maanantai 2. maaliskuuta 2015

Monsteri testaa kasvohoidon - Kauneushoitola Esencias

Sain viime elokuussa syntymäpäivälahjaksi lahjakortin Vantaan Myyrmannissa sijaitsevaan Esencias kauneushoitolaan. Meinasi mennä aika tiukille koulun ja työkiireiden keskellä, mutta pääsin kuin pääsinkin kokemaan kasvohoidon ennen Rumpalin syntymää.  Valitsin perinteisen ihonpuhdistuksen, jota kuvaillaan yrityksen verkkosivuilla seuraavasti:

"Perinteinen ihonpuhdistus tarkoittaa iholla olevien mustapäiden sekä näppylöiden syväpuhdistamista käsin tarvittaessa komedolusikkaa apuna käyttäen. Ennen varsinaista epäpuhtauksien poistoa iho kuoritaan ja höyrytetään. Puhdistuksen jälkeen iho desinfioidaan, ja rauhoittavan naamion lisäksi hoitoon kuuluu myös seerumi sekä hoitovoide. Hoidon kesto on n. 1 h 30 min."

En ollut aiemmin edes huomannut/muistanut tätä Myyrmannin kolmannessa kerroksessa sijaitsevaa kauneushoitolaa, koska niin harvoin käyn kiertelemässä kauppoja hakematta jotain tiettyä asiaa. Onneksi tuli tämäkin asia korjattua.

Alkuun täytin kaavakkeen jossa kyseltiin mm. sairaudet ja allergiat, jolloin hoito voidaan muokata sopivaksi. Esimerkiksi ultraäänipuhdistusta ei raskaana oleville suoriteta.

Fiilikset hoidosta olivat hyvät. Hoitaja otti hienosti huomioon raskauden ja kyseli vointia hoidon aikana. Hyvin jaksoin maata selälläni tunnin verran ja kohotettuna ja naamioituna sen puolisen tuntia. Koska olin aamupäivän kotosalla, liikuin hoitoon täysin kasvot nakuna. Mitä suotta meikkaamaan kun kasvohoitoon olin menossa. Alkupuhdistuksen jälkeen iholle levitettiin kuorinta ja kasvoja höyrytettiin pitkään (ihana fiilis!). Sitten päästiin itse asiaan eli mekaaniseen puhdistukseen.

Itse en ole kipuherkkä ihminen, mutta ymmärrän etteivät kaikki halua mekaanista puhdistusta ottaa. Eihän se varsinaisesti nautinnollista ole kun toinen ihminen painelee ihohuokosista epäpuhtauksia ulos. Täytyy myöntää että itse olen toisinaan komedoraudalla puristellut huokosista epäpuhtauksia  kotona eli tiesin etukäteen mitä oli tulossa. Kuten ajattelin, nenä todellakin sai kunnon käsittelyn ja hyvä niin. Taas kehtaa olla vähän meikittäkin kun kärjistettynä likainen nokka ei vie huomiota. Meikillähän saa paljon piiloon, mutta itse tietää kuitenkin mitä siellä meikkikerroksen alla piilee. Vaikka tuskin kukaan meikäläisen nenää niin läheltä katsoo että huomaa kuinka tukkoinen se oikeastaan on. Perintönä saatu ominaisuus.

Kun epäpuhtaudet oli ihosta saatu puristeltua ulos, oli naamion aika. Kasvoille rauhoittavaa naamiota ja kaulalle kosteuttavaa. Naamion annettiin vaikuttaa sellainen 20 minuuttia ja lähes olisin voinut torkahtaa peittojen alla ellei Rumpali olisi tapansa mukaan rummutellut vatsanahkaa sisältä käsin.

Hoidon lopuksi kasvoille ja kaulalle hierottiin seerumi ja hoitovoide. Kaikissa käytetyissä voiteissa ja kasvovesissä on ihanan raikas, kauneushoitolamainen tuoksu, ei liian voimakas vaan juuri sopiva. Tuotesarjana hoitola käyttää GM Collinsin tuotteita, jotka itselleni olivat aivan uusia tuttavuuksia.

Lähtiessäni kysein kuinka pian minun kannattaa palata käsittelyyn ja ohjeeksi sain noin 3 kk kuluttua tai kun nenän tukkeutuneet huokoset alkavat häiritä minua. Lisähaasteen seuraavalle hoidolle asettaa Rumpali omine vaatimuksineen, mutta ennen kesälomille lähtöä ajattelin palata mekaanisen puhdistuksen äärelle.  Hintaa hoidolla on 86 euroa.



DSC_0099

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti