torstai 30. huhtikuuta 2015

Pullot, putkit ja tuubit mukaan matkalle

Tiedättekö sen tunteen kun pitäisi lähteä reissuun eikä mukaan ole pakata testerikokoista tuotetta? Vastaus ongelmaan on pienet täyttöpullot. Sain Pakkaustukulta testattavaksi nämä kuvassa näkyvät tuotteet, joista nuo pienet pyöreät rasiat pääsivät kodiksi kynsitimanteilleni. Isompiin rasioihin laitoin korvakorut jotka jouduin poistamaan magneettikuvaksen ajaksi ja jotka sitten unohdin laittaa takaisin. Tiedänpä ainakin missä ne majailevat.. Lisäksi pohdin tekisinkö jonkun pienen kokeilun/sekoituksen omistamistani irtoluomiväreistä yhteen pieneen muovipurkkiin.

Muoviseen suihkepulloon voi laittaa vaikka omatekoista suolasuihketta mukaan minimatkalle. Pienistä lasipulloista minun tekisi mieli askarrella joku kiva kaulakoru... Pakkaustukun sivuilta löytyy lisäksi paljon muutakin kätevää, esimerkkinä pienet suppilot, pipetit tai avaimenperäkotelo lääkkeille. Hinnat ei todellakaan päätä huimaa. Ja koska putiikin nimikin on Pakkaustukku, löytyy paljon tuotteita siihen pakkaukseenkin.

Eli jos kaipaat purkkia, pulloa tai tuubia niin kurkkaa ihmeessä Pakkaustukun tarjonta. Itse suunnittelin tekeväni pienen tilauksen kun pitäisi kesälomaksi ottaa mukaan tuotteita mitä en jaksaisi täysikokoisina pakata viemästä tilaa.



20141101_125222

*Vaikka tuotteet saatu blogin kautta testattavaksi,
on mielipiteet täysin omia enkä hyödy tästä postauksesta.*


tiistai 28. huhtikuuta 2015

Darling Girl Cosmetics!

Saatoin hieman hullaantua tilaamaan herkkuja lomallani. Tällä kertaa tilauksen saapumisessa oli viivettä. Laitoin tilauksen sisään 27. tammikuuta ja 12.maaliskuuta laitoin kyselyä tilauksen tilasta, koska en vastaanottanut kuin PayPalin vahvistuksen maksun suorittamisesta. Sainkin heti viestiä, että olisin uudelleen yhteydessä jos tilausta ei kohta ala kuulua. On kuulemma ollut ruuhkaa.

Ikävä kyllä tuo ensimmäinen paketti oli hukkunut matkalla, mutta laitoin viestiä asiasta ja korvaava paketti lähti matkaan. Eli kannattaa siis ostaa tuo vapaaehtoinen Shipping Insurance joka siis maksaa hieman extraa, mutta vastaavassa tilanteessa saat korvaavan paketin. Kyseessä on siis vakuutus paketille, sillä kuten minun tapauksessa - paketteja häviää matkalla.

8.huhtikuuta oli tullauspyyntö saapunut sähköisessä muodossa postilaatikkooni ja 14.4 tein tämän tullauksen netissä verkkopankkitunnuksia käyttäen. 16.4 paketti sitten saapui postilaatikosta ehjänä. Kuva suloisista pakkauksista päätyikin heti Instagram-tililleni. Katsokaa nyt kuinka suloisia!


Life is short, wear more glitter!



tilaus



 
 


maanantai 27. huhtikuuta 2015

Makeup Revolution Iconics 1-3

Tänään esittelen kolme Makeup Revolutionin Iconic palettia. Mennään järjestyksessä Iconic 1, Iconic 2 ja Iconic 3 (loogista eikö totta?).

Olen jäänyt koukkuun näihin edukkaisiin paletteihin ja niitä onkin kerääntynyt jokunen kappale tuonne Malmin syöväreihin. Hintaansa nähden näissä on suurimmassa osassa sävyjä hyvä pigmentti ja koostumus. Itse käytän aina silmämeikissä luomivärien kanssa pohjustajaa. Erittäin käteviä sävyjä arkimeikissä, ei tarvitse pelätä övereitä ja sävyt häivyttyvät hienosti. Suosittelen näitä paletteja esimerkiksi meikkaamista aloittelevalle.

Makeup Revolutionin sivuilta voi käydä lukaisemassa myös muiden käyttäjien kokemuksia, lisäksi googlettamalla löytyy arvosteluja ja vertailuja Urban Decayn Naked-paletteihin. Nämähän ovat siis dupe-paletteja naku-paleteista. MR verkkokaupan sivuilla löytyy myös swatch-kuvat paleteista.

Kaikki paletit sisältävät hyvin pigmenttiä sisältäviä sävyjä, mutta myös niitä liitumaisempia hailakampia nappeja. 1 ja 2 palettien tummin lähes musta sävy on todella heikko esitys eli jos kaipaat kunnon mustaa, niin joudut valitettavasti ottamaan mukaan jonkun muun valmistajan mustan yksittäisnapin.

Kuvissa luomivärien alla ei ole pohjustajaa eli pohjustajan kanssa saat enemmän sävyistä irti. Sävyt kuvattu ikkunan edessä pilvisenä päivänä ja 2,5kk lasta viihdyttäen. Mutta saatte jotain esimakua sävyistä.

Kuinka moni on tutustunut Iconic paletteihin?


20150427_121614
 
ic1


MR Iconic 1
 

 
 20150427_122141
 
 
20150427_122450
 
20150427_122544
 
 
 
20150427_122620
 
 
20150427_123048
 
20150427_123105

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Kalamazoo

Ostin tämän parralle ja kasvoille tarkoitetun tuotteen miehelle osaksi isyyspakkausta. Isä on tähän nyt useana kertana tarttunut (koska kiikutin purkin suihkun nurkkaan). Kyselin sitten mieheltä käyttökokemuksia Kalamazoosta. Tuotteen tuoksu on kuulemma liian maukas, tekisi mieli maistaa...ja karkkihimokin voi iskeä... Mies on kovin tykännyt käyttää tätä ensin suihkussa parralle ja sitten hoitaa viimeistelyn Joicon K-Pak Leave in Protectant- vaahdolla. Lopputulos on miehen mukaan täydellinen.

Kalamazoon sisältämä tuore ananas lupaa Lushin verkkosivuja laineten

"pitää parran puhtaana, kirkastaa ja hoitaa myös kasvojen ihoa."
 
Tämä toteutuu. Koska olen utelias kosmetiikkabloggaaja, en voinut olla kokeilematta tuotetta myös itseeni (vaikka parta ei vielä kasva). Hieroin tuotetta iholle kun olin ensin poistanut meikin kasvoilta toisella tuotteella. Kyllähän tässä ihan mukava käyttötuntuma on. Ja tuoksu tosiaan on melko ihana. Iho jäi pehmeäksi, mutta silti tarvitsin kasvovoiteen iholle. Mies ei aina kasvovoidetta (apteekin perusvoide) käytä, mutta ei ole tähän päivään saakka valittanut ihon kuivuudesta. Tätä tulee siis varmasti ostettua kun purkin pohja alkaa vilkkua.
 
 
Löytyykö teidän kaksilahkeisilta kiinnostusta vastaaviin tuotteisiin vai onko ne liian outoja käytettäväksi?



IMG_20150226_180129

20150222_135115
 
20150222_135019

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Blogilista.fi lopettaa toimintansa

Monet jo varmaan ovatkin tietoisia että Blogilista.fi lakkaa toimimasta kesäkuun alusta. Eli jos haluat pysyä blogini mukana jatkossakin, niin kannattaa siirtyä toisen palvelun/sovelluksen käyttäjäksi. Itse seuraan blogeja Bloggerin sekä Bloglovin´in kautta. Viimeisemmän olen kokenut itse helpoksi ja älypuhelimeen asennetun sovelluksen kautta blogien lukeminen on näppärää myös reissun päällä missä läppäri ei kulje mukana.


23.34.07

torstai 23. huhtikuuta 2015

Geelikynnet

Minulla oli geelikynnet tovin aikaa ja nyttemmin olen ollut ilman näitä varsin käteviä jatkeita, mutta toisinaan into ottaa geelikynnet uudelleen nostaa päätään. Päätin koota tähän postaukseen omia mielipiteitä puolesta ja vastaan.
 
 
Aloitetaan plussista:
 
+ näyttävät huollettuina aina siisteiltä, myös kynsille saatava lisäpituus on ihana ominaisuus
 
+ kaikki kynsilakat pysyvät viikkoja siisteinä eli aikaa säästyy kun ei tarvitse koko ajan olla lakkaamassa kynsiä
 
+ on mukavaa antaa toisen ihmisen huoltaa kynnet
 
+ geelikynsille voi pyytää huoltajalta upeita koristeluita jotka itseltä ei onnistuisi
 
 
Sitten ne miinukset
 
- kalliit ylläpitää pitkässä juoksussa
 
- huolloissa istumiseen ei aina tunnu löytyvän aikaa ja huoltoväli pitenee..
 
- huoltamattomina alkavat näyttää epäsiisteiltä
 
- minulla oma kynsi oheni selvästi ja alkoi liuskoittua enemmän geelikynsien poiston jälkeen. Myös poistaminen maksaa...
 
 
Mitäs mieltä te olette? Geelikynnet - kyllä vai ei?
 
 
DSCN9566

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Color Club - Raspberry rush

Tänään lisää arkistojen aarteita, sillä löysin tämän lakkauksen enkä voinut olla julkaisematta sitä koska tuo lakka on oikeasti nami vaikka värimaailma ei ole sitä minun perinteisintä tuttua ja turvallista aluetta. Taas voisi Barbie lakkailla tyytyväisenä.

Color Clubin Raspberry rush kuuluu vuoden 2011 Wicked Sweet kokoelmaan joka käsittää tuoksulakkoja. Jep, näissä lakoissa on tuoksua, karkin tuoksuja. Lisäksi jokainen kokoelman lakoista on ihanan räikeitä neonlakkoja. Täytyy kaivaa nämä lakat esiin taas kesäksi.

Löytyykö sinulta jo neonlakat kesäksi?


DSCN9740
 
 
DSCN9751

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Huhtikuun LivBox

Huhtikuun boksin oli mielestäni keskitasoinen. Vaikka tuotteet pääsevät käyttöön, ei boksin sisältö yltänyt edellisen laatikon tasolle. Pitkäaikaistilaajan lahja oli mukava kiitos.

  • Doven deodorantti tuli tarpeeseen ja pääsi heti käyttöön. Mukavan tuntuinen iholla, ei jätä tahmaista oloa kainaloihin ja plussaa miedosta tuoksusta.

  • RFSU:n ihokarvojenajogeeli, after shave ja höylä pääsevät kyllä testiin.

  • essien minikynsilakka sävyssä Sugar daddy pääsee käyttöön sillä tätä en vielä omistanut ja näyttää juuri sopivalta nude-lakkauksiin ja ranskalaiseen manikyyriin. Söpö pikkupullo tulee varmaan käytettyä loppuunkin.

  • Lumene LABin silmänympärysvoide (tai vaihtoehtoisena tuotteena kasvovoide) Tämäkin pääsi minulla heti käyttöön. On taas unohtunut sy-voiteet käytöstä...

  • yllätyslahjana Iberon meikkisienet pääsee jossain vaiheessa käyttöön saakka.

  • pitkäaikaistilaajana sain lahjana vielä Seacretin jalkavoiteen  (vaihtoehtoisina tuotteina myös jalkakylpysuola tai vartalomuta). Itselle ihan uusi tuttavuus. Mielenkiinnolla otan testiin kunhan edellinen jalkavoiden loppuu...

Tämmöinen boksi tällä kertaa. Mitäs mieltä muut tilaajat olivat? Tai tilaisitko itsellesi Livboxin tämän perusteella?

LivBox 4/15

perjantai 17. huhtikuuta 2015

NOTD arkistojen kätköistä osa 3 - Digital & Konad

Tässä tuunattu vanhaa lakkausta kahteen kertaan. Ensin Goshin Flamingon päälle lakattu kerros Milanin pinkillä hologrammilakalla joka kantaa nimeä Digital. Geelikynnet olisi taas huollon tarpeessa.. mutta hologrammauksen jälkeen on pitänyt vielä testata Konadilla leikkimistä hieman huonolla lopputuloksella kiltisti sanottuna... mikä kohdistus? mikä kynsinauhojen suojaus tai siistiminen??

Hei! Kohta on kesä ja pääsee leikkimään hologrammilakoilla oikein kunnolla. Mahtavaa. Ainakin minä odotan innolla. Ehkä aikaakin jää tuolloin enemmän lakata kynsiä... voisi tuota leimaamistakin treenata oikeasti.

Miten on, jaksatteko leimailla kynsiä vai riittääkö vain kiva lakka?



DSCN9499
 
 
DSCN9500
 

DSCN9507
 
 
DSCN9510

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kaksi Lushin kasvosaippuaa testissä

Hiljattain verkkokauppansa uusinut Lush on siitä mukava ostospaikka, että tarvittaessa saa näytteen tuotteesta ennen isoa ostopäätöstä. Itse pyysin viimeksi kasvosaippuasta näytettä ja vastaanotin kuvassa olevat palaset. Aiemmin olen hehkuttanut Movis-saippuaa, joten mielenkiinnolla testasin nämäkin.

Fresh Farmacy on aluksi hieman omituisen tuoksuinen (kamomillako sen tekee?) mutta nenän totuttua aivan ihana kasvosaippua. Se lupaa ratkaista ihon ongelmakohdat tasapainottaen ja epäpuhtauksia ehkäisten. Sopii herkälle sekaiholle. Oma nassu on tästä kyllä tykännyt. Raskaushormonit jylläsivät kropassa täysillä ja nyt näyttää siltä että kasvojen iho tunkee epäpuhtauksia ulos oikein kunnolla. Etenkin leuka ja posket kukoistavat näppylöissä. Fresh farmacyn avulla olen onnistunut hieman niitä nitistämään ihoa liikaa kuivattamatta. Nähtäväksi jää pystyykö Movis karkoittamaan näpyt tiehensä lopullisesti vai korjaako vain aika tilanteen.
 
Coalface on musta antiseptinen saippua joka minulle oli liian tujua tavaraa koko kasvoilla käytettäväksi. Saippua todellakin imee rasvan kasvoilta tehokkaasti ja oma nassuni muuttui ihan rutikuivaksi. Sen sijaan tätä voi käyttää täsmäiskuna rasvaiselle nenälle ja itse-asiassa kuureina koko t-alueelle. Olenkin tätä leukaan ja nenään hieronut, mutta poskille en voi laittaa koska saippua minun posket ainakin kuivatti. Eli jos ihosi on todella rasvainen, niin kysäiseppä tätä saippuaa testiin. Miehelle tätä käytin selkään jossa oli näppyä ja ainakin tuntumasta mies piti kovasti. Saippuasta jää muuten vaahtoon sellaista hieman kovaa rouhetta... olisko hiiltä? Joka tapauksessa ei kannata liian kovaa saippuavaahtoa hieroa nassuunsa noiden murustenkin takia.
 
Rakastuinko kumpaankaan yhtä palavasti kuin Movisiin? En. Movis on minulle passeli kasvosaippua edelleen joten romanssimme jatkuu.



LushSamples

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Tammi-helmikuu 2015 loppuneet tuotteet

Tuttuun tapaan alkuvuoden roskaläjä kuvina ja lyhyin kommentein esiteltynä. Jos teitä kiinnostaa joku tuote enemmän niin heittäkää viestiä kommenttilootaan..

Kasvotuotteista loppui Cliniquen CL2, josta tein hiljattain ihan omankin postauksensa, Lisäksi Lumenen pinkissä tuubissa oleva Clear it up! loppui jälleen (tästäkin olen kirjoitellut aiemmin). Ziajan misellivesi tuli tiensä päähän, aivan kuten Dermalogican näytekokoinen puhdistustuote. Tuosta Weledan kasvovoiteestakin löytyy oma postauksensa.


20150410_185521


Vartalotuotteista loppui Yvesin ihana appelsiinin tuoksuinen (Jaffa-keksit) sekä lootuksenkukkainen suihkugeeli. Mieheltä loppui Rexona.


20150410_185559
 
Hiustenhoitotuotteita loppui ilahduttavan paljon. Tigin kaksikko oli ihanan tuoksuinen parivaljakko (saatu blogin kautta goodiebagissa). Argan healing smoother on tullut LivBoxin mukana ja tuo Keunen hiusöljynäyte on myös saatu goodiebagissa.

 
20150410_185626
 
 
Lisää vartalonhoitotuotteita. Kaksi deodoranttia vihdoin kulutettu loppuun saakka. Kicksin oma sitruunamarenki-ihanuus ja Rexonan Ultra dry. Lisäksi raskausmahaa hellittiin Weledan hoitoöljyllä (joka myös goodiebag-tuote).
 
 
20150410_185648
 
Hiuksien sävyää ylläpidettiin Directionin suoravärillä sekä davinesin punaisella hoitoaineella.
 
20150410_185706
 
Roskiin lensi kolme avattua meikkipohjaa joita ei tullut käytettyä aikoihin ja en uskaltanut niitä enää kasvoille levittää vaikka tuubeissa tavaraa vielä riittikin.
 
 
20150410_185928
 
Sen sijaan nämä Oriflamen meikkivoiteet on tullut testattua perinpohjin ja niihin on myös ihastuttu yhtä perusteellisesti.
 
 
20150410_190000
 
Tässä loppuneita tai muutoin pois heitettyjä meikkituotteita. Kaksi ripsiväriä joista toinen suosikki ja toinen inhokki. Eli Max Factorin vedenkestävä FLE on luottotuotteeni ja tuo kaksipäinen Makeup Academyn ripsiväri ei vaan minulla toiminut vaikka kuinka yritin. Mitään sanomattoman huonoa jälkeä sain aikaan. Roskiin meni myös L.A Colorsin huulipuna-paletti jota ei tullut koskaan käytettyä ja tuo helmenhohtoinen kynä alkoi olemaan niin töhryinen etten sitä enää silmien lähelle halunnut viedä vaikka kuinka putsailin korkkia ja reunoja.
 
20150410_190029
 
Myös nämä päätyivät roskikseen. Acon bb-voide on ollut ahkerassa käytössä ja loppui ansaitusti. Myös Diorin bb-voideäyte oli kiva, mutta ei tule ostettua koska edullisemmin saan yhtä hyvää lopputulosta. Elfin suihke lupasi pitää kasvomeikin paikoillaan, mutta ei aina onnistunut pitämään lupaustaan. Refectocilin värivoidekkin tuli käytettyä loppuun (tähän luotan kuin kiveen). Sen sijaan Elfin waterproof eyeliner crayon kuivui käyttökelvottomaksi ja päätyi roskakasaan. Kolmaskin tuote Elfiltä eli tuo nestemäinen eyeliner sen sijaan oli hyvin toimiva. Keltaisessa putkilossa maybellinen ripsiväri (ihan ok) ja sinisessä putkilossa browscara... eli tuote kulmakarvoille. Tästä tulossa omaa postausta...
 
 
20150410_185752

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Jalkojen kuorintasukat in action

Varoitus : tämä postaus sisältää kuvia nahkojaan luovista bloggaajan jaloista eli jos olet herkempi niin suosittelen skippaamaan tämän postauksen.
 

Raskauden aikana jalkojen hoito jäi vähemmälle mahan kasvaessa mahtaviin mittoihinsa, vaikka kuinka yritin pysyä muutoin kunnossa. Seurauksena erittäin koppuraiset jalat. Oli aika ottaa vahvemmat aseet käyttöön eli kaivoin esiin kuorivat sukat. Kuorivia sukkia on markkinoilla useampia, mutta itse käytän usein eBaysta tilaamiani Holika Holikan baby feet-sukkia. Googlettamalla esimerkiksi sanat holika holika baby silky foot one shot peeling löytyy kuvia. Itse unohdin kuvata paketin ja sen sisällön ennen käyttöä (lobotomia suoritettu sairaalassa näköjään).

Idea on yksinkertainen, laitetaan pestyihin jalkoihin muoviset sukat joiden sisään kaadetaan neste joka hoitaa jalkojen kuorinnan. Ihan heti tuloksia et näe, vaan nahka irtoaa noin viikon kuluessa sukkien käytöstä. Ja se on inhan näköistä, etenkin suihkun jälkeen kun irtoava nahka näyttää paksulta irtoavalta laatalta. Irtoavaa nahkaa ei saa repiä, vaan sen pitää antaa irrota rauhassa. Ja se saattaa olla kuorintasukkien käytön vaikein kohta, ainakin minun sormet syyhysivät päästä nyppimään irtoavaa nahkaa. Kannattaa siis käyttää tavallisia sukkia ettei irtoavaa nahkaa löydy sängystä, lattioilta - missä ikinä liikutkin.

Kun nahka on uusiutunut, on aika hoitaa jalkoja paremmin jotta käsittelyä ei joudu uusimaan ihan heti. Eli muistaa jalkojen rasvaus.

Tässä vielä muutama suomalainen blogi joissa holika holikan sukat ovat olleet in action: Nutturapää, One of Beauty´s Daughters, Glitz & Glam.


Kuvissa ensin lähtötilanne ja kolme viimeistä kuvaa muutaman päivän kuluttua kun iho kuoriutuu ja alta paljastuu vauvanpyllyn pehmeä uusi iho. Jos kaipaat shokkihoitoa koppuraisille jaloillesi, osta kuorintasukat. Monsteri on puhunut.


20150311_170741
 
20150311_170709
 
20150311_170703
 
20150313_220936
 
20150313_220944
 
20150313_221011_LLS

perjantai 10. huhtikuuta 2015

NOTD arkistojen kätköistä osa 2 - Flamingo

Tässä lisää arkistojen aarteita, tällä kertaa Goshin Flamingo. Barbie voisi käyttää tätä sävyä, itse tunnen pinkin itselleni todella vieraaksi. Ja kynnet taas ajalta geeli... välillä tulee ikävä geelikynsiä, mutta toisaalta se huollossa ramppaaminen alkoi olla ärsyttävää soveltamista muihin menoihin ja nykyään ei onnistuisikaan niinkään helposti.

Mitens teillä muilla? Iskeekö Barbie-pinkki? Entä geelikynnet?


DSCN9497

DSCN9495

torstai 9. huhtikuuta 2015

Brushegg - apuväline meikkisiveltimien pesuun

Meikkimunat alkavat jo olemaan tuttu juttu, joten miten olisi sivellinmuna? Siis mikä? No Brushegg. Kyseessä on silikoninen apuväline meikkisiveltimien pesuun. Idea on simppeli - pieni määrä pesuainetta ja Brushegg auttavat siveltimien pesussa. Ei tarvitse enää hieroa siveltimen päätä kämmenelle vaan Brusheggin pinnalla olevat kahdenlaiset kuvioinnit hoitavat homman nopeammin. Ja totta kai testasin tämän heti. Kyllä puhdasta saatiin ehkä hieman nopeammin kuin normaalilla tyylilläni.

Käyttöön tämä jää mutta en nyt suoranaisesti ylistä tätä maasta taivaisiin. Yksi hassun näköinen meikkeihin liittyvä kapine lisää kylpyhuoneen hyllyllä. Tämähän on vaihtoehto Sigman Brush Cleaning Glove-tuotteelle. Brushegg on vain paljon pienempi, mutta paljon edullisempikin. Miinusta annan siitä ettei sormille tarkoitettu aukko ole minun nakkisormilleni tarpeeksi tilava, mutta pienempi sormiset varmasti voivat tätä käyttää vaivatta.

Onko teillä kokemuksia vastaavista tuotteista?



Brushegg




keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Clinique - Clarifying Lotion 2

En ole koskaan tehnyt tästä kulttimainetta niittäneestä tujusta kasvovedestä. Moni bloggaajakin vannoo tämän nimeen ja itse kuulun tähän ryhmään. Olen tästä aiemminkin maininnut blogissani, mutta teenpä ihan oman postauksenkin. Sen tämä kasvovesi ansaitsee.

Clarifying Lotion kuuluu kolmivaiheiseen sarjaan toisena vaiheena eli ensin puhdistus ja sitten otetaan käyttöön tämä kuoriva kasvovesi joka lupaa poistaa kuolleet ihosolut ja näin ollen kirkastaa ihoa.

CL 2 on alkoholia sisältävä BHA-kuorinta (salisyylihappokuorinta eli lyhenne sanoista beta hydroxy acid), joka saattaa herkemmälle iholle olla liian tujua tai kuivattavaa, mutta atoopikkona itse käytän tätä tarvittaessa eli silloin kun naama innostuu kukkimaan kunnolla. Mahtavaa tämän tuotteen kanssa on se puhtauden tunne. Tämän kanssa voi testata kuinka pesevää jokin puhdistustuote on, jos vanulappuun jää likaa tai meikkiä puhdistustuotteen jälkeen saa ne tämän kanssa viimeistään poistettua kasvoilta. Myös suoravärejä olen siistinyt hiusrajasta tämän avulla kun mikään muu ei ole auttanut.

Ostan oman pulloni usein laivalta, jossa se on hieman edullisempaa kuin Suomesta ostettuna (jossa 400ml kustantaa noin 45 euroa).

Onko linjoilla muita CL2-faneja?


DSCN9603

maanantai 6. huhtikuuta 2015

Karbamidi Jalkavoide - hoitoa kuiville kantapäille

Olen kirjoitellut jalkojen ihonhoidosta aiemminkin blogissa ja tänään kirjoittelen Dermosilin edukkaasta Karbamidi Jalkavoiteesta. Hintaa tällä 150 ml tuubilla on viitisen euroa. Hinta-laatusuhde on mainio. Voide lupaa kosteuttaa tehokkaasti ja sen kerrotaan soveltuvan erinomaisesti kuiville ja karheille jaloille ja halkeaville (auts) kantapäille. Tuote on hajustamaton, joten tätä voi mieskin lainata...

Tuotteen kerrotaan sisältävän karbamidia 17,5 %. Karbamidi siis parantaa ihon kosteudensitomiskykyä ja tekee ihosta pehmeän. Jalkavoide kuivuu nopeasti eikä jätä ihoa tahmaisen tuntuiseksi. Toinen hyvä syy että mieskin voi tähän tuubiin tarttua. Useimmiten hän kieltäytyy voiteista koska ne jättävät iholle limaisen/niljakkaan/epämukavan tunteen.

Ohjeessa kehotetaan levittämään voidetta puhtaille jaloille aamuin ja illoin. Itse suosin jalkavoiteiden käyttöä lähinnä iltaisin suihkun jälkeen tai tarpeen vaatiessa jos kuivat jalat tuntuvat tarttuvan sukkiin kiinni (ehkä maailman inhottavimpia tunteita...).

Jos etsit toimivaa edullista jalkavoidetta, on tässä yksi ehdokas.



20140531_154714
 
 
20140531_154722

perjantai 3. huhtikuuta 2015

NOTD arkistojen kätköistä osa 1 - Rainbow

Tässä otsikon mukaisesti kuva-arkistoista löytynyt NOTD eli Nail Of The Day eli suomennettuna päivän kynnet. Kynsille päässyt Goshin ihana Rainbow lakka. Aivan ihana lastulakka joka kruunaa lakan kuin lakan, mutta pääsee parhaiten loistoonsa tumman värilakan kanssa. Kynnet ajalta geelikynnet ja varmasti huollon tarpeessa tässä vaiheessa. Mutta rainbowin takia annetaan mennä julkaisuun saakka...


DSCN9463


DSCN9464

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Red My Lips 2015

Jo kolmannen kerran järjestettävä Red My Lips-kampanja lähti tänään käyntiin ja kestää koko huhtikuun. Red My Lips on voittoa tavoittelematon järjestö joka käyttää punaista huulipunaa sanojensa mukaan vapaasti suomennettuna "aseena ja työkaluna herättääkseen tietoisuutta seksuaalisesta väkivallasta, taistellakseen raiskaus-myyttejä ja uhrien syyllistämistä vastaan sekä osoituksena solidaarisuudesta ja tuesta kaikille selviytyjille.". Käy lukemassa lisää esimerkiksi Red My Lips-järjestön Facebook sivuilta tai järjestön sivuilta jotka löytyvät osoitteesta www.redmylips.org .

Jos et voi punata huuliasi läpi huhtikuun, niin voit osoittaa tukea myös muilla tavoilla, esimerkiksi pukeutumalla vaatteisiin joita koristaa punaiset huulet. Kynsitaiturit voivat koristella kyntensä punaisin suudelmin. Lisävinkkejä löytyy Red My Lips 2015 Facebook sivuilta.

Red My Lips löytyy myös Instagramista ja Twitteristä @redmylipsorg.

Kuinka moni lähtee mukaan punatuin huulin? Entä muilla tavoilla?