torstai 8. helmikuuta 2018

Aloe Berry Jelly - Olivia Klein

Lupasin palata näihin Olivia Kleinin tuotteisiin ja tässä olisi ensimmäinen tuote esittelyssä. Aloe Berry jelly niminen vegaaninen antimikrobinen hoitohyytelö esimerkiksi naarmujen, hankaumien, auringon polttamien ja kutisevan ihon sekä ihoärsytyksen hoitoon. Hoitohyytelö sisältää nimensä mukaisesti lääkealoe-kasvia, jolla on hyvä maine juurikin hyönteisten pistosten ja auringon polttamien kotihoidossa. Aloe viilentää ihoa sekä rauhoittaa ihon kutinaa, turvotusta ja punoitusta luonnollisesti.

Berry Jellyn kerrotaan sisältävän 90% lääkealoeta, sekä antimikrobista kasvialkoholia (vilja) ja antioksidanttista mustikkaöljyä, jonka luvataan nopeuttavan ihokudosten uusiutumista. Edellä mainittujen ihoärsytysten lisäksi tätä tuotetta suositellaan vesirokon ja maitoruven yhteydessä esiintyvien ihoreaktioiden hoitoon sekä erilaisten hiertymien ja hautumien ennaltaehkäisyyn.

Tuote soveltuu kaikille ihotyypeille, myös herkälle iholle. Mutta on huomattavaa ettei tuote sovellu avoimien haavojen tai käsien desinfiointiin eikä limakalvoille. Vinkkinä annetaan tuotteen säilyttämistä jääkaapissa jolloin se toimii virkistävänä kosteusgeelinä vaikka koko vartalolle.

Olivia Kleinin filosofian mukaan tuote on hajusteeton ja väriaineeton. Hyytelö tuoksuu hieman kasvialkoholille, mutta tuoksu kyllä katoaa hetkessä iholta. Hoitogeelin kerrotaan voivan aiheuttaa pientä nipistelyä ja kuumotuksen tunnetta, joka katoaa heti tuotteen imeydyttyä. Itsellänikin ensimmäisten käyttökertojen kohdalla näin oli. Tunne katoaa kuitenkin pian levityksen jälkeen. Mutta on suositeltavaa, että ensimmäisellä käyttökerralla tuotetta levitetään aluksi hyvin pienelle ihoalueelle. Jos käytön aikana ilmenee ihon kutinaa, kirvelyä ja voimakasta polttavaa tunnetta, on tuote huuhdeltava pois. Tämä tarkoittaa sitä että saatat olla allerginen jollekin tuotteen ainesosalle (Aloe veran lehtimehu, pensasmustikkauute, vilja-alkoholi (luomu), glyseriini (kasviperäinen), ksantaanikumi). Tuote soveltuu hyvin myös vegaaneille ihonhoitoon raaka-aineidensa puolesta.


Nimestään huolimatta tuote ei ole höllyvää hyytelöä vaan enemmän koostumukseltaan mielestäni lähempänä seerumia. Se imeytyy iholle nopeasti ja jättää raikkaan tunteen. Pieni kalvomainen tunne on huomattavissa jos ihoa koskettelee heti levityksen jälkeen. Itse olen käyttänyt tätä menestyksekkäästi myös meikin alla.

Minulla tämä on saattanut hyvinkin auttaa näin talviaikaan atooppisen ihon kanssa. Kun iho on tuntunut kuivalta, olen käyttänyt tätä kuuriluontoisesti ja kokenut sen olleen avuksi. Yhtään lehahdusta ei nyt ole ollut aikoihin. Itse asiassa vuosiin mutta en osaa sanoa voiko raskaudella olla asian kanssa tekemistä. Kolmeen- kohta neljään vuoteen ei ihoni ole nyt lehahtanut eikä lääkevoiteille (reseptivoiteet) ole ollut tarvetta. Nyt talvella kun säät ovat vaihdelleet äärilaidasta laitaan niin tämä hoitogeeli on mielestäni kuitenkin osavastuussa ihoni hyvästä kunnosta kosteutuksen osalta.

 Luonnollisten ja luomusertifioitujen raaka-aineiden pitoisuudeksi ilmoitetaan 100%. Tuote on pakattu läpinäkyvään muovipulloon, jossa on muovinen emulsiopumppu eli ilman pääsy tuotteeseen on rajoitettu. Käyttöajaksi annetaan avaamisesta 12kk kun säilytys tapahtuu kuivassa ja viileässä.

Hinnaltaan 50ml tuote on varsin edukas. kasvojen iholle käytettäessä tuote on hyvinkin riittoisa. Pienellä määrällä pärjää hyvin. Esimerkiksi TwistBe-verkkokaupassa tuote on hinnaltaan 10,20 euroa. Eli jos atooppinen, herkkä ihosi kaipaa hoitoa ja kosteutta niin rohkenen suositella kokeilemaan tätä tuotetta.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti