sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Kauneusbloggaajien meikkihaaste - uuden vuoden bilemeikki

Marraskuussa oli kosmetiikka- ja kauneusblogeissa yhteinen meikkihaaste aiheenaan pikkujoulumeikki. 
Nyt uuden vuoden saapuessa on aika uuden vuoden bilemeikille. Valitettavasti itse onnistuin tällä kertaa jättämään haasteen suorittamisen viime tinkaan jouluhommien kanssa puuhaillessa ja vain olemalla. 
Tein meikin 28.12 ja kuvasin pikaisesti klo 15.15 meikkiä ennen hämärän laskeutumista. Kuvat eivät ole onnistuneet ja niistä jäi harmikseni puuttumaan se säihke joka meikissä livenä oli huomattavasti paljon enemmän. 

Päätin joka tapauksessa julkaista meikin koska olin sitä itse tullut ehdottaneeksi pikkujoulumeikkihuumassa ja koska ajattelin että aikaa minulla olisi vaikka kuinka toteutukseen. 

Ja tässä sitä ollaan. Ensi kerralla ryhdyn heti toimeen haasteen tullessa (note to myself).

Käytin meikissä peruspohjameikkiäni eli tällä hetkellä:


  • The Ordinaryn seerumimeikkivoide
  • laveran irtopuuteri
  • poskipuna elf Baked Blush sävyssä Peachy Cheeky
  • kulmakynänä Ultra Slim Brow Definer sävyssä Cinnamon
  • kulmageeli laveran värillinen eyebrow style gel
  • ripsillä essencen vedenkestävä All Eyes On Me-ripsiväri
  • luomivärinpohjustaja NYX Professional Makeup - Proof It Eyeshadow Primer
  • silmärajauksena essence liquid ink eyeliner sävyssä 05 edgy plum

Sitten meikkiin lisättiin sitä säihkettä:

  • luomille valitsin upean säihkyvän Colourpopin super shock shadown sävyssä Revolution ( ei ole saatavilla hedän valikoimissa tällä hetkellä). Sävy on lämpimän luumun sävyinen ja siinä on upea metallinen hohde. Todella ihana livenä.

  • huulilla saman brändin huulikiilto sävyssä Starburst joka on kirkas huulikiilto josta löytyy pienen pientä glitteriä sinisen ja pronssin sävyissä. Tämä ei ole livenäkään niin glitterinen mitä tilatessa ajattelin. Tätä voi hyvin käyttää arkenakin. Niin pientä glittersäihke on. 

  • korostustuotteena Lookfantasticin tämän vuoden adventtikalenterista tullut ihana Illamasquan Beyond Powder sävyssä Deity, jonka levitin samasta kalenterista tulleella Lookfantastic Fan and Highlighter Brush - siveltimellä.

Uuteen vuoteen sopii hyvin glitter ja sitä olisi voinut meikissä hyödyntää vaikka kuinka. Itse menin aidan matalemmasta päästä että pystyin lähtemään kauppaan näyttämättä joulukuusenkoristeelta. Lisäksi poden pienoista glitter- ja muoviroska-ahdistusta liittyen lukemaani Luonnonkaunisblogin postaukseen nimeltä Totuus ekoglittereistä. Eli jätin glitterit nyt sikseen tällä kertaa. 

Muistattehan poistaa kaiken glitterin aina sekajätteeseen? Ei koskaan lavuaariin. Luonto kiittää. Kaiken tämän muoviahdistukseni keskellä onnekseni eräs kauneusbloggaajakollega muistutti ettei glitteriset meikkini (vieläpä oikein poistettuna) ole pääsyy merien mikroskooppisiin muoviroskiin. Omalla kohdalla suurimman merien mikromuovin aiheuttajana ovatkin saksalaistutkimuksen mukaan kengät joilla tepsuttelen (ja toisena suurena tuottajina on autojen renkaat).

Lisäahdistuksen tuottivat tästä meikistäni ottamani kuvat jotka ovat todellisuutta paljon valjummat niin sävyiltään kuin hohteeltaan. Ehdotuksia hyvistä kuvausvaloista saa heitellä. Edullisista mutta asiansa hoitavista. Joku Ringlight voisi olla hyvä? Miten te muuten vietätte uuden vuoden vastaanottamisen? 


Muita tähän haasteeseen osallistuneita bloggaajia ja vloggaajia:













10 kommenttia:

  1. Tosi kaunis meikki, ihanasti säihke tulee esiin luomilla ja huulilla :). Tykkään myös kovasti sävyvalinnoista, sopii sulle niin hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Kiva jos säihkettä on havaittavissa kuvissakin (koska livenä sitä riitti).
      Mä tarvitsen kyllä kuvausvalon seuraavaan haasteeseen :D

      Poista
  2. Itselläkin kävi ihan sama juttu, että toteutus jäi turhan viime tippaan - jospa sitä tästä oppisi ja ensi kerralla tekisi meikin heti, että jäisi varaa uusiakin se tarvittaessa :D

    Ja juten jo mainitsin Facebookin puolella; ihana meikki <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti aiemmin ensi kerralla kiinni itse toteutukseen. :D
      Kiitos ja ihanaa alkavaa vuotta <3

      Poista
  3. Se on ihan totta että nyt on Suomessa liian hämärää kunnon meikkikuvien ottamista ajatellen. Mulla on kuvausvalot apuna ja olen joka kerta niin iloinen niistä - ilman lisävaloja mikään ei oikein näytä siltä miltä pitäisi.

    Kaunis meikki joka tapauksessa! Tykkään tosi paljon huulimeikistä, pitäisi kokeilla jotain vastaavaa.

    Hyvää uutta vuotta 2019!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on pakko hankkia joku lisävalo noihin kuviin. Tätä pimeyttä kuitenkin kestää jokusen kuukauden vuodesta. Täytyy alkaa tutkimaan tarjontaa. Budjetti itselläni ei kuitenkaan ole kovin iso niin täytyy punnita eri vaihtoehtoja hetken aikaa :D

      Kiitos ja oikein hyvää uutta vuotta <3

      Poista
  4. Ihanat värit ja kyllä sen säihkeen sieltä aistii! :)
    Auttaiskohan valaistukseen vähän ihan joku ebaystä tilattava kännykkään tarkoitettu rengasvalo. Sellaisen avulla näyttäisivät meidän liikkeen MAC-pisteeläiset meikkikuvia ottavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos <3
      Laitoin muuten heti tilaukseen muutaman euron hintaisen selfie rengasvalon. Kokeillaan jos siitä saisi vähän apua päivällä kuvaamiseen. Kiitos tuhannesti vinkistä, enpä itse moisia vempaimia enää muistanut. :)

      Poista
  5. Tässä on tosi kauniit värit, sopii sulle todella hyvin1 <3 Rakastan itsekin käyttää tuollaisia hempeitä lilahtavia sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Violetti ja liila (malva ynnä muut) ovat taas hiipineet punaisen myötä meikkiini pitkän tauon jälkeen.

      Poista