lauantai 30. toukokuuta 2015

Ziaja Sensitive entsyymikuorinta

Rakeeton ja hellävarainen entsyymikuorinta lupaa poistaa iholta kuollutta ihosolukkoa ja parantaen kasvovoiteen tai -naamion vaikuttavien aineiden imeytymistä iholle. Se lupaa samalla silottaa ja pehmentää ihoa kirkastaen ihon sävyä. Kun kuorinta on vielä varta vasten tehty herkälle iholle niin tämähän kuulostaa ihan minun tuotteelta (vaikka rakeelliset kuorinnat tuntuvat aina tehokkaammilta). Olen voittanut tämän tuotteen yksityishenkilönä Facebookin kautta.

Kuorinta levitetään puhtaalle iholle ja vaikutusaika on noin 10-15 min. Vältettävä silmänympärysiholle levittämistä (kuten usein monien kasvotuotteiden kohdalla, jotka eivät ole varta vasten tarkoitettu sy-iholle). Suositus käytettäväksi 1-2 kertaa viikossa. Itse käytin tuotetta satunnaisesti mutta huomasin kyllä lopputuloksessa tuon luvatun pehmeyden ja silkkisen tunteen käytön jälkeen. Ihon sävyn kirkastumisesta en osaa sanoa, itselläni on punoittavat posket ja ne erottuvat  selvästi aina suihkun jälkeen muutoin kellertäväpohjaisesta ihostani. Hellävarainen kuorinta kyllä oli, ei yhtään kiristellyt ihoa tai kuumottanut poskia. Herkkäihoinen mieskään ei mitään valittanut kun usutin testaamaan tätä. Tämä oli sellainen ihan hyvä tuote, ei luksusta mutta kaikin puolin toimiva. Tuote on hajusteeton. Ulkoasu tuubilla on  tylsä, mutta toisaalta sen takia mieskin uskalsi tätä kokeilla.
60ml maksaa noin 9 euroa eli aika hyvässä hinta-laatusuhteessa liikutaan. Voisin ostaa itse uudelleen.

Kumpi kuorintatyyppi on enemmän sinun makuusi,
 rakeeton entsyymikuorinta vai perinteinen rakeita sisältävä versio?


Ziaja

torstai 28. toukokuuta 2015

Yves Rocher nestemäinen poskipuna

Tämä tuote onkin Instagramissa vilahtanut aiemmin, mutta koska kyseessä on helppo kesämeikkituote, päätin siitä kirjoitella tänne blogin puolelle. Healthy Glow Effect Blush on nestemäinen poskipuna. Se lupaa antaa poskipäille luonnollista kesän hehkua.

Erikoista tässä poskipunassa on sen nestemäinen muoto ja roll-on-aplikaattori. Koska pullo on lasinen, kannattaa tämä säilyttää tuossa pahvisessa pakkauksessaan ettei pullo rikkoudu kun meikkipussi kolahtaa (koska niin se varmasti tekee jos jätät vinkkini huomioimatta).

Alimmassa kuvassa olen vain rullaillut kädelle poskipunaa ja antanut kuivahtaa. Poskille levitettäessä tietenkin puna taputellaan sormin halutulle kohdalle. Puna kuivahtaa suht nopeasti mutta mikään kiire levittelyssä/taputtelussa ei kuitenkaan tule.
 
Limited edition tuote eli jos haluat omasi niin shoppaile pian. Hintaa oli muistaakseni 7,90 euroa kun itse shoppailin omani Yvesin verkkokaupasta. Pullossa on tavaraa 10ml.

Muistaakseni minulla on ollut aiemminkin nestemäinen poskipuna mutta en muista miltä brändiltä se oli... ihan hauska meikkituote. Miinusta tosin tuosta lasipullosta.

Joko sinä olet bongannut tämän?
 

20150517_165826
 
 
20150517_170252
 
 
20150517_170320

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Dermalex Repair

Atoopikkona osallistuin taannoin testiryhmään, jossa testattiin kortisonitonta hoitovoidetta atooppiseen ihottuman eli ekseeman hoitoon. Voide lupaa lievittää ihottuman oireita mm. kutinaa, ihottumaa ja ihon kuivuutta aktivoimalla ihon omaa korjausmekanismia sekä muodostaa suojan ekseeman uusiutumista vastaan. Voide on siis kortisoniton, parabeeniton sekä hajusteeton.

Ohjeena oli levittää voidetta 2-3 kertaa päivässä ongelma-alueelle. Itse levitin voidetta lähinnä iltaisin, sillä voiteen koostumus on paksu eikä imeydy aivan heti ihoon. Parhaaksi tavaksi käyttää voidetta huomasin heti suihkun jälkeen hieman kostealle iholle, jolloin voide levittyy paremmin. Voide on koostumukseltaan paksuhkoa.


Testauksen aikana huomasin ettei kortisonivoiteiden käytölle ollut tarvetta, sillä Dermalex rauhoitti ihon kutinaa ja kuivuutta. Ikäviä ihon lehahduksiakaan ei syntynyt vaikka vähän pelkäsinkin niin käyvän. Olin siis tyytyväinen testaaja.

Yliopistonverkkoapteekki tarjoaa tämän 100g tuubin kirjoitushetkellä hintaan 17,40 euroa. Suosittelen testaamaan jos kaipaat kortisonitonta vaihtoehtoa atooppisen ihottuman hoitoon esimerkiksi kasvojen alueella. Itse koin tämän hyväksi talvella raskaana ollessani kun halusin välttää kortikosteroidivoiteiden käyttöä, vaikka onkin tehty tutkimuksia joiden mukaan niiden kohtuullinen käyttö on turvallista raskauden aikana.


Onko Dermalex Repair tuttu voide?



20150416_124815_LLS
 
20150416_124829_LLS

maanantai 25. toukokuuta 2015

Holika Holika EyeLove Proof Hyperproof Browcara

Eli vähän niin kuin mascara mutta ei sinne päinkään. Kyseessä on kulmille tarkoitettu versio vieläpä vedenkestävässä muodossa. Pieneltä ripsiväriltä näyttävä putkilo ja harja auttavat taistelussa itsepäisiä kulmakarvoja vastaan. Omani oli sävyssä natural brown ja taisi olla juuri passeli kaltaiselleni feikki-punapäälle. Lisäksi ainakin TesterKorea-verkkokauppa tarjoaa sävyä light brown joka kuvien perusteella voisi sopia blondeillekin. Ikävä kyllä en muista mistä verkkokaupasta omani tilasin.

Tuo 4,5ml riitti käytössä aivan käsittämättömän pitkään - luulin jo ettei tämä lopu ikinä. Joka tosin ei olisi haitannut koska käyttö oli helppoa eikä lopputuloskaan huono ollut. Aluksi käyttö vaati opettelua kynällä piirtämisen/värittämisen jälkeen. Entä se vedenkestävyys? Noh, kyllähän tämän kanssa on hikoiltu eikä koskaan ole valunut pitkin naamaa. Myöskään sormin vetämällä en saanut tätä leviämään eli mahdolliset suhrut meikatessa kannattaa poistaa ennen browcaran kuivumista. Ihan kätevä tuote kaikin puolin. Tykkäsin.

Onko joku muu testannut browcaraa?



20150410_185859

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

essie - Flowerista

Tämä #turkumiitistä saamani essien kevätkokoelma ei jätä tätä bloggaajaa kylmäksi räiskyvillä sävyillään. Hieman erilainen kevätkokoelma ja hyvä niin- kuka sanoi että kaikki tahtovat pastellia keväällä? Itse miitissäkin tahdoin kynsilleni tuon sinivihreän sävyn garden variety.

Suosikkejani näistä ovat tuon garden varietyn lisäksi petal pushers ja picked perfect. Vaikka kaikki sävyt ovat sellaisia joita voin kuvitella käyttäväni. Kerrankin kokoelma joka on kokonaisuudessaan itselleni mieluisa. Seuraavaksi ajattelin lakkailla tuolla petal pushersilla vaikka Turusta ja MiNailsista kotiutuikin yksi erittäin upea lakka...

Erittäin loistavat swatchaukset tästä kokoelmasta löytyy esimerkiksi Wasting Lifestyle-blogista eli kannattaa sieltä käydä kurkkimassa miltä lakat näyttää in action.

Mikä on sinun suosikkisi tästä kokoelmasta?


20150517_172738
 
 
20150517_172721
 

 
*Vaikka kokoelma saatu blogin kautta osana goodiebagia,
 on mielipiteet puhtaasti omiani.*

lauantai 23. toukokuuta 2015

Catrice Colour Correcting Mattifying Powder - Delicate Blossom 010

Pitkästä aikaa puuterista asiaa blogissani. Catricen puuteri oli viime hetken ostos Kosmetik4less-verkkokaupasta. Tarvitsin uuden puuterin ja koska tämä lupasi korjata ihon sävyn mahdollisia virheitä ja lisäksi tehdä ihosta mattaisen, oli ostopäätös sillä sinetöity.

Kaunis puuteri on pakattu hieman halvan oloisesti. Mitään puuterivipaa ei mukana tullut joten sudilla/kabukilla on töitä. Itse en muutenkaan suosi puutereita joissa puuterivipa makaa puuterin päällä vieden iholta epäpuhtauksia tuotteeseen. Hintaa puuterilla oli alle viisi euroa, joten tuotteen ulkoasu on fine by me. En vaadi edulliselta tuotteelta Diorin ulkonäköä koska hintakin on usein murto-osan Diorista.

Colour Correcting Mattifying Powder on ollut ihan toimiva arkimeikissä, tosin mies kysyi muutaman kerran olenko sairas kun näytän niin kalpealta. Eli lieneekö tämä liian vaalea kaltaiselleni keltapohjaiselle ihmiselle? Tai sitten on ollut yliannostelun makua. Mattainen lopputulos ei kestä todellakaan koko päivää, mutta edulliselta noin viiden euron hintaiselta puuterilta en odota liikoja.

Puuterissa on neljää sävyä, pinkki raikastaa väsyneeltä näyttävää ihonväriä, violetti antaa väsähtäneelle iholle hennon kiillon, vihreä neutralisoi punoitusta ja beige tukee ihon luonnollista sävyä. Tämä saa kulkea meikkipussissa mukana kunnes loppuu, sitten keksi toisen tuotteen tilalle. Ehdotuksia otetaan vastaan, mielellään edullisemmasta päästä.


2015050121265

torstai 21. toukokuuta 2015

Shades Of Earl Grey

Toinen isyyspakkauksen tuotteista esittelyssä, nimittäin tämä hierontapala joka kantaa ovelasti nimeä Shades Of Earl Grey.

Sitruunainen Earl Grey -teen tuoksuinen hierontapala on omiaan parisuhde-iltojen aktiviteetiksi. Hierontapala jättää ihon hieronnan päätteeksi samettisen pehmeäksi. Hierontapala sisältää mm. reilun kaupan kaakao- ja sheavoita sekä on vegaaninen. Toiseksi parasta on hierontapalan ihana tuoksu (onko Lushilla ikävän tuoksuisia tuotteita olemassakaan? - Ei.)

Hierontapalaa käytetään lämmittämällä sitä hetki käsien välissä. Sitten palalla voi hieroa ihoa niin että ihon pinnalle jää ohut kerros öljyä. Ei kannata liikaa sulatella öljyä iholle sillä aina voi lisätä mutta liian öljyn poistaminen ei käykään niin helposti. Omissa kätösissä pala suli hyvinkin nopeasti ja saatoin ehkä yliannostella.... hierontatuokio tuntui kestävän ikuisuuden kun sitä öljyä vain riitti ja riitti kaikesta hieronnasta ja taputtelusta huolimatta. Tosin isäntää tuo ei näyttänyt haittaavan - päinvastoin.

INC-lista näyttää varsin mahtavalta:
reilun kaupan luomukaakaovoi (Theobroma cacao), reilun kaupan sheavoi (Butyrospermum parkii), bergamottiöljy (Citrus aurantium bergamia), hajuste (parfum), persialainen limeöljy (Citrus aurantifolia), sitruunaöljy (Citrus limonum), hydroxycitronellal, citral, geraniol, eugenol, limonene, linalool.


Muita hierontapalojen ystäviä?


20150223_201205_LLS


20150223_203336

tiistai 19. toukokuuta 2015

Lumene Heleyttävä BB-vartalovoide

Toukokuun Livbox toi mukanaan täysikokoisen Lumenen heleyttävän BB-vartalovoiteen. Voide on suunniteltu jo hieman päivettyneelle iholle korostamaan rusketusta. Tämä antaa pienen sävyn iholle ja samalla kosteuttaa ihoa, mutta ei sisällä itseruskettavia ainesosia. Tätä käytetään siis tavallisen vartalovoiteen tavoin. Kuten toisesta kuvasta näkyy, niin tämä sisältää pienen pientä shimmeriä. Itse en kuitenkaan Edward Culleniksi muuttunut.

Livbox antoi hinnaksi 14,90 € / 150 ml eli hieman normaalia Lumenen vartalovoidetta hintavampi tämä on. Tämä on kuin poispestävä itseruskettava tuubissa. Alin kuva yrittää demostroida voiteen antamaa luonnollista kevyttä rusketusta. Vertailin tätä käsivartta toiseen käsivarteeni johon voidetta ei ole levitetty ja kyllähän siinä hieman eroa on. Olisin kuvannut käsivarret vierekkäin, mutta kuvausassistentti puuttuu...

Voisin suositella tätä juhlijalle joka kaipaa rusketusta korostavaa tuotetta mutta ei jaksa kikkailla itseruskettavilla. Itse käytän tämän kesän aikana normaalin vartalovoiteen tavoin, muuten se jää kaappiin lojumaan koska juhlia ei tänä kesänä ole tällä hetkellä tulossa.

Mites näytön siellä puolen? Onko BB-vartalovoide jo testattu?



20150517_165518
 
 
20150517_170349
 
 
20150517_170514

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kultakollageeni-silmänalusnaamiot testissä

Nämä Jamelan 24K Kultakollageeni silmänalusnaamiot ovat myös Livboxin kautta tulleet testiin (pitkäaikaistilaajien lahjuksena). Silmänalusnaamiot lupaavat kiinteyttää, alentaa turvotusta ja häivyttää tummia silmänalusia. Lopputuloksena raikas, hehkuva ja nuorekkaampi ilme jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Aikamoisia lupauksia sanoisinko?

Koska Livboxin mukana tuli vain yksi pari, en pysty sanomaan olinko paljonkin nuoremman ja hehkuvamman näköinen käytön jälkeen, mutta placeboefektiä ainakin oli havaittavissa koska olo tuntui paljon paremmalta kaikkien raskaushormonien keskellä. Ja sehän on tärkeintä. Suuri plussa myös vegaanisuudesta, tuotetta ei ole testattu eläinkokein, eikä se sisällä eläinperäisiä ainesosia.

Naamiot asetetaan puhdistetuille silmänalusille ja annetaan vaikuttaa vähintään 30 minuuttia. Toki naamioita voi pitää pidempäänkin kunnes ne kuivahtavat korpuiksi (vaikuttavat ainesosat imeytyneet ihoon). Itse taisin makoilla muutaman tunnin naamiot silmillä. Instagrammissa voi käydä vakoilemassa miltä naamio näyttää in action.

Livbox antoi hinnaksi 64,90 € / 16 paria ja naamioita on saatavilla vain kauneushoitoloista joita voit kurkata osoitteesta www.jamela.fi. Tuotetta suositellaan käytettäväksi 2-3 kertaa viikossa eli kaikista halvimpia nämä ei käytössä ole. Tekisi mieli melkein testata pari kuukautta lupauksien paikkansa pitävyyttä.

Jamelan kotisivuilla oli myös vinkki naamion liottamiseen veteen, jolloin sitä voisi käyttää esimerkiksi kasvoille suihkepullosta sumutettuna.


20141228_185225

 

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

NOTD: Garden variety - essie

Pikainen kuvapostaus. Kynsille pääsi kauneusbloggajien #turkumiitissä essien 2015 kevätkokoelmasta upea syvän sinivihreä lakka joka kantaa nimeä Garden variety. Tämä tuo mieleeni essien toisen lakan Naughty nauticalin, mutta eroaa tästä cremellä koostumuksellaan (nauticalissa shimmeriä ja sävy ei ihan näin syvä). Oli muuten mukavaa että joku toinen lakkasi kynnet ja itse sai istua ja ihastella. Tapahtumassa oli siis essien kynsienlakkauspiste koko tapahtuman ajan.

Tähän samaan voinkin todeta että innolla odota suunnittelija Rebecca Minkoffin suunnittelemaa essien kokoelmaa!



20150516_225507_LLS
*essien kevätkokoelma saatu goodiebagin mukana,
mutta mielipiteet luonnollisesti omiani.*

Raskaus ja muutokset ihossa

Lupasin ettei tästä blogista tule äitiysblogia eikä tulekaan. Silti koin aiheelliseksi kirjoitella tästä aiheesta, koska moni kuitenkin päätyy blogiini ihonhoidon tiimoilta. Eli jos raskaus ei mitenkään sinua kiinnosta niin skippaa tämä postaus, seuraava käsitteleekin sitten taas jotain aivan muuta.

Raskauden alussa huomasin että kasvot tuntuivat olevan huomattavasti rasvaisemmat kuin normaalisti. Mikään silmämeikinpohjustajakaan ei pitänyt luomivärejä paikallaan. Näppyäkin alkoi tulemaan leukaan ja otsaan. Lieneekö tuo sitä raskaushehkua vai mitä. Raskauden toisella kolmanneksella alkoi kasvojen rasvaisuus vähentyä (ja siirtyä hiuspohjan rasvoittumiseen, siitä myöhemmin). Viimeinen kolmannes sujui melko normaalilta tuntuvan ihon kanssa. Todettakoon että viime talvena en tarvinnut kertaakaan kortisonivoiteita atooppisen ihonhoidossa. Raskaudella selvästi näppinsä pelissä.

Synnytyksen jälkeen alkoikin sitten uusi hormonimyrsky ja siinä vieläkin seilataan. Rasvaisuutta ja toisaalta poskien huomattavaa kuivuutta havaittavissa, lisäksi näpyt valtasivat posket, leuan ja nenässä mustapäät valtaavat alaa kasvavissa määrin vaikka kuinka taistelen vastaan.

Muitakin muutoksia raskaus toi mukanaan. Nimittäin arvet joita minulle tuli raskauden aikana, ovat edelleen hieman tummia. Aluksi lähes tummanruskeita. En puhu siis pinkeistä raskausarvista- joita myös sain vatsaan ja lantiolle. Vaan ihan haavojen jättämistä arvista. Kaiken komeuden kruunasi linea negraksi kutsuttu tumma viiva, josta toiset povaavat vauvan sukupuolta.

Jänniä juttuja tuo raskaus tuokin mukanaan. Mielenkiinnolla odotan tulevaa... ja koska en ottanut kuvia raskausarpisesta masusta, niin saatte ihastella kissaa. Viiru (viiru kuin Viiru) hengaa usein keittiössä ruokakuppien läheisyydessä hyvin lungisti.



IMG_20150411_001857

perjantai 15. toukokuuta 2015

Miehistä käsien hoitoa - O'Keeffe's Working Hands Hand Cream

Mies työskentelee paljon töidensä puolesta papereiden kanssa ja nehän tunnetusti kuivattavat käsiä ja aiheuttavat inhoja paperiviiltoja. Kun hän aikansa valitteli kuivuutta, päätin ostaa Tarjoustalosta hetken mielijohteesta tämän kuvissa näkyvän miehisen käsirasvan. Hintaa oli noin kymmenen euroa jos ihan väärin en muista. Paketissakin luvataan rahat takaisin jos ei ole tyytyväinen tuotteeseen.

Ulkonäkö tuotteella on väreistä huolimatta hieman tylsä ja no... miehinen. Hauska lisä tuossa pakkauksen takakannessa olevassa suomenkielisessä ohjeessa on lause: "käytä nukkumaan mennessä, koska unessa ihon lämpötilan noustessa verenkierto ja paraneminen nopeutuvat". Miehiseen käyttöön sopien tuote on täysin hajuton ja tahmaton (ilmeisesti mies laatinut esittelytekstinkin tuotteelle...).

No toimiko tuote? Kysyin asiaa mieheltä ja seuraavan vastauksen sain: "no kyllä se tais toimia. Sillon kerran laitoin sitä kahdesti niin oli aamullakin vielä kädet tahmaset et pitää muistaa laittaa sitä vaan  sen kerran". Kysyin oliko tuote pysynyt käytössä, niin ei ole nyt tarvinnut käyttää kun kädet on pysynyt nyt hyvässä kunnossa. Eli selkeästi ei ole käsienrasvaaja tuo mieheke. Mikäs siinä kun apu on nyt löytynyt jos kuivaksi vetää uudelleen. Pitää varmaan itsekin testata tuo miehinen käsirasva ja tulla kertoilemaan naisen mielipide.

Tätä googlailun mukaan löytyy mm. iHerbistä noin kuuden-seitsemän euron hintaan. O`Keeffe´sin omilta verkkosivuilta löytyy muuten myös vastaava apu halkeileville kantapäille sekä kuvagalleria josta voi käydä kurkkimassa ennen ja jälkeen kuvia.

Löytyykö teidän miehiltä omat käsirasvat?



20150129_143811

20150129_143823

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Verkkokauppa esittelyssä: Lush Finland

Aloitan uuden postaussarjan blogissani "Verkkokauppa esittelyssä", jossa esittelen nimensä mukaisesti verkkokauppoja joita käytän eniten kosmetiikan saralla. Tämän postaus-sarjan löytää tunnisteella nettitilaaminen jonka alla myös muita aiheeseen liittyviä postauksia. Sarjan aloittaa viime aikojen suurin suosikkini (myös kivijalkamyymälänä) eli Lush. Keskityn Suomen verkkokauppaan, koska sieltä tilatut tuotteet ovat saapuneet todella ennätyksellisen nopeasti.

Lush uusi verkkosivunsa hiljattain ja ne näyttävät nyt melko samalta kuin britti-Lushilla. Etusivu on hyvin selkeä ja muutoinkin sivuilla surffaaminen onnistuu todella helposti. Kuten aiemmin linkkasinkin tuonne aiempaan postaukseeni, jossa ylistän Lushilta tilaamisen nopeutta, täytyy kiitosta antaa myös tuotteiden esittelystä. Uudistuksen myötä tuotteista löytyy todella näppärästi tiedot. Harmi vaan että vanhan sivuston myötä katosivat käyttäjien tuotearviot, joista sain monta vinkkiä tilauksiini. Uusiltakin sivulta löytyy kohta tuotearvostelut, mutta montaakaan arvostelua sivuilta ei vielä kirjoitushetkellä löydy.

Lush tarjoaa ilahduttavan monta vaihtoehtoa postituksen suhteen ja postituksen hinta vaihtelee 5,50- 9,00 euron väliltä. Postikuluittakin onnistuu jos noudat tilauksen liikkeestä itse. Maksutapana joko Paytrail tai Klarna. Paytrailin kautta pääset kaikkien suomalaisten pankkien verkkomaksupainikkeisiin. Itse maksan ostokset aina verkkopankin kautta (ellei valittavana PayPalia). Itse asiassa koko Kassa-toiminto on hyvin selkeä joten tilaamisen suhteen ei pitäisi se puoleen olevan ongelmia.

Kokonaisuutena Lushin verkkokauppa on lähes yhtä mainio kuin käynti paikanpäällä joko uudessa Lush Manskussa (Mannerheimintie 5) tai tutussa Lush Citycenterissä (Kaivokatu 8, Asematunneli). Ainoa miinus on se ettei tuotteiden tuoksuja pääse nuuhkimaan.


SP
 
 
SP
 
SP
 
 
SP

Pieni päivitys: Blogipolku ja Instagram

Huhuilin aiemmin että Blogilista.fi lopettaa toimintansa. Nyt on tullut tilalle yksi korvaava vaihtoehto jos seuraaminen Bloggerin tai Bloglovin´in kautta ei innosta. Blogipolku on uusi yhteisö jonne minäkin tämän pikkuisen blogini päätin asettaa esille. Itse käytän Bloglovin´ia blogien seuraamiseen, toki osa löytyy vielä Bloggerinkin puolella koska en ole laiskana jaksanut sitä tyhjentää blogeista. Mutta ihan mielenkiintoiselta näyttää tuo blogipolkukin. Täytyy perehtyä siihen ihan ajan kanssa joku ilta.

Meikäläisen arkea voi muuten kurkistella hieman enemmän Instagramin puolella, siellä on aika fifty-fifty kosmetiikka, kissat ja vauva-arki esillä. En ole varma olenko ikinä tuosta Instasta vinkkaillut sen enempää? (ps. kuvat jotka blogin oikeassa reunassa vilahtelee) Kaikki Instan materiaali ei blogiin saakka päädy eli huhuilkaa sielläkin jos jokin tuote ja muu juttu kiinnostaa...



Screenshot 2015-05-13 00.17.02

maanantai 11. toukokuuta 2015

Toukokuun Livbox

Kerrankin kävin noutamassa laatikon suht´ ajoissa. Tämän kuun laatikon teki erityisen mielenkiintoiseksi se, että Glitz & Glam- blogin Minna oli sinne yhden tuotteen valinnut. Minnan valitseman tuote oli tuo Max Factorin huulikynä. Omani sain aika upeassa sävyssä joten testiin pääsee ehdottomasti. Ei olekaan meikäläiselle tuttu tuote. Kurkistellaan laatikon sisältöön:


Lumene Heleyttävä BB-vartalovoide
Tämä oli mielenkiintoinen ja ajankohtainen tuote. Pääsee testiin kesälomalla viimeistään.

La Roche-Posay 
 Eau Thermale -lähdevesi
Tätä olen aiemmin käyttänyt ja tykkäsin kyllä vaikka onkin hieman outoa maksaa vedestä.. kesällä tätä on kiva suihkia naamalle ja itse freesaan vanhaa meikkiä tämän avulla, samoin liian puuteroitua ihoa... eli tulee käyttöön tämäkin.

Nivea  Lip Butter Coconut

Onko tämä jo toinen Nivean Lip Butter Livboxin mukana?? En tykkää pakkausmuodosta mutta saatan testata.. kookos on itselleni vähän nhjääää-osastoa mutta tätä on kehuttu niin paljon että.... ehkä testaan.

Dove
Deeply Nourishing Suihkusaippua
Minikokoinen suihkusaippua tulee varmasti kokeiltua. Viimeistään kesälomalla tämäkin..

Max Factor  Colour Elixir Giant Pen Stick

Sain omani sävyssä 30 Designer Blossom joka on upean punainen.

Naturel  Nail Cover Stickers

Saatan kokeilla taiteilla näiden kanssa (huonolla menestyksellä). Nämä jäikin kuvasta pois...

Max Factorin teroitin

Pääsee mukaan meikkilaukkuun, tuli tarpeeseen sillä entinen alkaa olemaan jo aika rähjäinen yksilö.


Eli ihan OK-tasoinen laatikko. Suihkusaippuan tilalla kun olisi ollut joku... luomiväri, kynsilakka keväisessä sävyssä niin olisin ollut enemmän innoissani. Noita minikokoisia edullisempia suihkusaippuoita ja -voiteita on tullut niin runsaasti laatikoissa että ne ei jaksa enää innostaa. Vaikka tuote itsessään olisikin kiva ja toimiva.


Onko tämä Max Factorin Colour Elixir Giant Pen Stick tuttu juttu teille?
 
 

livbox0515

Dr.Hauschka Rosemary Leg and Arm Toner

Tämän tuotteen kanssa olin kaveri raskaana ollessani kun jalat huusivat armoa työpäivän jälkeen. Rosmariininen jalkavirkiste lupaa hoitaa ja virkistää jalkoja sekä käsiä ehkäisten ja hoitaen turvotusta. Tuotetta suositellaankin etenkin paljon seisoma- tai istumatyötä tekeville. Ihan kaikkea turvotusta tämän kanssa en saanut pois jaloista, mutta selkeästi tämä auttoi pahimpaan turvotukseen yhdessä jalkojen hieronnan kanssa (hyvä vinkki on myös nostaa jalat oikeasti kohti kattoa).

Öljyä hierotaan jaloille tai käsille alhaalta ylöspäin kohti sydäntä. Virkistettä voi käyttää päivittäin eikä se  sisällä synteettisia hajusteita, väri- tai säilöntäaineita. Virkiste tuntui oikeasti virkistävän väsyneitä ja kipeytyneitä jalkoja sekä toimi mukavana iltarutiinina muutamaa tuntia ennen nukkumaan menoa. Lisäksi talviaikaan tämä antoi toivottua lisähoitoa kuivalle iholle.

 INC-lista näyttää tältä:
Alcohol, Ricinus Communis (Castor) Seed Oil, Borago Officinalis Extract, Water (Aqua), Fragrance (Parfum), Linalool, Rosmarinus Officinalis (Rosemary) Leaf Oil, Limonene, Citral, Geraniol, Citronellol, Coumarin.

Tuotteita ei ole testattu eläinkokein. Hintaa 100ml pullolla on noin 20 euroa.


20150108_184150_LLS

*Tuote saatu Goodiebagissa, mutta mielipiteet 100% omiani. Luonnollisesti.*

lauantai 9. toukokuuta 2015

MakeUp Store Micronized Compact Powder Chocolate

Tämän kivipuuterin ostin kun olin meikkausopastuksessa Fredrikinkadulla sijaitsevalla Clamoksella. Ostin oppitunnin itselleni ihan yksityishenkilönä ennen Rumpalin syntymää... joka tapauksessa tämä kivipuuteri on ollut erittäin ahkerassa käytössä sen jälkeen.

Tumma mattainen puuteri on juuri sopiva kasvojen varjostukseen. Hienojakoinen puuteri levittyy siveltimellä oikein hienosti. Pakkaus kyllä sisältää puuterivipan, mutta en ole sitä käyttänyt. Ei oikein sovi varjostusten tekemiseen. MakeUp Storemaiseen tyyliin pakkaus on yksinkertainen ja samalla ammattimainen.

Sokoksen verkkokauppa tarjoaa tämän kivipuuterin kirjoitushetkellä hintaan 30 euroa. Itse taisin maksaa alennusten kera tästä reilu parikymppiä.. Täytyy ottaa vielä in action-kuvat teille kunhan kasvojen näppylöinti rauhoittuu ja uskallan kurkistaa kameran linssiin jälleen.


Nyt vinkatkaa parhaaksi kokemanne tuotteet MakeUp Storelta. Kiitos. 

 

IMG_20141117_220120
 
 
20141115_144425
 
 
20141115_144443
 
20141115_144412

torstai 7. toukokuuta 2015

Urban Decay De-Slick Make-Up Setting Spray

Tässä tuote jonka olisin toivonut auttavan, mutta valitettavasti jouduin pettymään. En vain saanut tuotetta toimimaan kasvoillani niin hyvin kuin odotin. Onneksi en ole ainoa joka ei saa tästä kaikkia hyötyjä irti, tein taustatutkimusta ja moni muukin valittelee ettei tämä toimi kun toiset suitsuttavat tämän olevan pettämätön taikatuote. Otin tietoisen riskin tämän tilatessani. Mikä sitten vaikuttaa lopputulokseen? En tiedä. Oma ihoni on pintakuiva mutta T-alueelta rasvainen. Kokeilin tätä raskaana ollessa - että nyt kun Rumpali on muutaman kuukauden ikäinen.

Tämän piti olla varta vasten suunniteltu toimimaan öljyisen ihon kanssa, mutta itse en siis ainakaan allekirjoita toimivuutta. Sprayn piti vähentää öljyisyyttä ja pidentää meikin kestävyyttä pitämällä kasvot mattapintaisina. En allekirjoita. Meikki saattoi kyllä kestää siistinä hieman pidempään, mutta iho selvästi kiilteli etenkin T-alueelta.  Silmämeikkikin tuntui haalistuvan päivän mittaan yhtä paljon kuin ilman tätä. Plussaa kuitenkin annan mukavan ohuesta suihkepilvestä joka ei tunnu raskaalta tai limaiselta kasvoilla.

Suihketta ravistetaan huolellisesti ennen käyttöä. Ohjeena on sumuttaa käsivarren mitalta 2-4 kertaa tehden X- ja T- kuvion kasvoille. Parhaan tuloksen saa kun käyttää suihketta ennen meikkivoidetta (ja muuta meikkiä) sekä lopullisen meikin päälle. 118ml pullo maksoi Feeluniquesta tilatessa 26 euroa.

INC-lista näyttää tältä:
Aqua (Water/Eau), Alcohol Denat, Polyhydroxystearic Acid, PVP, Methyl Perfluorobutyl Ether, Methyl Perflouroisobutyl Ether, Dimethicone PEG-7 Phosphate, PPG-3 Benzyl Ether Myristate, Caprylyl Gylcol, Menthyl Methacrylate Cross Polymer, Poloxamer 407, Sodium Hydroxide, Sodium Cocamidopropyl PG Dimonium Chloride Phosphate, Glycereth-5 Lactate, N,2,3-Trimethyl-2-Isopropyl Butamide, Ethylhexyl Isononanoate, Isononyl Isononanoate, Fragrance, Aloe Barbandensis Leaf Extract.


Onko joku saanut tämän toimimaan?
Millaisella annostuksella/tekniikalla?
Vinkit jakoon..



20140919_165722




maanantai 4. toukokuuta 2015

Vichy Aqualia Thermal Rich

Tämä 15ml testeri on tullut oletettavasti Livboxin mukana (tarkastin ja kyllä joulukuussa 2014 tämä tullut). Kyseessä on vahvistava ja rauhoittava koko päiväksi kosteuttava voide, joka auttaa parantamaan ihon omaa kosteustasapainoa. Voide on mukavan kermainen mutta kevyt koostumukseltaan ja imeytyy ihoon mukavan nopeasti jättäen ihon pinnan pehmeäksi. Voide on hypoallergeeninen ja parabeeniton ja tätä suositellaankin herkälle iholle. 

Voiteen kerrotaan sisältävän ihoärsytyksiä rauhoittavaa mineraalirikasta Thermal Spa -lähdevettä. Oma atooppinen iho on nauttinut tämän käytöstä testiajan. Olen tätä käyttänyt lähinnä iltaisin kasvojen pesun jälkeen. Kasvojen paikoittainen kuivuus ja punoitus on kyllä selkeästi rauhoittunut. Jos kaapissa ei olisi odottamassa muutama muukin kasvovoide, niin ostaisin ison purkin käyttöön.

Vichy Aqualia Thermal on myynnissä apteekeissa ja hintaa 40ml purkilla on reilu 20 euroa.


20150104_181210_LLS

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

MR Essential Shimmers & Essential Mattes

Lisää Makeup Revolution paletteja. Tässä kaksi 12 sävyn palettia joista toinen sisältää nimensä mukaan mattaisia ja toinen "hohtavia" sävyjä. Itse pidän tuosta Shimmers-paletista enemmän, sillä valitettavasti nuo mattaluomivärit eivät ole kovin hääppöisiä suoraan sanoen. Etenkin nuo vaaleat sävyt ovat hankalia saada esiin ja niitä joutuu kerrostamaan paljon.

Kuvissa en ole käyttänyt luomivärinpohjustajaa eli sen avulla saa toki sävyistä enemmän irti vähemmällä vaivalla. Kuvat otettu ikkunan edessä pilvisellä säällä ja 2,5kk Rumpalia viihdyttäen. On muuten ehkä vaikein yleisö ikinä. MR verkkokaupasta löytyy lisää swatch-kuvia paleteista. Palettien hinta on alle kuusi euroa kappale eli iso investointi tämä ei ole ollut. Edullinen hinta antaa myös anteeksi ettei Essential Mattes- paletin sävyt ole kovin intensiivisiä. Edelleen suosittelen näitä paletteja meikkausta aloitteleville ja heille jotka pelkäävät "liian pigmenttisiä" luomivärejä.

 
Kumpi paletti on enemmän sinun mieleesi?


20150427_123221



20150427_123750
 
 
20150427_123630(0)
 
 
20150427_123816(0)
 
 
20150427_124247
 
20150427_124259

lauantai 2. toukokuuta 2015

Pikavinkki meikkien swatchailuun...

Meikkejä swatchaillessa kotona en löytänyt mistään meikinpoistoliinojani. Päätin lainata Rumpalilta pyllypyyhkeitä ja huomasin niiden toimivan melkein paremmin hommassa kuin meikinpoistoon suunniteltujen liinojen. Eli suuntaa lastentarvike osastolle seuraavan kerran kun tarvitset puhdistusliinoja  ;)



20150427_123149

perjantai 1. toukokuuta 2015

Deodorantti ilman alumiinisuoloja - Louis Widmer

Tämä deodorantti ei ikävä kyllä toiminut minulla, mutta koska jollain toisella kylläkin, päätin tehdä tästä oman postauksen. Ilmeisesti tätä saa hajusteettomana ja miedosti hajustettuna.

Deodorantti lupailee raikkautta hellävaraisesti. Mieto koostumus on hyvin siedetty ja sopii täten myös herkälle ja ärtyneelle iholle. Deodorantti tosiaan on hellävarainen kainaloiden iholle ja kokeilevana bloggaajana testasin tätä kainaloiden sheivauksen jälkeen. Ilokseni mitään kirvelyä tai punoitusta ei tullut, joten voisin kuvitella tuotteen sopivan erityisen herkällekin iholle. Deo myös kuivuu nopeasti eikä jätä tahmaista oloa kainaloihin.

Sen sijaan tämä ei minulla toiminut hien hajun karkottajana. Vaikka suihkun jälkeen laitoin tätä kainaloihin, oli loppupäivästä usein mieto hien haju havaittavissa. Saattaa olla että hormonien myrskyt aiheuttavat tämän hikoilun ja vahvan hajun kohdallani. Erittäin runsaan hikoilun yhteydessä tuotetta suositellaan käytettäväksi aamuin illoin, mutta tämäkään ei joka kerta kohdallani toiminut vaikka mitään erityisen sporttista en harrastanutkaan.

Jos etsit todella hellävaraista deodoranttia, kannattaa tähän tutustua. Itse sen sijaan etsin tehokkaamman kaverin tähän hiki-ongelmaani.


20150222_135251
 
20150222_135217
 
*Tuote saatu goodiebagissa, mielipiteet 100% omiani.*