lauantai 15. kesäkuuta 2013

Who's Gonna Pay The Bail?

Kesäkuun Livbox.





Tässä kooste kaikista boksin tuotteista. Kaksi täysikokoista eli tuo Sebamedin after sun-voide ja Dependin kynsilakka. Voitteko uskoa että avopuolisoni oli innoissaan tuosta after sunista? Kerrankin kosmetiikka hömpötykseni sai postitiivista palautetta miehekkeeltä. Tosin syynä taisi vain olla yksinkertaisesti se, että hän tulee tuota voidetta tarvitsemaan jos aurinkoa riittää..

Vaihtelua bokseissa oli taas. Monessa blogissa kävin kurkkimassa ja vedin johtopäätöksen että Livin porukka oli päättänyt laittaa hempeitä sävyjä lakoista jakoon? Vai saiko joku kirkkaan / tumman sävyn laatikostaan? Omastani en niin välitä- katsotaan lähteekö kiertoon. Olayn  ja Clinidermin kasvoiteet jää vielä yksittäin esittelemättä. Clinidermin ajattelin käyttää kesällä, mutta Olayn ikääntymisen merkkejä häivyttävä voide saattaa lähteä kiertoon tai kaappiin odottamaan loppukesän syntymäpäivä-paniikkia.


Sävyn kanssa oli ongelmaa myös tuon BB-voiteen kohdalla. Itse rusketun todella helposti ja väriä on kertynyt ihoon kiitettävästi (kiitos 22km työmatkapyöräilyn arkisin) Mutta sävy medium on vielä aivan liian tumma kasvoilleni. Paljon tummempaan kämmenselkäänkään en saa sitä häivytettyä kauniisti. Ehkä loppu kesästä pääsen tätä kasvoille käyttämään. Kyseessä siis Clarinsin Skin Perfecting Cream BB-voide. Eli selektiiviseen suuntaan ollaan matkalla..


Yllä olevassa kuvassa myös Clarinsin Lip Perfector. Tyttömäinen hempeä sävy. Aplikaattorina tuommoinen hassu pehmeä karvapää. Tulee käyttöön heti.




Sellainen boksi kesäkuussa. Yleisesti olin tyytyväinen boksiini. Olayn tuotteita alkaa kertymään ja muutoinkin erilaisia kasvovoiteita. Täytyy napata ne kesälomalle mukaan, niin saan kirjoitella niistä lomalla.. vaikka lupailin olla hiljaa...
Mitä mieltä te olitte boksista tässä kuussa?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti