maanantai 26. lokakuuta 2015

V10 Plus Cleansing Gel

Pidän geelimäisistä puhdistustuotteista. V10 Plus Keramidi kasvojen puhdistusgeeli on tullut goodiebagin mukana testattavaksi. Olinkin lukenut muista blogeista V10 Plus Water base peeling kuorintageelistä ja kun tämä osui silmiini kassista välittömästi. Nappasin sen mukaan naamapesulle samana iltana.

Tämä puhdistusgeeli sopii jokaiselle ihotyypille aamuin illoin käytettäväksi. Myös herkälle ja kaltaiselleni atooppiselle iholle. Se lupaa puhdistaa kasvoilta (vesiliukoisen) meikin ja jättää kasvot puhtaiksi ja pehmeiksi. Puhdistusgeelin sisältämä soijapavuista eristetty keramidi auttaa korjaamaan ihon keramidivajetta, näin kertoo esitteluteksti. Sisäinen atoopikkoni hykertelee mielissään. Keramidit ovat rasvayhdisteitä ihossa jotka vähentävät veden haihtumista ihosta eli ehkäisevät ihon kuivumista.

Tuotetta levitetään märille kasvoille. Itse olen käyttänyt apuna silikonista facepodia (= silikoninen nystyräinen härpäke). Sillä saan hierottua tuotteen iholle ja vastaavasti meikin pois kätevästi. Geelimäinen tuote ei muodosta vaahtoa iholla, mutta levittyy oikein kivasti vieden meikin mukanaan. Vaikka tuote onkin geelimäinen, niin se ei ole sellainen mihin yleensä olen tottunut kun puhutaan geelimäisistä tuotteista. Tämä on melko juoksevaa koostumukseltaan eli ei kannata puristaa tuubia liian kovaotteisesti tai tulee yliannosteltua tuotetta melkoisesti.

Geelissä on mukavan raikas tuoksu, ensin luulin sitä piparmintuksi, mutta selvittelyjen jälkeen tuoksun alkuperäksi osoittautui luonnonvarainen ranta- eli peltominttu tai tarkemmin sanottuna sen lehtiöljy. 100ml tuubi maksaa noin 27 euroa. Tuote on parabeeniton eikä se sisällä mineraaliöljyjä tai väriaineita tai keinotekoisia hajusteita.

Tein kuuluisan CL2- testin. Eli pesun jälkeen kokeilin jääkö Clinique Clarifying Lotion 2lla kostutettuun vanulappuun jäämiä meikistä tai ihon epäpuhtauksista. Ihan hivenen näytti vanulappu saavan oranssia/keltaista sävyä itseensä. Eli tämän kanssa käytin tuplapesua. Ensin puhdistusöljyllä suurimmat meikit pois ja loppusilaus tällä tuotteella.


Onko kokemuksia V10 tuotteista?
Suosituksia otetaan vastaan.

V10 Cleansing gel





6 kommenttia:

  1. Minä tykkään myös tästä! Pesuteho on riittävä kakkosvaiheeseen, tuotteen tuntu iholla on ihana, ja rakastan sitä hieman viileää tunnetta, joka iholle jää. Tuoksukin on mukava, olo jää raikkaaksi. Miinusta annan just tuosta koostumuksesta, koska tuotetta valuu korkkiin. Mutta todella kiva tuttavuus tämä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla siis ollaan tuotteen kanssa :)

      Poista
  2. Mä en ole kokeillut tätä. Ainoastaan kuorintaa, naamiota ja seerumeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen havitellut niitä seerumeita, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ostaa kokeiluun. Tosin mulla on tässä muutama seerumi jonossa, niin menee muutaman vuoden päähän tuo ostaminen näillä näkymin.... :D

      Poista
  3. Tämä on ihana! Raikastavin aamupesu ikinä. Mulla jo toka tuubi käytössä, kolmaskin odottelee käyttöönottoaan :) V10Plus-sarjasta olen kokeillut myös seerumeita (C-vitamiini ja A-vitamiini on huippuja), samoin vesipohjaista kuorintaa ja Okinawa-naamiota. Tykkään niistäkin. C-vitamiini seerumi ja tämä ovat tosin ne mun ylivoimaiset lempparit sarjalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota C-vitamiiniseerumia mä oonkin vähän silmäillyt alustavasti. Ehkä ostan sitä sitten kokeiluun kun saan edes yhden kulutettua nykyisistä loppuun. :)

      Poista