lauantai 3. elokuuta 2013

Oma kauneushetkeni Aila Airon liikkeessä

Sain Glitz & Glam blogin Minnan kautta mahdollisuuden päästä ilmaiseen kasvojen ihoanalyysiin Aila Airon liikkeeseen. Tässä kokemuksiani hemmottelumatkaltani.

Aila Airo Kauneuspalvelut Ky:llä on kaksi hoitolaa; Helsingin keskustassa ja Kauneuslinna joka sijaitsee Kauniaisissa. Itse kävin Pohjoisesplanadilla sijaitsevassa hoitolassa hemmoteltavana. Kasvoni puhdistettiin ja tutkittiin huolellisesti. Esitietojen ja tutkimustulosten mukaisesti hoitaja valitsi minulle sopivimmat tuotteet. Sitruunainen puhdistustuote oli ihanan virkistävä päivänä jolloin ulkona asteita oli 26. Hoitovoide sekoitettiin minun iholleni sopivaksi. Lisäksi kasvoni pääsivät naamion alle imemään itseensä kosteutta. Tunsin itseni tärkeäksi hoitajan käsissä. Hoidon ajan hän kertoi tuotteista joita hän käytti kasvoilleni ja yhdessä kävimme läpi normaalia ihonhoitorutiiniani. Minulle sopivaksi sarjaksi osottautui dermaviduals. Ostinkin heti sarjan puhdistustuotteen, kasvoveden ja kasvovoiteen. Tulen kirjoittamaan näistä oman postauksensa ettei tämä postaus paisu liian pitkäksi.


Kotiläksyt.
 
Kuulemani vahvisti aiemmin saamiani diagnooseja ihostani. Opin ihostani taas jotain uuttakin, olen nimittäin kuorinut ihoani liikaa. Olen pyrkinyt kuorimaan kerran viikossa, mutta se on liikaa ohuelle iholleni. Oikein tuottein kuorinta on minun iholleni turha jos käyn hoitolassa säännöllisesti. Näin aluksi minulle suositeltiin leuan ja nenän alueen puhdistusta, joissa oli epäpuhtauksia ja tukkeutumia. Mahdollisesti mekaaninen puhdistus olisi tarpeen ainakin ensimmäisellä hoitokerralla jatkossa riittäisi säännöllinen kotihoito minulle räätälöidyin tuottein sekä säännöllinen hoitolassa käynti. Mainittakoon että osaksi epäpuhtaudet tällä hetkellä saattavat johtua hormoneista ja kesän aiheuttamasta hikoilusta. Mutta olen aina kokenut nenän ja leuan alueen ongelmalliseksi kasvojen alueella. Talvisin ihoani vaivaa kuivuus, joten ensimmäinen kasvohoito olisi hyvä tehdä syys-lokakuun vaihteessa, jolloin hoitaja osaa määritellä sopivan kasvovoiteen tarpeiden mukaisesti.

Sain tutustua myös ihonhoitotuotteiden lisäksi ARTDECOn meikkituotteisiin. Alunperin hoitola käyttöön suunniteltu sarja on myös kuluttajien ostettavissa. Suomessa tuotteita voi ostaa erikoisliikkeistä ja hoitoloista. Itse sain testattavaksi nestemäisen eyelinerin. Tästäkin tulee oma postauksensa kun pääsen tutustumaan tuotteeseen.


Kuva ARTDECON oppaasta


En vielä varannut itselleni aikaa syksyyn, mutta tulen sen varmasti tekemään. Muutamien kosmetologien käsissä käyneenä tunsin itseni tärkeäksi asiakkaaksi juuri Aila Airon hoitolassa. Muualla olen tuntenut itseni lähinnä hölmöksi. Lisäksi ihastuin saamaani kevyeen päivämeikkiin, jossa myös tunsin saavani tarvitsemaani opastusta. Ehkä pian 26 vuotta täytetettyäni olisi aika panostaa ihon hoitoon entistä enemmän. Näin aluksi tykkäsin Facebookissa Aila Airon hoitolasta ja seuraavaksi tutustun ostamiini tuotteisiin.

Mitä mieltä olette, näytänkö freesiltä alla olevassa kuvassa? Onko ARTDECO tuttu sarja?


4 kommenttia:

  1. On muuten hyvin tyypillistä, että ihoa kuoritaan liiankin usein. Minäkin kuorin toisinaan liian tiuhaan tahtiin.

    Kiva lukea tästä käynnistäsi. Itse kun en tosiaan olisi oikein päässyt, joten ajattelin, että menkööt jollekin toiselle. Kiva lukea myös, että sait vähän ekstraa ja luksusta. Mahtavaa! :)

    Itse olen todella innostunut Artdecon tuotteista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää hillitä kuorinta-himoa. :D
      Se on vaan niin rentouttavaa puuhaa...

      Artdecon eyeliner vaikuttaa ainakin käteen kokeiltuna oikein pysyvältä tuotteelta. Sai tosissaan hangata saippualla pois ja silti jäi "haamukuva" jäljelle.

      Poista
  2. Ihanan hehkuva iho sinulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Iho nautti melkoisen määrän kosteutta. Hoitaja sanoikin että naamiosta oli paikoitellen imeytynyt ihoon huomattava määrä. Oli kyllä todella freesi olo. Ja on edelleen. :)

      Poista