Lushin Breath of God unisex tuoksu on ehkä parasta vähään aikaan! Itse olen saanut Goodiebagissa tämän puikkomallisen version ja nyt ottanut sen todella aktiiviseen käyttöön- käytän sitä lähes päivittäin! Ei siis yhtään minulle tavanomaista toimintaa mutta olen niin koukuttunut tuohon tuoksuun joka siis sopii sekä naisille että miehille. Breath of God on julkaistu vuonna 2010 eli kyseessä ei ole edes kovin uusi juttu, mutta minä löysin sen vasta nyt! Lushin verkkokaupassa tuoksua kuvaillaan seuraavasti:
"Kehuttu viiden tähden täydellisen harmoninen parfyymi. Breath of God yhdistää vastakohtia, kuten valo ja pimeys sekä feminiinisyys ja maskuliinisuus. Kriitikoiden ylistämä, monikerroksinen parfyymi. Breath of God on viiden tähden sekoitus Simon Constantinen kahdesta parfyymistä, Inhale ja Exhale. Setripuu, vetivert ja santeli yhdistyvät kevyempiin sitruunaan, neroliin ja meloniin. Parfyymi sai nimensä, kun Simon kuuli, että suitsukkeessa on samoja feromoneja kuin ihmisen hengityksessä. Kun suitsukkeita poltetaan seremonioissa, Jumalan henkäys tuntuu kulkevan seurakunnan lävitse. Ensituoksu on voimakkaan lääkemäinen, mutta tuoksu kehittyy päivän mittaan ja paljastaa koko ajan uusia tasoja. Se on mietiskelijän tuoksu, joka saa pohtimaan syvällisiä. Eksoottinen ja mystinen tuoksu sisältää nerolia, sitruunaa, melonia, jasmiinia, ruusua, vetivertiä, santelipuuta, setripuuta, ambraa ja myskiä."
Voin todellakin allekirjoittaa tuon että tuoksu kehittyy päivän mittaan ja paljastaa itsestään uusia kerroksia. Tämä on ehkä se syy miksi olen aivan lääpälläni tähän kiinteään laukussa helposti kulkevaan tuoksuun. Tätähän on saatavilla myös nestemäisessä muodossa mutta minulle tämä puikkoversio tai siis normaalisti rasiassa myytävä kiinteä parfyymi on parempi vaihtoehto. Hintaa 12 gramman kiinteällä parfyymillä on 15,95 euroa. Kuvassa koko tuoksu on työnnetty esiin eli ei tätä ihan hetkessä tule käytettyä loppuun. Seuraavaksi olen ajatellut ostaa Death and Decay nimeä kantavan tuoksun. Tai ehkä antaudun Lust:n viettelemäksi? Valinnanvaraa löytyy!
Muita Breath of God-faneja paikalla?
*Bloggaaja ei edelleenkään ole töissä Lushilla vaikka voisikin kuvitella siellä työskentelevänsä. Vaikka tuote on saatu goodiebagin mukana, on mielipiteet luonnollisesti omia.*