lauantai 14. syyskuuta 2013

Jatkokertomus ihoni tilasta

Edellisestä postauksesta on kulunut tovi. Tässä uusia kuvia ihoni toipumisesta ja hieman kertomusta miten olen kasvojani viime päivät hoitanut.

Kasvojen rasvailuun olen käyttänyt lehaduksen jälkeiset päivät viimeiset Apolar-voiteen rippeet jotka löysin kaapista. Onneksi, sillä vapaasti ostettava kortisoni-valmiste ei auttanut yhtään. Reseptit vein uusittavaksi ja aion taas pitää huolen että niitä kaapista löytyy hätävarana. Iho kun näköjään suuttuu hetkessä. Lehahduksen syy jää selvittämättä, nyt ihoni on jälleen lähes entisensä.

Ihonhoitorutiini uudella ohjelmalla alkoi kunnolla eli dermaviduals on nyt ainoa sarja, jota käytän kasvojen ihonhoidossa. Lukuunottamatta Apolaria ja Elideliä (tarvittaessa). Rutiini on hyvin helppo. Kasvojen putsaus iltaisin/työpäivän jälkeen hieman geelimäisella tuotteella apuna pieni sieni,  suihkutettava kasvovesi ja kevyehkö voide iltaisin. Aamulla riittää kasvovesi ja pieni nokare voidetta. Tuotteista tulen kertoilemaan lisää myöhemmin. Uskon että näistä on oikeasti ollut apua ihon kuntouttamisessa. Näpyt ovat hävinneet tasaiseen tahtiin eikä punoitusta ole juuri ollenkaan ensimmäisiin päiviin verrattuna.

Meikkipohjana ollut viime päivät Lily Lolon mineraalipohja kun totesin muut kaapin tuotteet huonoiksi tässä tilanteessa, kuten alla olevista kuvistakin voi todeta. Työpäivän jälkeen olen puhdistanut kasvoni ja antanut niiden olla "luonnontilassa". Apolaria en ole käyttänyt nyt reiluun muutamaan päivään ollenkaan. Dermaviduals voide on riittänyt hoitamaan mainiosti. Tilanne näyttää vain paranevan koko ajan.



Kasvoilla nestemäinen meikkivoide.
Ensimmäisiä päiviä lehahduksen jälkeen.
 
Ensin ilman meikkiä ja meikin kanssa.



3.päivä



5.päivä meikin kanssa. Lily Loloa.




5. tai 6. päivä ilman meikkiä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti