tiistai 1. marraskuuta 2016

I LOVE ME 2016

Olin tänäkin vuonna mukana intoilemassa kosmetiikasta, muodista, koruista ja superfoodista muun messuväen mukana. Kävijöitä oli tänä vuonna yli 53 000!! Itse pääsin paikalle messupassin kera (Kiitos Messukeskus!). Hengailimme messukeskuksella sunnuntain, joka taisikin olla päivistä rauhallisin. Oli mukavaa päästä hypistelemään tuotteita livenä ja tulihan sitä muutamia ostoksia tehtyä.

Luonnonkosmetiikka tuntui olevan enemmän esillä kuin aiempina vuosina ja sehän on vain hienoa. Pakollinen käyntini oli TwistBe:n ja Laveran pisteet. Ne olin päättänyt jo ennakkoon käydä vilkaisemassa. Pitihän se käydä kurkkaamassa myös NYX, Face Helsinki, Biozell, Mehron (Punanaamio) ja luonnollisemmalta puolelta myös Cocovi, Foodin, Ekovista... Ihan jokaista kojua ja pistettä en ehtinyt käymään systemaattisesti läpi, mutta ihan kivasti tuli askelia otettua kaiken kaikkiaan.

Messupostauksia on blogeissa ollut varsin runsaasti, joten ajattelin pitää tämän lyhkäisenä ja postailla ostamistani tuotteista sitten kokeilujen jälkeen. Loppuun muutamia kuvia messuilta.



I love me 2016


I love me 2016


I love me 2016


I love me 2016


I love me 2016


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti