sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Uutta hiusmallia etsimässä - Unika

Toisten kauneusbloggaajien avulla löysin Unikan. Päätin ottaa ilon irti ja varasin viime vuoden lopulla ajan kampaajaopiskelijan käsittelyyn, tarkemmin sanottuna hiusmallinmuutokseen. Aiempaa kokemusta Unikasta ei ollut, muutamia nettisivuja selailin kuin etsin kokemuksia paikasta ja nimenomaan opiskelija puolelta. Kaikin puolin tyytyväisiä asiakkaita tuntuu Unikalla olevan.

Kampaajani oli siis opiskelija ja pidin hänen tyylistä palvella asiakasta aina hiusten pesusta itse lopputulokseen. Ohjaaja kävi hänen luonaan aluksi kun suunnitelimme uutta tyyliä ja muutaman kerran operaation aikana.

Hintaa käsittelyllä oli 24 euroa eli murto-osa siitä mitä normaalisti olisin saanut pulittaa käsittelystä. Anoppi-kokelas maksoi hiusten totaalisesta uudistamisesta 66 euroa sisältäen kokonaan uuden värin ja nuorekkaan leikkauksen. Olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen. Itse pääsin eroon epätasaisesta latvasta ja sain kivan pidemmän puoleisen rikotun otsatukan pyyntöni ja esimerkkikuvani mukaisesti. Anoppi-ehdokas nuorentui käsittelyssä ja tuntui itsekin pitävän lopputuloksesta kovin.

Tuosta käsittelystä minulla ei valitettavasti ole kuvia koska jahkailin niiden ottamisen kanssa ja malli tietenkin kasvoi ulos. Varasinpa uudelleen ajan keskiviikoksi (erittäin kätevä ajanvaraussysteemi netissä!).

Tälläkin kertaa opiskelija oli todella huomaavainen ja asiakaslähtöinen. Pyysin otsatukkaa (mallista annoin vapaat kädet, mutta pyysin helposti laitettavan mallin), mutta muutoin annoin napsaista vain hivenen latvoista pois koska olen edelleen mukana Livboxin testiryhmässä enkä halua ottaa liiaksi takapakkia hiusten kasvatuksessa. Olen siis jättänyt taakseni tällä hetkellä ajatuksen napsaista radikaalisti pituutta pois.

Ah, ihanaa kun tukka on taas mallissaan. Olen pyhästi luvannut olla saksimatta itse edes latvoja, niin kauan kun Unikassa saa näin mukavaa ja edullista palvelua.

Oletko sinä käynyt Unikassa?

Alkuun esimakua "lähtötilanteesta" ja sitten puhelimella napsaistua kuvaa uudesta mallista.


20141021_165634




20150204_164938

6 kommenttia:

  1. Mä käyn, mutta ihan siitä syystä, että miehen sisko työkentelee siellä ammattilaisena ja ohjaajana. :) Mutta suosittelen oikeasti paikkaa tosi lämpimästi kaikille, joilla ei välttämättä ole laittaa rahaa hirmuisia summia hiusten leikkaukseen ja väriin, hinnat kun tosiaan ovat vain murto-osan monista muista paikoista. Ajattelen myös niin, että jos opiskelija "mokaa" niin varmasti lopputulos lähdetään korjaamaan helpommin asiakasta miellyttäväksi, kun ammattilaisten on vaikeampia myöntää omia mokiaan ja harvoin vaatimuksista huolimatta saa värin korjausta, vaikka pyytäisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta tuo "korjaamaan" ryhtyminen. Ei ole tosin omalla kohdalla ollut tarvetta koska huippu tyytyväinen olen ollut molemmilla kerroilla. :)

      Poista
  2. Unika saa äänen täältäkin, kävin äsken muuttamassa vähän mallia ja saksittiin oikein urakalla niin maksoi 25€ :D. Miesten hiustenleikkuut ovat muistaakseni 18€ eli vink vink miehillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo.. hyvä tietää miesten hintaakin. Oma mieheke on kalju k.kojootti niin en edes ole kurkkinut mahdollista hintaa. :D

      Poista
  3. Mä kävin Tiksin Unikassa ihan siks kun se oli toinen kahdesta lähimmästä kampaamosta duunista tullessa, mutta vaihdoin viereiseen. Opiskelijahintoja en koskaan kokeillut. Ihan fine mut ei mul enää oo sellaseen varaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä saksin vuosia itse hiukseni juutuubin tee-se-itse videoita katsellen, nyt lupasin olla koskematta saksilla itse kun opiskelija hämmästeliekalla Unika-reissulla koska ja missä olen viimeksi käynyt leikkuulla.... ehkä mä vaan en osaa.... :D

      Poista