lauantai 7. heinäkuuta 2018

I`m Home

Lushilla on paljon ihania parfyymeja myynnissä ja välillä onkin vaikeaa valita omansa. Avuksi voit ottaa kuvassa näkyvän pesukortin, joka maksaa 2,95 euroa. Eli voit kokeilla tuoksun sopivuutta itsellesi edullisesti. Lisäksi nämä pesukortit ovat näppäriä matkoilla. Kiinteinä tuotteina pakkausjätettä ei synny eikä matkustaminen voisi olla kevyempää. Pieni kortti sisältää siis parfyymin että saippuan. Voit murustaa siitä pienen palan tarpeen mukaan, kostuttaa sen ja hieroa iholle tavallisen saippuan tavoin. Hauska tieto on se että tuon pesuainekortin pääraaka-aine on tuore omena. 

Tuoksukuvauksen lainaan suoraan Lushin sivuilta sillä se on hyvin onnistunut:

"Kuin kuppi kuumaa kaakaota. Kaakao absolute vie ajatukset rakkaimpien muistojen luo. Seikkailuiden maailma jää ulkopuolelle kun kodista muistuttava parfyymi kutsuu. Astuessani kynnyksen yli vanilja absoluten lämmin peitto kietoutuu ympärille makealla tuoksullaan. Kupillinen hienostuneita mausteisen kaakaon tuoksuja, jonka kaakao absolute saapuu Kolumbialaiselta rauhan yhteisöltä, tuo rakkaimpia muistoja mieleen. Benzoin-pihkan lämmittävä tuoksu hellästi verhoilee ihon ja tiedät, että olet kotona."

Tämä tuoksu nousi heti suosikkeihini- olenhan kotihiiri. Luuletko että tästä voisi tulla sinunkin tuoksusi?




*Pesuainekortti saatu testattavaksi Lushilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti