maanantai 16. syyskuuta 2013

Brashopping!

Tällä kertaa käsittelen ostoksia jotka eivät liity kosmetiikkaan. Pieni alustus lienee paikallaan.

Karkkipäivä blogin Sanni kävi rintsikkaostoksilla. Muutoinkin hän on kirjoittanut rinnoista viime aikoina. Suosittelen tutustumaan blogiin lämpimästi, ellet ole jo lukijana. Pian Sannin ensimmäisen kirjoituksen jälkeen kävin itse rintaliiviostoksilla. 26-vuotiaana ostin ensimmäiset kunnolliset rintaliivini. Ja maksoin niistä ruhtinaallisesti entisiin liiveihin verrattuna.


Tällä kertaa liivit ovat tukevat, oikean malliset ja ennen kaikkea juuri oikean kokoiset! Ihanaa kun mistään ei tursua tissiä. Siellä ne nököttää kiltisti omissa kupeissaan. Mutta kylläpä niitä liivejä testattiinkin ennen kuin oikeat löytyi. Ihan hiki meinasi tulla siellä sovituskopissa. :)
 
 
Sain mukavan alennuksen ostoksistani, mutta silti nämä ovat kolme kertaa niin kalliit kuin aikaisemmat liivini. Nyt minua kiinnostaa kuinka paljon te olette valmiita maksamaan alusvaatteista? Tai vaatteista ylipäätään jos alusvaatteista ette halua kommentoida.
 



2 kommenttia:

  1. Aikaisemmin olin tosi pihtari alusvaatteiden suhteen, ei saanut maksaa paljon mitään. Nykyään shoppailen rintsikat Lumingerien verkkokaupasta ja maksan mukisematta liiveistä sen 40-60€ kipaleelta. Olen todennut, että hyvistä ja oikeasti oikean kokoisista liiveistä on vain ilo pulittaa vähän enemmänkin. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nykään samaa mieltä. Hyvää ei saa halvalla ainakaan rintaliivien kohdalla.. :)

      Poista