perjantai 28. kesäkuuta 2013

Oodi hamppusaippualle.

Ruohonjuuresta ostamani kuoriva hamppusaippua on nyt tullut tiensä päähän. Kirjoitin saippuasta alkujaan tässä postauksessani ja nyt voisin tehdä pienen raportin omista kokemuksistani.

Hanf & naturin hamppusaippua on tullut uudeksi suosikikseni kasvojen pesussa suihkun yhteydessä. Saippua on valmistettu hamppuöljystä ja sisältää hamppurouhetta, joka kuorii ihoa hellävaraisesti.

Saippua on kooltaan 100 grammaa ja kuten edellisen postauksen ilmestymisestä voi päätellä, on saippua kestänyt käytössäni noin puoli vuotta. Koska saippua on varsin edullinen (noin viisi euroa) on yhden kuukauden puhdistuksien hinta varsin alhainen. Ihan jokaisella kasvojen pesu kerralla en kyseistä saippuaa käyttänyt, mutta en usko että puolta vuotta nopeammin olisin kyseisen saippuan ehtinyt käyttää.

Suosittelen henkilöille joilla on epäpuhtauksia. Oma ihoni on atooppinen, mutta kesti loistavasti tämän saippuan käytön. Omiin rutiineihin kuuluu aina kasvovoiteen levittäminen pesun jälkeen. Toisinaan tarvitaan kosteuttavampi ja toisinaan riittää kevyempi voide. Jokainen noudattakoon oman ihon vaatimuksia. Ihan täysin näpyttömäksi en tämän saippuan avulla päässyt, mutta ihoni on ollut tämän puolen vuoden aikana mukavan oloinen ja näköinen. Muutamia hormoninäppyjä tuntuu aina tulevan kerran kuukaudessa.

Tulen siis aivan varmasti hakemaan uuden saippuan Ruohonjuuresta. Tuote ei sisällä keinotekoisia aineita, joten herkkäihoisemmatkin voivat kokeilla. Lisäksi tuote on vegaaninen. Lopuksi vielä ihanan lyhyt INC-lista. Maahantuojana Ekolo Oy.

Ainesosat / INCI: Sodium Palmate, Sodium Cocoate, Aqua, Hempseed Oil (Cannabis Sativa), Glycerine, Fructus cannabis sativa, Sodium Chloride, Trisodium methylglycine diacetic acid.


2 kommenttia:

  1. Tuotahan vois kokeilla, mä oon niin monet kerrat saanut pettyä kaikenmaailman näppyjä mukamaste poistaviin tuotteisiin. Ehkä tämäkään ei tee sitä, mutta aina kannattaa kokeilla =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei ainakaan vie perikatoon jos ei tykkää tuotteesta. Toinen saippua mitä myöskin voisi kokeilla on mustasaippua. Ruohonjuuresta sekin. Siitä olen myös kirjoitellut blogissani. :)

      Poista