perjantai 29. huhtikuuta 2011

Loppuneita tuotteita osa II



Garnier Clean Detox (tätä on toinen pullo vielä kaapissa) ja oma postauksensa tullut aiheesta. Tätä voisin kuvitella ostavani uudelleen. Aiemmin ilmestyneeseen postaukseen pääset tästä.  

Lorealin Perfect Clean Foaming gentle scrub loppui. Tästäkin olen aiemmin kirjaillut täällä. Tämän Clean Pod-härpäke jäi vessaan asumaan, sillä poistan sen avulla kasvonaamiot kätevästi. 

Strawberry Body Scrub sekä Body cream. Näistäkin oma postaus on jo tullut, sinne pääset tästä. Alennuksesta saattaisin ostaa, mutta en oikeaan hintaan. 



Tigin Oatmeal and Honey Hoitoaine. Pitkään suosikkini suihkunurkassa ja tykkään kyllä edelleen. Ihanan jouluinen tuoksu, joka jää ihanasti hiuksiin. Käytin tätä tehohoitona ja toisinaan laitoin tipan kuiviin latvoihini niitä elvyttämään.
 


Avonin Winter Intensive face cream loppui myös. Sopi talveen kuin nenä päähän. Olen jutustellut voiteesta jo tässä postauksessani.






Loppuun vielä kuvauspaikalla pyörineet assistenttini, tällä kertaa vain kaksi kappaletta. Kolmas taisi olla ihmettelemässä kisu tv:tä eli akvaariota. :)
 
Tämä kuvaaminen on jännää puuhaa... :)

Mansikkasuklaanaamio

Freemanin naamio taasen testissä. Tästä olinkin muutamasta blogista lukenut, joten pakkohan se oli kokeilla itsekin. Prismasta löysin omani ja hintaa oli alle viisi euroa. En olisi kyllä tarvinnut uutta naamiota, mutta.. (en keksi hyvää tekosyytä tähän väliin..)

Mielestäni tuoksussa on ihanan suklainen aromi ja naamio on väriltää vaaleanmaitosuklaan väristä. Nam nam. Aika namia levittää tätä kasvoille, en kyllä uskaltanut lipasta huulenpielestä.

Levitin melko ohuen kerroksen kasvoille ja annoin vaikuttaa noin 10 minuuttia. Käytin naamion poistamiseen Lorkun Perfect cleanin mukana tullutta Clean Podia eli sitä silikonista härpäkettä. Tästä on tullut joku tapa minulle vastaavanlaisten naamioiden poistossa.

Lopputulos: nassu oli pehmoinen, mutta nenässä asustelevat epäpuhtaudet edelleen paikoillaan ja huokoset yhtä laajentuneina kuin ennen naamiota. Täytynee varata aika kosmetologille, että pääsen nenä-ongelmasta eroon. :/

Arvosanaksi naamiolle annan 3,5/5.


 
 

torstai 28. huhtikuuta 2011

EOTD: Light Green

Keväinen silmämeikki jonka innoituksena olivat koivujen söpöt hiirenkorvat.  Pohjustuksena UDEPP Sin, luomivärit alla olevasta paletista ja ripsillä Lorealin Telescopic. Rajauksena Elf nestemäinen eyeliner sävyssä black.

Tämä sopisi kivasti niihin aiemmin esittelemiini vaaleanvihreisiin glitterkynsiini. :)





Oriflamen tilaus

Sain nämä tuotteet jo ajat sitten, mutta esittelen vasta nyt. Olen ehtinut tutustumaan noihin sukkiin ja jalkavoiteeseen ja tykkään kovasti. Tuo jalkavoide on ihanan tuoksuista ja lämmittää mukavasti noiden sukkien kanssa illalla ennen nukkumaan menoa. Sukat olivat 2,90€ ja jalkavoide saman verran. 

Myös tuota huulikiiltoa, joka muuntuu pinkiksi huulilla (huulten pH-arvon vaikutuksesta) olen kokeillut ja se on ihan kiva. Siitä en saanut kuvaa tähän hätään teille, mutta varmasti se vilahtaa blogissani lähiaikoina. Hintaa tuubilla oli 4,90€.

Tuo kuoriva saippua oli 3,20€, Silmänrajaustuote (musta hylsy) 6,90€ ja vartalovoide 3,90€ (kun tilasin tietyllä summalla esitteestä tavaraa niin sain tuohon hintaan..)







Viiru hyväksyi voiteen aromin. Tämä on hyvää! :)

Kiista. Kumpi saa nuuhkia uudet kosmetiikat ensin? :)

NOTD: Green glitter

Kuvassa olevat kynnet ovat kaksi päivää vanhat eli kulumista on jo ehtinyt tapahtua.. En koskaan muista ottaa valokuvaa heti meikin/manikyyrin/kynsilakan laiton jälkeen.

Mutta näin keväiset kynnet minulla oli viikonloppuna. Nyt on jo uutta tilalla.. :)

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

My Day Make-up

Kuvapostaus tämän päivän silmämeikistä. Meikki on pohjustettu tuttuun tapaan Urban Decayn EPP:n voimin (sävyssä Sin) Luomiväripaletti on Qumeidie Eyeshadows palette. Eyeliner Jordanan musta ja ripsillä Lorkun Telescopic black. Huulilla Oriflamelta tilattu Veryme Pink me perfect.






tiistai 26. huhtikuuta 2011

Crest whitestrips eli hampaidenvalkaisua kotona


Tilasin Vapaakaupasta nämä liuskat samalla kun Tattoo Goota hankin varastoon. Viiden kappaleen liuskasatsi maksoi vain yhdeksän euroa eli viisi kertaa saa tehtyä valkaisun tällä määrällä. Yhdessä liuskapaketissa on kaksi liuskaa. Ylä- ja alahampaille omansa paketin ohjeen mukaan.

Omat hampaani ovat luonnostaan melkoisen vaaleat, mutta jatkuva teen ja muiden kofeiinipitoisten juomien lipitys on saanut hampaani kellertämään. Siksi päätin kokeilla kotivalkaisua pienellä summalla. Mikään addikti hampaiden valkoisuuden suhteen en ole koskaan ollut ja se kuuluisa Pepsodent-hymy ei saa sydäntäni läpättämään.. :D

Joka tapauksessa, nyt on ensimmäiset puolituntiset oltu liuskat suussa. Hieman tuntui hämärältä tunkea ne läpinäkyvät "limaiset" liuskat hampaiden päälle ja istua hiljaa odottamassa. Mutta hyvin ne pysyivät hampaissa vaikka  kuolaa erittyi huomattavasti normaalia enemmän suuhun. Enempää en kuolaamisesta puhu, mutta ei kannata avata suutaan kesken hoidon... :P

Lopputulos tasan puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen: aavistuksen vaaleammat hampaat! Siis tämä toimi oikeasti! Vertailukohteena oli Denivit hammastahnan mukana tullut asteikkotikku. 

Omissa hampaissa ei myöskään valkaisuhoidon aikana tuntunut vihlontaa tai muuta epämiellyttävää (paksun kuolan lisäksi) joten nämä liuskat tulee varmasti käytettä loppuun. :)

Loppuun vielä lainaus Vapaakaupan sivuilta:
Crest Whitestrips Classic. Hampaiden valkaisu on nyt entistäkin helpompaa Crest liuskojen avulla. Valkoisemmat hampaat jo viiden päivän jälkeen! Pakkaus sisältää 10 liuskaa; 5 alahampaille ja 5 ylähampaille.

  • 10 kpl / 5 päivän valkaisu
  • Käyttö kerran päivässä n. 30 minuuttia (seuraa käyttöohjeita)
  • Vetyperoksidi pitoisuus 6%
  • Valmistettu Yhdysvalloissa

Söpö nelikko ja kullanhohtoa iholle

Tämä nelikko on henkkamaukasta hintaan 3,95€. Ihanan söpöt kesävärit saivat houkuteltua minut nappaamaan nämä mukaani. Myös alennuksesta löytynyt "Vanity Bronze" on henkkamaukasta. Kesään valmistautuminen on siis alkanut! :)



maanantai 25. huhtikuuta 2011

Garnier Clean Detox

Ensimmäinen puteli lähentelee loppuaan ja on aika punnita miinukset ja plussat.

+ pumppupullo, mielestäni parhaimpia pakkausmuotoja
+ hyvä hinta-laatu suhde
+ kestää käytössä pitkään eli tätä ei tarvitse litratolkulla saadakseen puhdasta
+ poistaa myös meikin helposti

- saattaa kuivattaa ihoa, ainakin jos iho on herkkä/kuiva
- mielestäni tuoksu on aika voimakas, ei sovellu tuoksuherkille



sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Wicked Sweet Neon Collection

Eli ihanat Color Clubin lakat. Vaativat 2-3 kerroksen jotta ovat peittäviä, mutta todella ihania kesäisiä lakkoja. Kuinka moni muu on ihastunut näihin namuihin?


Kuvasta puuttuu nimikkolakka Wicked Sweet.

torstai 21. huhtikuuta 2011

EOTD: The same old song

Olen juuttunut kahden sävyn silmämeikkiin eli olen siis urautunut tylsyyteen? 
Tässä taas tätä samaa kuten joka päivä, hempeän sinisellä sävyllä toteutettuna. Tässä sentään eyeliner on sininen sen tavallisen mustan sijaan. Valitettavasti en muista mitä tuotteita tähän meikkiini käytin. Oletettavasti niitä tuttuja turvallisia.. äh, minä haluan seuraavaksi sateenkaari/riikinkukko-silmät!





keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Loppuneita tuotteita osa I

Tässä ensimmäinen osa loppuneista tuotteista tässä ja viime kuussa. Viime kuun saldo jäi postaamatta epähuomiossa, joten laitan sen tämän kuun mukana. Ilokseni muutamat tuotteet on käytetty loppuun, mutta toisaalla muutama tuote on muuttanut niiden tilalle. Kaapissa tuntuu olevan tavaraa yhtä paljon näiden loppumisesta huolimatta. Toivoton urakka + häpeällisen surkea ostohimon hallinta = FAIL!  :/

No nyt itse asiaan eli lyhyt sananen jokaisesta purnukasta ja tuubista.


Avonin Senses Beach party suihkugeeli. Ihan perustavaraa, ei mitään erikoista sanottavaa. Näiden suhteen en ole mitenkään nirso kunhan tuoksu on miellyttävä. Voisin ostaa uudelleen, mutta en jää kaipaamaan suuresti. Jostain syystä suihkugeelit ovat minulle semmoinen ei-niin-väliä-tuotteita. Harvoin ostan samaa suihkugeeliä montaa purkkia.

Loreal Matte Morphose meikkivoide. Ensimmäinen vaahtomainen meikkivoiteeni. Tämä oli ihan ok-tasoinen meikkivoide. Levittyi mukavasti, mutta tuntui nenän pielissä rullaantuvan hieman. Päälle tarvitsin puuterin, jotta iho oli matta-pintainen. Pysyi iholla ihan siedettävän hyvin. Minä otin tavaraa ulos lastalla, jotta purnukka ei olisi bakteerien taistelualusta.

ELF Mineral Booster (isompi purkki) Josta olen aiemmin kertoillut täällä.
Tätä onkin jo uusi purkki varastossa. Tykkään kovasti vaikkei olekkaan kalleimmasta päästä, mutta tärkeintähän on että se sopii minun iholleni kuin nakutettu! :)



Essex Lotion, josta aiempi postaus löytyy täältä. Tämä on hyvä ihonkosteuttaja  edulliseen hintaan. Apteekista saatava tuote. 


Avonin Pur Blanca deodorantti, josta olenkin aiemmin postaillut tässä.  En osta uudelleen. 

tiistai 19. huhtikuuta 2011

JASON Aloe Vera 98% Moisturizing Gel

Tässä toinen Jason tuotteeni, johon olen tykästynyt kertaheitolla. Kyseessä on kosteuttava Aloe Veraa sisältävä geeli joka todella kosteuttaa atooppisen ihoni. Ensin ajattelin tämän olevan sellainen limainen geeli joka tahmauttaa ihon, mutta olinkin aivan väärässä. Tämä imeytyy nopeasti kuitenkaan katoamatta heti eli iho tuntuu kosteutetulta pitkään. Olen käyttänyt tätä myös tatuoinnille sen parannuttua ja värit pysyvät kirkkaina. Hintaa tuubilla on vajaa viisi euroa. Feeluniquesta tilasin omani.Tätä tilaan lisää pian, sillä ensimmäinen tuubi on kohta lopussa.

"JASON has developed this Aloe Vera 98% Moisturizing Gel to instantly soothe and revitalise moisture-starved skin. Concentrated with 98% pure Aloe Vera Gel, known throughout the ages for its extraordinary natural soothing and moisture replenishing properties, Sweet Almond and Avocado Oil, plus Vitamins A, E and C this rich, yet light emulsion delivers complete daily care.

Directions for use: This gel is recommended as an all over body moisturiser. Use as often as desired for revitalised skin. Also recommended for use after shaving or cleansing to soothe tender skin. Re-apply as needed.

Ingredients: Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Gel*, Aqua (Purified Water), Vegetable Glycerin, Allantoin, Polysorbate 20, Panthenol (Vit. B5), Potassium Carbomer, Arginine, Natural Menthol, Benzyl Alcohol, Potassium Sorbate, Sodium Benzoate, Chlorophyllin-Copper Complex, Fragrance Oil Blend."

Ylläoleva lainaus täältä.

 

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Strawberry Body Scrub and Body Cream

Tässä Seppälästä ostettu setti hintaan kaksi euroa. Olen aiemmin kertoillut vastaavasta Kookos-setistä tässä. Tämä setissä tuoksumaailmaltaan oli minulle mieleisempi. 

Kuorinta oli pettymys. Tuoksu oli kyllä kiva, mutta kuorivia aineksia liian vähän tai sitten ne olivat ihan liian pientä raetta makuuni. Hinkkasin harjalla kuorinnan yhteydessä, jotta kuollutta ihoa edes vähän lähtisi pois. Purkissa on tavaraa noin yhteen kuorintaan jos koko kropan kuorii samaan sessioon (tai no kropan koosta riippuen..) Koko kuorinta tuntui siltä kun olisi hilloa hieronut kropalleen suihkussa. Vähän hämärä fiilis tuli moisesta puuhasta! :D



Vartalovoide oli mukavan tuoksuinen, mutta ei pärjännyt Avonin mansikka jogurtille. Imeytyi nopeasti kuivalle iholleni ja jätti hennon (esanssisen) mansikan tuoksun iholle. Tästä riittää kyllä lähes pariksi viikoksi jos iltaisin vaan rasvoo kroppaansa. Itse ainakaan en osaa läträtä arkiaamuina kropan kosteuttajilla, vaikka ehkä pitäisi.. 



Lähikuva kuorinnasta. Hilloa?? :D


sunnuntai 17. huhtikuuta 2011

JASON Tea Tree Soothing Gel

Tässä vielä yksi Jason tuotteeni. Etenkin menkkojen aikaan naamani kukkii kuin niitty ja se tarkoittaa kipeitä finnejä otsaan, nenän viereen ja etenkin leukaan. Myös pillerien käytössä ollut tauko vauhditti näppylöiden kasaantumista naamaani. Tässä on lemppari tuotteeni kasvoille näppylä-aikaan. Teepuuöljyä sisältävä geelimäinen kosteuttaja, joka rauhoittaa ihoa. Tämän avulla olen nitistänyt näpyt melkoisen tehokkaasti, mutta en ole kaikkia saanut yksinomaan tämän käytöllä pois. Lisäksi arsenaaliini on kuulunut ELF blemish kit.

Hintaa tällä tuubilla on vajaa viisi euroa ja omani tilasin Feeluniquesta.

"An alcohol-free gel that combines the soothing relief of Arnica and Marigold. A mixture of natural antiseptic Australian Tea Tree Oil, with moisturising Aloe Vera, cooling Witch Hazel and selected Herbal Extracts. Ideal for relief from itchy insect bites, shaving nicks and other minor irritations.

Directions for use: After cleansing (or shaving), apply JASON Tea Tree Gel to affected area (avoid the eyes). Allow to air dry and re-apply as needed.

Ingredients: Aqua (Purified Water), Hamameles Virginiana (Witch Hazel) Distillate, Vegetable Glycerin, Melaleuca Alternifolia (Tea Tree) Leaf Oil, Aloe Barbadensis (Aloe Vera) Leaf Gel*, Oleth-20, Calendula Officinalis (Marigold) Flower Extract*, Arnica Montana (Arnica) Flower Extract*, Centaurea Cyanus (Cornflower) Extract, Panthenol (Vit. B5), Potassium Carbomer, Natural Menthol, Dipentene (Limonene), Cymbopogon Nardus (Citronella) Oil, Arginine, Benzyl Alcohol, Potassium Sorbate, Sodium Benzoate, Annatto, Chlorophyllin-Copper Complex, Guaiazulene (Azulene), Fragrance Oil Blend.
*Certified Organic"

 Yllä oleva lainaus täältä.


EDIT. Toimimaton kuva poistettu.

Selluliittihoitonaamio

Ostin tämän naamion Prismasta ihan mielenkiinnosta eli heräteostos taasen kerran. Hintaa pussilla oli hieman alle kolme euroa. Tavaraa pussissa oli 40 grammaa. Itse käytin tämän reisiini. Odotin vihreää paksua mönjää ja yllätyin positiivisesti kun pussissa oleva naamio olikin vaaleanpunaista! Levitin aineen reisille ja jäin odottelemaan. Noin muutaman minuutin jälkeen alkoi reisissä nipistellä. Tuntemus johtui naamion kuivumisesta ja loppui melko pian. Loppuaika menikin istuskellessa ja odotellessa, ilman muita tuntemuksia. Vasta naamion huuhtelun jälkeen aloin tuntemaan kuumotusta reisillä!! Sitä tunnetta kesti reilun 10 minuuttia. Tuli mieleen autonpenkin lämmitin joka paahtaa liian kuumalla.. :D

Iho tuntui hieman kuivalta pesun jälkeen, joten laitoin vartalovoidetta kuivaamisen jälkeen. Että semmoinen naamio. Aamulla iho tuntui pehmeältä, mutta muhkuraisuuden katoamisesta ei merkkiäkään. Tosin nämä selluliitti-jutut vaativat aina kuukausien käyttöä ennen "parantumisen merkkejä". Tai niin ne aina toitottavat. Itse taidan kuitenkin luottaa vain liikuntaan/ruokavalioon ja korkeintaan huvin vuoksi lämmitellä reisiä tällä naamiolla. :D


Loppuun vielä lainaus Amorosan sivuilta.

"Haluatko taistella selluliitteja vastaan ? Tämä tehokas ongelma-alueiden vartalonaamio sisältää kuona-aineita poistavaa sekä nesteaineenvaihduntaa edistäviä kuolleen meren mineraaleja sekä suoloja. Antaa iholle pehmeyttä sekä kosteutta. 
 
Käyttö:
Levitä naamiota kevyesti hieroen ihon muhkuraiselle ongelma alueelle. Anna naamion vaikuttaa 15-20 minuuttia, huuhtele vedellä ja kuivaa iho."
Lainaus siis  täältä.





lauantai 16. huhtikuuta 2011

NOTD: Wicked Sweet goes Fairy Dust

Nam nam. Olen aika tykästynyt näihin Color Clubin tuoksulakkoihin. Tämän lakan tuoksu on toffeisen karamellin ja kirsikan sekoitus, ainakin minun nenääni. En ole saanut aiheesta postauksia ulos saati kuvattua, mutta näistähän löytyy aika hyvin swatcheja netistä. Tässä kuitenkin Wicked Sweet 3 kerroksella ja päällä China Glazen Fairy Dust. Lopputulos on ihanan räväkkä ja auringossa kimaltelevan söpö. 

Mitä mieltä te olette näistä lakoista? Erikseen tai yhdessä.. :)




Kynsi napsahti poikki rumasti.. :C

torstai 14. huhtikuuta 2011

Tattoo Goo

Mielestäni paras tuote pitämään juuri hakattu tatuointi kosteana on Tattoo Goo Original. Eli tämä vihreä mönjä salva peltirasiassa. Tätä voi toki käyttää myös vanhoille kuville, mutta jälkihoidossa tämän olen kokenut ehdottomaksi tuotteeksi. Olen kokeillut helosanit ja Bebanthenit, mutta tämä voittaa ne 100-0. Hintaa rasialla on 5-8 euroa ja melkoisen riittoisa tämä on. Tai siis oman kuvan koosta riippuen tietenkin! :)

Tämän tuoksu on kivan "yrttinen" ei mikään paha, tuoksu kyllä jää iholle pitkäksi aikaa. Koostumus tässä on salvalle tyypillinen. Aluksi tätä saa hieroa sormella purkista, mutta itse painan kynnellä salvan pintaan jolloin saan enemmän tavaraa sormelle levitettäväksi. Kädet pitää muistaa pestä huolella ennen tämän sörkkimistä, ettei pöpöt ala muhimaan rasiassa!

Omani olen ostanut Vapaakauppa piste netistä. Muutaman kerran kun päivässä lisää, niin kuva ja iho pysyy kosteana. Minullakin atooppinen iho on, mutta tämän kanssa rasvaamisen kanssa ei tarvitse olla huolissaan. Aivan mainio tuote mielestäni! Ja ei- en saa mitään etuja tästä hehkuttamisesta, mutta minun mielestä tämä vaan on todella hyvä tuote kategoriassaan.

EDIT. Toimimaton kuva poistettu.

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Paketti saapunut!

Tuntuu siltä kuin paketteja satelisi joka päivä, hukun kohta meikkeihin! ;D
Tässä ELF tilaukseni kuvin esitettynä. Tämä oli (onneksi) pieni tilaus..





Gum Pink
Fire Coral
Fluorescent Pink
Flushed


Tässä syy miksi meikeissäni on karvoja... :D

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Mineral Foundation x 2

Wet´n Wildin Ultimate Minerals mineraalipuuteri loppui ja tilalle tuli Elfin Mineral foundation SPF 15. Wet´n Wild oli sävyltään minulle hieman liian oranssinen (06 Medium) mutta käytin sen loppuun, piti vain häivytellä tarkasti mahdolliset rajat kaulalta. Ihon virheitä tämä ei peitellyt lainkaan, joten peitekynän kanssa piti kasvot käydä läpi. Muutoin tämä oli ihan ok-tasoinen, etenkin jos sävy olisi ollut minulle juuri oikea. Omani ostin Sokoksen alesta noin kahden euron hintaan.

ELFin mineraali meikkipuuteri sen sijaan on sävyssä light ja se tuntuu olevan minulle parempi vaihtoehto. Kesällä tarvitsen kyllä tummemman sävyn, mutta vielä tämä menee loistavasti. Seuraavana lainaus suoraan ELFin sivustolta.
"Our weightless mineral foundation will help get you on your way to healthier illuminating skin. All our powders blend naturally into the skin, and are so light that they work with your skin color to create a perfect color match. All of our foundations contain sun protection factor (spf) 15 and are 100% mineral based with no parabens, no preservatives and no chemical dyes."
Loppuun vielä INC:

Mica,  Zinc Oxide, Titanium Dioxide, Boron Nitride, Caprylyl Glycol.  May Contain: Bismuth Oxychloride (CI 77163),  Iron Oxides (CI 77491, CI 77492, CI77499), Maganese Violet (CI77742), Ultramarines (CI77707).

Ihon suuria virheitä tämäkään ei saa peittoon eli peitevoiteella on käyttöä. Plussaa tuosta aurinkosuojasta vaikkakin vain kertoimella 15. Parempi sekin kuin ei mitään. Tämän kanssa mennään arkisin kun aamulla meikki tulee sutia naamaan viidessä minuutissa korkeintaan.







torstai 7. huhtikuuta 2011

EOTD: Simple Silver

Olin tänään ajoissa hereillä, mutta aika kului kissojen kanssa leikkiessä. Tässä joka tapauksessa päivän silmämeikki. Pohjustus luomilla ELF eyeshadow primer. Luomilla  Elf Everyday Brights - 32 paletista hopeinen sävy koko luomella. Rajaus Elf hopeinen nestemäinen eyeliner ja päällä Jordanan musta nestemäinen eyeliner. Tuplarajaus oli se juttu tänään. Ripsillä Telescopic mascara. Huulet nudena huulirasvan kera (laiskuus iski..)

Melkoisen tylsä kokonaisuus, mutta onneksi Löytöeläinkodin asukkaat eivät moisesta välittäneet. Enemmän säpinää heidän elämään toi eläinlääkärin käynti talolla. :)







Onnistuinpa sotkemaan ripsiinkin hopeaa..