perjantai 5. kesäkuuta 2015

Raskaus ja hiusten harveneminen

Toinen raskautta sivuava postaus vaikka lupasin ettei tästä tule raskaus/vauvablogia. Hiuksiin liittyvillä hakusanoilla blogiin usein päädytään niin tämäkin tänne sopii. Mutta jos raskaus ei aiheena sinua kosketa niin skippaa tämäkin ja seuraava postaus onkin taas enemmän sitä "tuttua ja turvallista" materiaalia.

Raskauden aikana hiukseni olivat todella paksun tuntuiset vaikka toisen kolmanneksen aikana ne tuntuivat rasvoittuvan ihan hetkessä. Tätä kesti joitain viikkoja kunnes tilanne rauhoittui ja hiukset olivat mahtavat. Tuuheat, kiiltävät ja terveen oloiset. Samaan aikaan napostelin kylläkin Livboxin testiryhmäläisenä Biorion-hiusravintolisää. Sekin on saattanut hyvinkin vaikuttaa tuona aikana, ainakin kynnet olivat hurjan kestävät ja kasvoivat pituutta todella nopeassa tahdissa.

Synnytyksen jälkeen alkoikin uudenlainen hormonien heittelehtiminen ja muutama kuukausi synnytyksestä alkoikin hiuksia tippumaan reilusti. Hiuksia harjatessa lavuaarin yllä huomasi kuinka hiuksia alkoi kasaantua ja kasaantua.. sen lisäksi mitä harjaan jäi kiinni. Pelottavaa katsella ohenevia hiuksia. Ajattelin olevani kohta kalju. Hiuksia on nyt tipahdellut tiuhaan tahtiin, joku kertoi teorian että raskauden aikana hiuksia ei tipahtele normaalia määrää ja tuo kaikki tippuu nyt synnytyksen jälkeen... mene ja tiedä, mutta aika kurjalta tuntuu ponnarin paksuus kun vertaa vaikka tuonne keskiraskauden vaiheille.

Monia hiuksia vahvistavia vitamiinilisiä ei muuten saa nauttia imetyksen (tai raskauden aikana) tuo Biorion-hiusravintolisä sopii molempiin tilanteisiin. Siksi söin niitä ja pyrin edelleenkin syömään aina kun vaan muistan. Tuoreen äidin dementia voisi olla seuraavan postaukseni aihe (mutta ei ole!). Olen kuullut vinkkinä että hevosbiotiini voi olla hyvä ratkaisu jos hiustenlähtö vaivaa, eli nämä hevosille tarkoitetut tuotteet (ovat isoissa erissä ja edukkaampia kuin ihmisille tarkoitetut tuotteet). En ole vielä heppakaupassa asioinut, joten en osaa aiheesta enempää kirjoittaa.

Terveellinen ruokavalio ja riittävä veden juominen ovat tärkeitä myös, ihan kaikille siis. Eli tavoitteenani on seurailla vähän paremmin syömisiäni ja myös liikkua ulkona enemmän. Jätän hiusten ohenemisen stressaamisen vähemmälle ja nautin Suomen kesästä. Raskaus vaikuttaa naisen kroppaan mutta jos sille tielle on päättänyt lähteä, niin otetaan kaikki vastaan mitä se tuo mukanaan. Olen päättänyt olla stressaamatta asioista joihin itse en voi vaikuttaa, kyllä ne hormonit jossain vaiheessa tasaantuu. Elämä on ihan kivaa näinkin.

Ihanaa viikonloppua! ♥♥



hands

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti