keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Voihan silmätulehdus!

Tulihan se sitten koettua itsekin. Eli pojalla ollut silmätulehdus hyppäsi minunkin verkkokalvoille ja meikkikieltohan siitä seuraa ellei halua pitkittää tulehdusta. Onneksi minun vaiva alkoi perjantaina ja silmät saivat olla ihan rauhassa (meikittä) koko viikonlopun ajan. Viikonloppu kului silmätippojen ja salvojen kera leikkiessä.

Koska silmätulehdus on hyvin tarttuva pöpö, niin ripsiväri lensi heti roskiin ajalta ennen tulehdusta ja kaikki siveltimet tuli pestyä huolella. En ole luomivärisiveltimiin koskenut lääkekuurin aikana ettei pöpö pääse niihin uudelleen muhimaan. Poskipunasivellin on ainoa ja senkin pesen nyt joka päivä. 

Meikkinä olen käyttänyt meikkivoidetta, poskipunaa ja aurinkopuuteria. Mahdollisen luomivärin olen levittänyt puhtain sormin ja kummallekin silmälle oma sormensa varattuna. Puuterimaisia tuotteita en heivannut roskiin vaan sumutin niille desinfioivan sumun päälle ja jatkoin/jatkan käyttöä. Kaikki nestemäiset (ripsiväri, nestemäinen silmänrajaustuote) menivät roskiin. Olen nyt käyttänyt nurkkiin säästyneet "vanhat" testerit (5kpl) pois käyttämällä yhden putkilon päivässä. Aloitan meikin aina ns. terveestä silmästä. Aamulla työmeikin jälkeen ripsiväri on lentänyt roskiin automaattisesti. Vähän tuntuu keljulta mutta en halua kokea tätä ihan heti uudelleen!

Nyt alkaa jo helpottamaan ja ensi viikolla uskallan koskea meikkeihin kunnolla. On ollut todella valju ilme ja olo koko viikon kun kissarajaus puuttuu silmistä. Identiteettikriisiä pukkaa päälle...


Muita kohtalontovereita?


Kuvassa eniten käyttämäni siveltimet. 4kpl saatu blogin kautta, muut itse hankittuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti