tiistai 23. helmikuuta 2016

Aamupalaksi lasillinen savijuomaa - Argital Aktivoitu vihreä savi

Keväällä moni tuntuu kaipaavan kehon puhdistamista myös sisäisesti. Kaivoinpa minäkin esiin taas tämän Argitalin juotavan saveni. Kyllä. Luit aivan oikein. Juotava savi. Mutta miksi ihmeessä kukaan haluaisi juoda kuravettä vapaaehtoisesti?

Kerrotaan että aktivoitu vihreä savi sisältää paljon mineraaleja ja hivenaineita, joilla on monia hyvinvointia edistäviä ominaisuuksia. Sen kerrotaan mm. puhdistavan elimistöä ja sitovan itseensä epäpuhtauksia, tehostavan ruuansulatuselimistön toimintaa, ehkäisevän tulehduksia, suojaavan väsymykseltä ja masennukselta. Lisäksi sen mainitaan olevan luonnollinen hoitomuoto ennenaikaista ikääntymistä vastaan. Joko alkoi savijuoma maittaa? Monet ovat kertoneet vatsavaivojen helpottaneen sekä juoman sisältävien hivenaineiden ja mineraalien olleen hyväksi etenkin iholle, hiuksille sekä kynsille. Itse olen huomannut että savijuoma saa ihon epäpuhtaudet nousemaan ensimmäisinä päivinä pintaan, jonka jälkeen iho rauhoittuu huomattavasti. Myös kynnet kasvavat vahvempina kuin koskaan. Ehkä tunnen olevani energisempikin kun savijuomaa on viikon verran nauttinut?


Savijuomaa voi käyttää puhdistuskuurina tai juoda ihan päivittäin. Savivesi hörpätään aamuisin. Yksi teelusikallinen savijauhetta sekoitetaan lasilliseen vettä ja lasin annetaan olla rauhassa noin 5 minuuttia, jonka jälkeen pelkkä vesiosa juodaan. Lasin pohjalle saostunutta saviosaa ei ole siis tarkoitus juoda! Savijuoma ei maistu kuravedelle, sen maku on melko neutraali, mutta makustelemalla huomaa sen mineraalimaisen tai maallisen makuisen maun. Itse olen ottanut tavaksi huuhtoa suun vielä ihan kraanavedellä siinä ohella kun huuhdon lasini.

Mitäs muuta haluatte kuulla tästä uudesta aamujuomastani? Tämä vihreä savi on aurinkokuivatettua merisavea, joka on iältään kuulemma  6-16 miljoonaa vuotta vanhaa. Savi jauhamisen jälkeen steriloidaan hauduttamalla eli savi on lämpösterilisoitu. Savi sekoittuu veteen hyvin, eikä juomaan jää mitään kökköjä tai savipaakkuja. Vihreä savi on saanut nimensä sen sisältämän iältään nuoren ja aktiivisen raudan antamasta väristä. Saveen ei ole lisätty mitään säilöntäaineita tai lisäaineita.
500 grammaa maksaa noin 10-14 euroa ja tällä määrällä pärjää pitkälle vaikka joisi päivittäin sen teelusikallisen. Argitalin vihreää savea voi ostaa esimerkiksi Ruohonjuuresta, josta olen oman saveni ostanut ennen raskautta. Raskauden ja imetyksen aikana en itse käyttänyt savijuomaa, vaikka mitään estettä sille tuskin on. Avattuna savijauhe säilyy kolmisen vuotta ja siksikin minun oli aika kaivaa jauhepussi esiin uudelleen.


Joko siellä on savivettä nautittu?
Kuulostaako kokeilemisen arvoiselta?


Argital Aktivoitu vihreä savi


Argital Aktivoitu vihreä savi



Ainesosat:
Silika (Si02) 44,44%, Titaanidioksidi (Ti02) 0,78%, Alumiinioksidi (Al203) 13,67%, Rauta (Fe203) 5,00%, Magnesium (Mg0) 1,98%, Kalkki (Ca0) 14,90%, Natrium (Na20) 0,73%, Kalium (K20) 2,18%, F.L. (hehkutusjäännös) 16,14%

MINERAALIT: Smektiitti, Kiille, Illiitti, Kloriitti, Kaoliniitti, Hematiitti, Dolomiitti, Kalsiitti, Kvartsi, Felsiitti, Plagioklaasi.pH: 8.50 hieman emäksinen tai neutraali (10% vesiliuos).

 


16 kommenttia:

  1. Tämä on ihan huippua. Itse oon tehnyt tästä kanssa parit postaukset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi! Multa mennyt ihan ohi. Mutta tää on kyllä jännä tuote. Superfood-innostuksessani menin ostamaan ja olen kyllä pitänyt myönteisistä vaikutuksista :)

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vain? Eikä edes ole kallis kokeilu jos savijuomaa halajaa... :)

      Poista
  3. Kuullostaa niin erikoiselta, että tähän pitää ehdottomasti tutustua lisää :D (Voin vaan kuvitella miten mies pyörittelisi silmiään jos huomaisi mun joku aamu hörppivän savivettä xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa silmien rollausta täälläkin havaittavissa, mutta mitään ei ole sanonut. Ehkä on jo niin tottunut mun outoihin juttuihin tässä vuosien mittaan. :D

      Poista
  4. Marinalla oli tää blogissaan ja musta tää oli jo silloin hyvin pelottavaa. Mun on tosi vaikea niellä mitään, joka näyttää epäilyttävältä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Uskon ettei kuraveden juominen kuulosta tervepäiseltä, mutta tämä ei oikeesti maistu samalle kuin 5-vuotiaana juotu lammikkovesi. :D

      Poista
  5. Aamudrinkkinä vesilasillisessa tl tätä ja tl ohranorasjauhetta. Näyttää epäilyttävältä ja maistuu mielenkiintoiselta, mutta luopuakaan en tahdo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohranorasjauhe on mulle uusi juttu. Pitääkin googlailla :)

      Poista
  6. Mulla on tätä, mutta mun iho meni niin huonoon kuntoon eikä vatsakaan oikein tykännyt, niin lopetin juomisen. Silloin tosi keho tuntui olevan muutenkin sekaisin, nyt se on enemmän tasapainossa. Ehkä uskallan kokeilla uudestaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voithan kokeilla, mutta jos kroppa pistää vastaan oikein kunnolla uudelleenkin niin paras uskoa sitä. Kaikki ei sovi kaikille ja kaikki vatsaan liittyvät ongelmat on inhottavia. :(

      Poista
  7. Minäkin meinasin aloittaa tämän tuotteen nauttisen viime keväänä. Nautin sitten kaksi kertaa eli ensimmäisen ja viimeisen eikä ollut edes nautinto. Tein ja join juoman ohjeiden mukaisesti. Hetken päästä huomasin, että kasvot, kaula, korvat, kädet, reidet ovat punaiset. Tuli pieni paniikki. Allergialääke ja litra vettä päälle. Reilun tunnin kuluttua iho oli normaali. Enpä ole koskaan saanut vastaavaa ihoreaktiota mistään. Onneksi meni ohi, mutta pussi lensi samantien roskiin. Toinen luontaistuote, jonka kokeilu meni pieleen pari vuotta sitten on maca. Siitä tuli jokapäiväiset vatsakiput ja ripuli, jonka uskoin vasta viikon jälkeen. Roskiin meni sekin. Harmi. Nyt olen pysynyt vain D-vitamiinissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa inhottavat kokemukset molemmista tuotteista! Macaa olen kanssa kokeillut, mutta en muista miksi se jäi pois. Raskaana ollessa en uskaltanut oikein superfoodeja käyttää vaikka kuinka ihmiset kertoivat niiden olevan harmittomia sikiölle jne. Nyt olen taas ottanut näitä mukaan ruokavalioon varovasti. :)

      Poista
  8. Olen kuukauden juonut savea. Ajattelin että onpa varmaan mahtava tuote, josko nyt viimein iho kohentuisi. (Hidradenitis suppurativa) Kuivaverianalyysin tehnyt sitä suositteli myös. Ei kuitenkaan siksi että olisi oman tuotteen saanut siinä myydyksi samalla, kun sattui olemaan loppunut. Noh, paisetta pukkaa kahta kauheammin. Taitaa olla niin että pitää lopettaa käyttö. En ole huomannut hyviä vaikutuksia, jos kohta en muita huonojakaan, kuin että iho on kahta kamalampi kaiken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kuulla ettei tästä ollut kohdallasi apua. Millainen ihonhoito-rutiinisi muutoin on? En ole ammattilainen, mutta itsekin olen taistellut iho-ongelmien kanssa teini-iästä saakka jos osaisin jotain muuta vinkata mikä on itseäni auttanut.

      Poista