Ensinnäkin. Töissä kemikaalien kanssa lutraaminen ja "kotona" muutto- ja remonttipuuhat ovat saaneet käteni kuivahtamaan rusinoiksi ennätysajassa. Käteni huutavat kosteutta ja laiska bloggaaja ei aina muista sitä niille antaa. Nyt yritän muhitella käsiä ja etenkin kynsiä oliiviöljy-kylvyssä ja vetää puuvillahanskat käsiin iltaisin kera rasvan. Myös OPI Envy- kuuri alkaa uudelleen kun geelit ovat siirtyneet tauolle määrittelemättömäksi ajaksi.
Ivallista on että kuivien käsien sijaan naamani iho kukkii tällä hetkellä täysillä- ilmeisesti ihoni luulee kevään tulleen. Näppyä ja epäpuhtauksia kasvojen täydeltä! Syynä saattaa olla Biodroga-kuurin uudelleen aloitus tai sitten töistä johtuva stressi. Oli syy mikä tahansa, niin tätä bloggaajaa se harmittaa kovasti. Kun saan Biodrogailut kunnialla loppuun (ihan pian!!) niin aloitan tehokuurin. Lisäksi kosmetologin pakeille juokseminen innostaisi, harmi vaan että kaikki ylimääräinen raha kuluu tällä hetkellä viikonloppureissuihin miesystäväni luokse. Keväällä siihen on odotettavissa mahdollisesti muutosta! :)
Muistoja kesästä 2011 |
mulla ei kyllä hirveesti vinkkejä ole antaa tuohon käsijuttuun, vaikka kuivistä käsistä talven tullen alan kärismäänkin ite myös... musta tuntuu että bebanthen voittaa kaikki käsivoiteet. :---D
VastaaPoistakuiva on naamakin, pitää rasvailla joka ilta ja jättää rasvat yöksi. silti on tullut outoja näppyjä, sen näköisiä ku olis joku allergiareaktio. O__O mut ne ei kylläkään kutia, joten en sit tiiä. Käytetään poikaystävän kanssa tätä:
http://www.google.fi/imgres?q=gARNIER+pure+3+in+1&um=1&hl=fi&rlz=1G1ASUT_FIFI444&biw=1600&bih=799&tbs=isz:l&tbm=isch&tbnid=yvSsgc3F1719DM:&imgrefurl=http://sugarstyles.blogspot.com/2011/05/review-garnier-pure-part-1.html&docid=FVDrX8B8JvwZjM&w=1200&h=1600&ei=_wJ7ToXvGubH0QWl8sSjAw&zoom=1&iact=hc&vpx=1243&vpy=401&dur=189&hovh=161&hovw=121&tx=106&ty=66&page=2&tbnh=122&tbnw=92&start=37&ndsp=37&ved=1t:429,r:7,s:37
Toivottavasti tuohon tulee se kuva näkyville. Eli tuo Garnierin Pure 3 in 1 on toiminu ainaki mulla. Tuolla voi tehä kuorinnan, naamion ja tavallisen puhdistuksen :) siitä kai tuo nimikin tulee. sain ne pikkuallergianäppylän näköset pois, illalla puhdistin naaman ja hieroin tuota kunnolla, pesin pois ja seuraavana aamulla ei näppylöistä tietoakaan. isompiin finneihin tuo ei varmaan ihan noin nopeaa toimi, tosin voi seki vaikuttaa kun tykkään näpläillä ja puristella niitä, ettei ne mulla niin äkkiä häviä sitten kun pöpöjä menee. :-D tuossa on sellasia pieniä hiekanjyvän tapasia joiden on varmaan tarkotus avata ihohuokosia niin on puhdistus tehokkaampaa. Luulisin tuon toimivan hyvin rasvoittuvalle iholle. Mun kuiva iho ei niin hirveesti tuosta tykkää kun tuo meinaa kuivattaa, mut rasvaan naamaa niin kyllä on hyvä yhdistelmä ollu. Suosittelen!
Kiitos vinkistä! laitetaan listalle (tilipäivää odotellessa..) :D
VastaaPoistaLisäksi vinkkinä on tullut Nivea pure effect linja sekä elivon kirkas iho tabletit. Lisää vinkkejä ja kokemuksia otetaan edelleen vastaan.
VastaaPoistaÄlä ressaa liikaa töistä. :)
VastaaPoistaSonia: välillä on vaikeaa päästä "vapaalle"..
VastaaPoistaMutta yritän olla ressaamatta tämän enempää ainakaan.. :D