet:
  • Sensitive puhdistusgeeli        



20140301_153219

20140301_153233

20140301_153249

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

NOTD: Fast track & Teenage Dream

Nälkäpeli kirjojen (vähän elokuvienkin) ystävänä en voinut olla hankkimatta  China Glazen Fast track nimeä kantavaa kynsilakkaa. Vaalean beige lakka jossa tsiljoonittain minimaalista kultaista hippua. Kaksi hieman paksumpaa kerrosta riitti mainiosti peittävään lopputulokseen.

Kynsien kärkiin tuputtelin O.P.I:n Katy Perry kokoelman Teenage Dreamin. Hailakka vaaleanpunainen pohja yhdistettynä sateenkaaren väreissä iloitseviin glittereihin. Mielleyhtymä välittömästi: My Little Pony. Omistan lakasta kuvissa näkyvän minin lisäksi ison pullon.

Päällyslakkana ylivoimainen rakkauslakkani eli H&K (jota saa nykyään CesarsShopista!!). Aluslakan virkaa toimitti CesarsShopista ostamani lupauslakka.

Mielestäni ihan onnistunut paritus. Kynsiin tuli kiva liukuefekti. Peukaloissa kuorrutin koko kynnen teini unelmilla. Aksenttikynnet, nääääs.


20140403_172342


20140403_174029

20140403_174013
 
20140403_173954
 

20140403_173933

perjantai 4. huhtikuuta 2014

The One - Oriflame

Sain tilaisuuden päästä testaamaan Oriflamen juuri lanseerattua meikkisarjaa, joka kantaa osuvasti nimeä The One. Olen aika innoissani edelleen, sillä olen viimeksi käyttänyt Oriflamen meikkituotetta.... öööh... pari vuotta sitten? Sellainen Klik! vihreä eyeliner. Taitaa olla vieläkin tallessa..

Takaisin The One-brändiin. Lyhyesti ja ytimekkäästi, kolme alalinjaa joista löytyy jokaiselle jotakin. Näyttävyyttä, Jokapäiväistä kauneutta sekä Pitkäkestoisuutta. Itse sain testattavaksi nämä kuvassa kurkkivat ihanuudet. Kaksi huulituotetta kulkee tällä hetkellä mukana laukussa ja meikkivoiteen sekä ripsivärin korkkaan aivan pian.

IlluSkin Concealer peitevoidetta testasin tuloksella että työkaveri kysyi olenko vaihtanut meikkipohjaa kun oli niin luonnollinen, mutta siisti lopputulos. Ei, en ollut vaihtanut arkimeikkirutiinia kuin peitevoiteen lisäyksellä. Melko innostava alku tälle tutustumiselle. Voideluomivärit kiinnostavat myös, etenkin se onko niissä tarpeeksi ytyä yksinään vai paritanko niitä luomivärinappien kanssa. Jos ytyä löytyy niin nimeä Intense Plum kantava yksilö saattaa päästä luokseni asumaan..


Pysykää kanavalla jos The One kiinnostaa.


20140330_124958_LLS
 
 
*Tuotteet saatu testattavaksi blogin kautta. Mielipiteet luonnollisesti omiani, en hyödy linkkien klikkaamisesta mitenkään.*

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Nars - Smudge Proof Eyeshadow Base

Tilasin tämän kulttimainetta niittäneen luomivärinpohjustajan HQhair.com:sta. Hintaa tuotteella oli ostohetkellä 23,42 euroa. Jos joku ei vielä tiedä mihin tarkoitukseen pohjustajaa tarvitaan, niin tässä kolme hyvää syytä:

-jos luomesi ovat rasvoittuvat, niin pohjustajan kanssa luomivärisi pysyy paremmin paikoillaan. Tarvittaessa eri sävyt pysyvät omilla paikoillaan eivätkä sekoitu ajan myötä yhdeksi sävyksi. Erityisesti kirkkaiden sävyjen kanssa pohjustaja on tarpeellinen apuväline. Pohjustaja sopii myös kuivempi ihoisille, vaikutus on sama.

- pohjustaja vahvistaa luomivärin sävyä. Heikompi sävyinenkin luomiväri näyttää huomattavasti paremmalta pohjustajan päällä. Googlaa jos et usko.

-luomiväri kestää pidempään kuin ilman pohjustajaa. Tämä liittyy myös tuohon pysyvyyteen. Omalla kohdalla en osaa enää olla ilman pohjustusta. Luomiväri karkaa heti luomivakoon tai on muutoin hailakka. Pohjustajan kanssa silmämeikki kestää koko päivän. Harvoin joudun korjaamaan meikkiä (ellen halua vahvistaa työmeikkiä illaksi).

Narsin pohjustaja on valkoista, mutta ei jätä luomea valkoiseksi. Se antaa hyvän, hieman tahmean kiinnittymispinnan luomiväreille ja rajaustuotteille.
Tämä pohjustaja sisältää syvänmeren uutetta sekä antioksidanttista riisiuutetta, joka pitää herkän silmänalueen pehmeänä.

Eroa vieläkin tunnetumpaan Urban Decayn Eyeshadow primer potioniin ei hirmuisesti ole oman kokemuksen perusteella. Tosin pitkässä käytössä tuo UDEPP alkoi pettämään, toisinaan silmämeikki ei kestänytkään. Lieneekö ollut maanantai-kappale vai mikä. Mutta siirryttyäni Narsin pohjustajaan ongelma katosi. Narsin pohjustaja on kätevän kokoinen. Siinä on aplikaattori, jolla itse pyyhin pohjustajaa pestyyn kämmensyrjään ja siitä sormella luomelle. Näin vältän viemästä pöpöjä pohjustajaan. Tarvittava määrä on niin pieni että tämäkin 8g:n putkilo on kestänyt käytössäni pitkään. Ja taatusti tilaan uuden tämän loputtua. Kuten mainitsin, en vain voi olla ilman.

Käytätkö sinä pohjustajia? Kerro suosikkisi?


20131109_124812
 
 

20131109_124850