torstai 29. maaliskuuta 2018

Mikä on INCI ja mitä se kertoo tuotteesta?

Moni kuluttaja varmaan pohtii aiempaa enemmän mitä päivittäisessä käytössä olevat tuotteet sitten ihan oikeasti sisältävätkään. Aihe kemikaalit kun ovat olleet otsikoissa jo jonkin aikaa niin kosmetiikan kuin muidenkin päivittäistavaroiden osalta. Pullon kyljessä on usein muutakin tietoa tuotteesta kuin sen sisältämät raaka-aineet.


Mistä sitten tiedän kaupassa mitä käsissäni pyörittelemäni kosmetiikka purnukka sisältää? Vastaus on INCI eli International Nomenclature of Cosmetic Ingredients eli lyhyesti ingredients, suomennettuna vapaasti ainesosat tai valmistusaineet.

Laki velvoittaa valmistajaa laatimaan INCIn, joka tuotteessa tulee olla mukana. Normaalisti se löytyy tuotteen pahvipakkauksesta, mutta toisinaan se on printattuna itse tuotteen kylkeen. Usein se melko pitkä litanja, jonka edessä lukee tuo sana ingredients. Usein nimet ovat kemian tunneilta tutulta kuulostavia sanoja, joita INCI-nimikkeiksi kutsutaan, esimerkiksi acetyl hexapeptide-8. Toki siellä voi lukea ihan water tai aqua (vesi) eli raaka-aineen yleisnimi.

Se mikä saattaa olla tämmöistä tavallista kuluttajaa helpottava tekijä, on fakta että tuotteessa käytetyt raaka-aineet on ilmoitettava suuruusjärjestyksessä. Eli jos tuotteen ingredients-listan ensimmäinen sana on water/aqua niin tuote koostuu suurimmaksi osaksi vedestä. Mutta jos raaka-ainetta on vähemmän kuin yksi prosentti, niin silloin järjestys noilla raaka-aineilla on vapaa. Toisaalta jos raaka-aineita ei tunne eikä niiden ominaisuuksia osaa tulkita, niin ei niiden järjestyskään välttämättä auta kosmetiikkaviidakossa. Mutta jos joku tuote lupaa olevansa esimerkiksi hiuksia silottava sheavoi-hoitoaine, mutta sheavoi (shea butter) ei INCI-listalla näy tai on ihan viimeisenä listalla saattaa kieliä ettei hoitoaineen silottavat tekijät liity mitenkään sheavoihin vaan todennäköisemmin silikoneihin (esimerkiksi silicone, dimethicone, amodimethicone).

Miten kuluttaja sitten voi tietää mitä mikin heprealta kuulostava raaka-aine on? Se onkin sitten usein googlettamisen paikka. Eli asiaan pitää hieman perehtyä jos haluaa 100% varmasti tietää mitä tuote sisältää. On olemassa myös appeja puhelimeen asennettavaksi (tunnetuin lienee meillä CosmEthics) jonka avulla voi skannata tuotteen INCIn, mutta itse en ole perehtynyt näihin sen enempää.

INCIstä on kyllä paljon hyötyä ostoksilla ollessa, se nimittäin kertoo esimerkiksi allergisille tai tuoksuherkille hyvin nopeasti tuotteesta, jos sitä osaa yhtään hahmottaa. Mutta tuoksuaineet löytyvät vain sanalla perfume tai aroma, silloin on hankala hahmottaa mahdollista allergisen reaktion aiheuttajaa jos INCIn muut raaka-aineet eivät käy aiheuttajiksi. Myös joillakin raaka-aineilla on omat tuoksunsa eli jos et pidä piparmintun tuoksusta niin kannattaa välttää tuotteita joiden INCI sisältää sanan peppermint oil, Mentha Piperita Oi (sillä kokemukseni piparmintun aromi on aika vahva myös ns. pienemmillä pitoisuuksilla). Jos tuotteeseen ei ole lisättynä ns. lisätuoksuaineita, niin voidaan liikkua jo melko turvallisilla vesillä. Kokemuksen kautta kertyy myös INCI-tietous. Siihen pitää vain hetki paneutua. Mitään yleispätevää ohjetta on hankala antaa.



Kuinka moni siellä ruudun toisella puolella selaa tuotteiden INCI-listaa ostoksilla?



                




perjantai 23. maaliskuuta 2018

Lushin Citycenterin myymälän avajaiset 23.- 24.3.2018

Perjantaina lähdin heti töiden jälkeen kohti Citycenterin Lushin myymälää. Luvassa oli uudistetun myymälän avajaiset sekä LUSH:in kymmenvuotisen Suomen taipaleen juhlintaa. Onnea siis Lush! 
Kutsussa kerrottiin että paikalle on saapumassa upeita esiintyjiä ja puhujia. Luvassa olisi myös mahtavaa musiikkia ja kivaa muuta ohjelmaa. Tilaisuus oli kaikille avoin eli hulinaa oli riittänyt henkilökunnalla jo koko päivän minun sinne saapuessa. Juhlinnat jatkuvat vielä huomenna jos tänään et paikalle päässyt.

Uudistunut myymälä tuntui entistä avarammalta ja sen sisutus noudatteli samaa linjaa kuin uudempi Mannerheimin myymälä. Itse olen aina pitänyt Lushin liikkeiden tyylistä. Pistin merkille että vesipisteitä tuotedemoja varten oli lisätty ja se varmasti helpottaa myyjien arkea huomattavasti. Esillepano tuotteissa on aina ollut esteettisesti silmääni miellyttävä. Huomasin että hyllyköt olivat korkeammat kuin aiemmin se toi enemmän yksityisuuden tunnetta liikkeeseen kun aiemmin matalien hyllyjen takaa ikkunoista kurkisteli liuta ihmisiä ja minulla oli ainakin semmoinen akvaario-fiilis shoppailla. Toki ikkunan takaa nytkin ihmiset kurkkivat mutta näkösuojaa on enemmän plus että tuotteita on ikkunasta käsin nähtävillä aiempaa enemmän. Win-win - situation - sanoisinko.

Saavuin paikalle hieman ennen neljää ja neljäksi minulle oli sovittuna konsultaatioaika. Bloggarit ja sometyypit saivat varata oman henkilökohtaisen ihonhoitokonsultaationsa etukäteen. Tuo ihonhoitokonsultaatio on Lushin mukaan aivan uudenlainen tapa tutustua tuotteisiin -
" tilanteeseen rauhoitutaan konsultin kanssa ja tuotteisiin tutustutaan henkilökohtaisesti ja ajan kanssa. Samalla kun nautitaan englantilaista teetä."
Tiesithän muuten että Lush on alkujaan Englannista?

Sain eteeni kupin kuumaa teetä kera keksin, joita sain nauttia sillä aikaa kun myyjä etsi minulle sopivimpia tuotteita esittelyyn. Olimme siis käyneet pikaisesti läpi mitä fiiliksiä minulla oli ja mitä tuotteita kaipasin. Vastaukseni oli tässä näin lyhyesti "kiukutteleva ihotyyppi ja kylpyjutut kiinnostaa". Tältä pohjalta lähdimme liikkeelle. Voisin kirjoittaa tästä jossain vaiheessa vaikka oman postauksensa tuotesuosittelujen kera. Tuokio oli oikein antoisa ja itselle jäi mukava mieli ja kasa tuotesuosituksia. Vaikka ympärillä oli hälinää avajaisten johdosta tuntui tuo vietetty hetki mukavan kiireettömältä ja läsnä olevalta. Kiitos siis mukavasta hetkestä Lush!

Loppuun vielä kuvia liikkeestä tai oikeastaan tuotteista sillä oli vaikea saada kuvaa jossa liikkeen yleisilme olisi näkynyt mutta asiakkaiden kasvoja ei... ehkä käyn nappaamassa sellaisia kuvia joku toinen kerta kun avajaiset on ensin juhlistettu loppuun.

Miltäs kuulostaa uudistunut Citycenterin Lush?
 

















 

 

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Olivia Klein Hydra Toner- hoitoneste

Tällä erää viimeinen Olivia Klein- tuotteeni esittely. Viimeisenä muttei vähäisimpänä esittelen tämän Hydra Tonerin, joka on kasvoille sumutettava vegaaninen hoitoneste. Tämä sopii kaikille ihotyypeille, erityisesti pintakuivalle iholle. Hydra Toner kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja sen kerrotaan soveltuvan myös kovettumien pehmennyshoidoksi paikallisesti ja vartalon iholla.

Hoitoneste sisältää mm. lääkealoeta ja kasviperäistä glyseriiniä joiden kerrotaan lisäävän ja ylläpitävän tehokkaasti ihon kosteustasapainoa. Lisäksi hoitonesteessä on taikapähkinävettä ja luomulaatuista ruusunkukkavettä sekä valkopajun kuoriuutetta, jonka salisylaatin kerrotaan hoitavan ja ehkäisevän haitallisten bakteerien määrää iholla ja omiaan toimimaan suotuisasti epäpuhtaalla iholla. Lisäksi mukana on myös toista epäpuhtaan ihon ystävää eli teepuun lehtiöljyä. Tuotteessa kerrotaan olevan 99% luontoperäisiä ainesosia, joista 96% luomuviljeltyjä raaka-aineita.

Suihkepulloa tulee ravistaa kunnolla ennen käyttöä. Tuotetta sumutetaan kasvoille ja dekolteelle (silmät suljettuina tietenkin) ja annetaan kuivahtaa. Hoitonestettä suositellaan etenkin ihonpuhdistuksen jälkeen jolloin se tehostaa hoitoseerumeiden ja voiteiden imeytymistä eli kosteutustuote levittää heti vielä kun kasvot ovat kosteat Hydra Toner suihkeen jäljiltä. 

Tätä voi käyttää aamuisin kasvojen puhdistukseenkin kuin myös meikin kiinnittämiseen tai antamaan iholle lisähohdetta niin haluttaessa. Tätä voi lisäillä tarvittaessa meikin päälle useampiakin kertoja.


Itse olen käyttänyt tätä lähinnä kasvojen puhdistuksen jälkeen ennen kasvovoidetta, seerumia tai -emulsiota. Hydra Toner on hoitonesteenä itsessäänkin kuin pienoinen kasvovoide, mutta atoopikkona haluan maksimoida ihon kosteuden etenkin näin talviaikaan. Hydra Toner oli itselleni hyvä muistutus kasvoveden käytöstä osana ihonpuhdistusta.

Oman Hydra Tonerin olen ostanut TwistBe-verkkokaupasta, jossa sillä on hintaa noin 19 euroa. Pullossa on tuotetta 150ml eli se on käytössä hyvin riittoisa ja hintaansa nähden edullinen.
 
Kuinka monelle Hydra Toner on jo tuttu osana ihonhoitoa?
Entä kuinka moni skippaa kasvoveden kokonaan?


 

lauantai 17. maaliskuuta 2018

Luonnonkaunis-messut 16.-17.3.2018

Tänään ehtii vielä messuille jos luonnonkosmetiikka kiinnostaa edes hippusen verran! Tarjolla Luonnonkaunis-messut Helsingin Kattilahallissa, Suvilahdessa. Paikan päälle pääsee helposti, itse hyppäsin rautatien torilta bussiin numero 16 ja olikohan välissä viitisen pysäkkiä ennen Kattilahallia. Pysäkki oli heti Kattilahallin vieressä eli eksymisen riski oli minimaalinen. Helppoa ja nopeaa kaltaiselleni Helsinki-turistille! Pihalla on myös maksuton pysäköinti jos omalla autolla liikkuu.

Messut ovat avoinna tänään lauantaina klo 10-17. Pääsymaksu on vain 5 euroa. Messuilta löytyy luonnonkosmetiikan maahantuojia sekä valmistajia, mutta mukana on myös luonnonkosmetiikan palveluyrittäjiä sekä yhdistyksiä.

Messuilla mukana olevat tuotesarjat: Tummensin itselleni tärkeät vierailun kohteet.
  • Acorelle  
  •  Algamaris  
  •  Alorée  
  •  Anumati Naturals  
  •  Argital  
  •  Avril Organic  
  •  Beauty Garden  
  •  Benecos  
  •  Bio Happy  
  •  Boho Green make up  
  • Choice Finland  
  • Cultivator’s, heiltä ostin uuden hiusvärin kokeiluun! Hintaa oli 13,50 €
  •  Dabba  
  •  Dr. Hauschka  
  •  Eco by Sonya  
  •  Ecodenta  
  •  Ekopharma Helsinki  
  •  Esse probiotic skincare  
  •  Florame  
  •  Flow Cosmetics  
  •  Helixium by Skinature  
  •  Hurraw!  
  •  Karethic  
  •  Lavera, tarjoaa kaiken hintaan -40%!! kannattaa tsekata!
  •  Margarita Eco  
  •  Marius Fabre  
  •  Mellis  
  •  NAFHA  
  •  Naturativ, ostin pikkuihmiselleni kylpyöljyn hintaan 10€  
  •  Phyt’s  
  •  Terre d’OC  
  •  Unique Haircare  
  •  Valkoinen Lanka  
  •  YA Naturae, Yliopiston Apteekin oma sarja! 
  •  Zuii Organic

Lisäksi tarjolla on erilaisia luentoja. Esimerkiksi klo 13.00 alkaa luento Kosmetiikan muovi: Lähes puolet kosmetiikkatuotteista sisältää muovia. Miten muovikemikaalit tunnistaa, mitä haittaa niistä on ja miten ne voi korvata? - tämä luento olisi kiva kuunnella. 

Itse kävin messuilla eilen pikaisesti töiden jälkeen. Luennoille en valitettavasti siis ehtinyt. Messut ovat suhteellisen pienet kooltaan, mutta varmasti jokainen löytää sieltä jotakin mielenkiintoista. Ihmisiä riitti ihan tungokseen saakka osassa paikkoja. Itse olin varustautunut pienellä ostoslistalla (hiusväri ja deodorantti) joista mieluisen hiusvärin löysin, mutta lisäksi pojalle ostin kylpyöljyn ja itselleni hoitoöljyn. Yllätyin suuresti kun kuulin että Yliopiston Apteekilla on ollut oma luonnonkosmetiikka-sarja jo kaksi vuotta! Sain heiltä testiin kaksi tuotetta eli pysykää kuulolla.. aina voi näköjään oppia uutta vaikka kuinka olisi kosmetiikasta yltiö-kiinnostunut...

Kiitos jälleen kerran Pro luonnonkosmetiikka ry mukavista messuista! Tästä on jo kehkeytynyt itselle tärkeä tapahtuma vuosittain ja on ilo huomata että luonnonkosmetiikalla on yhä kasvava kysyntä ja myös samalla tarjonta.

Kävitkö itse messuilla vai oletko kenties vasta menossa?






perjantai 16. maaliskuuta 2018

Urtekramin ruusun huumassa

Nämä tuotteet on tullut käytettyä tässä vaiheessa loppuun mutta ne ansaitsevat tulla manituiksi blogissani, koska tulen ostamaan molemmat uudelleen. Ensimmäisenä Urtekramin ihana ruusuinen kristallideodorantti. 

Deodorantin sisältämä mineraalisuola ehkäisee hajujen syntymistä. Itse en ole kertaakaan huomannut tämän version kanssa hien hajua. Jos olet vasta siirtymässä deodoranteissa luonnonkosmetiikan puolelle, saattaa aluksi hajuja esiintyä kun kroppa ei ole tottunut. Jos jaksat sinnikkäästi viikon tai pai, alkaa todennäköisesti kroppa tottua luomuiluun. Lisäksi olen kohdallani huomannut että raskaana ollessa (hormonit, ne hormonit?!)  hien tuoksu puskee voimakkaammin esiin. Tosin raskauden aikana haluan käyttää enemmän luonnonkosmetiikkaa ja suosiolla sitten käytän aikaa useammin kainaloiden pesuun ja deodorantin uudelleen lisäämiseen.


Deodoranttiin saattaa ilmestyä kiteisyyttä, mutta tuote on ihan kunnossa. Mahdolliset kristallikiteet liukenevat kyllä jos deodoranttipulloa lämmittää lämpimällä vedellä. 

Tämän deodorantin sisältämä glyseriini myös hoitaa kainaloiden ihoa. Glyseriinin ja mineraalisuolan (kidekristalli) lisäksi deodorantti sisältää vettä, ruusugeranium- ja sitruunaruohoöljyä. Hintaa 50ml deodorantilla on noin 5-7 euroa riippuen ostopaikasta. Urtekram kuuluu esimerkiksi Hyvinvoinnin.fi-verkkokaupan sekä Ruohonjuuren valikoimiin. 

Toisena on saman sarjan ihana hoitoaine hiuksille. Hoitoaineessa on sama ihana hentoinen ruusun tuoksu kuin tuossa deodorantissa. Myös tämä hoitoaine on vegaaninen. Hoitoaine sisältää veden lisäksi hoitavaa aloe veraa, kasvisperäisiä emulgointiaineita, glyseriiniä, lesitiiniä, ruusu-uutetta, ruusugeraniumöljyä, magnoliankuorituutetta sekä E-vitamiinia. Hoitoaineen vaikutusajaksi annetaan 2-3 minuuttia mutta olen itse usein jättänyt vielä pidemmäksi aikaa. Valitettavasti tuo ihana ruusun hentoinen tuoksu ei jää hiuksiin huuhtelun jälkeen, mutta hiukset ovat pehmeät ja hyvinvoivan näköiset. Hintaa 250ml pullolla on noin 6-8 euroa riippuen ostopaikasta.

Jos etsit edullista luonnollista kosmetiikkaa niin ehdottomasti suosittelen Urtekramiin tutustumista.


Muita tähän sarjaan ihastuneita?



maanantai 12. maaliskuuta 2018

Akamuti - Hamppuöljysekoitus kuivalle iholle

Ostin tämän öljyn TwistBe:n verkkokaupasta kun lapsen atooppinen iho kaipasi jotain uutta kokeiluun. Koska talvi kuivattaa perheemme ihot tehokkaasti, oli tämä vegaaninen öljy varteenotettava ehdokas koko perheen käyttöön. Öljyn kerrotaan verkkosivuilla olevan loistava tuote rauhoittamaan erittäin kuivaa ja herkkää ihoa. Se lupaa hoitaa ja kosteuttaa kuivaa ihoa ja sopii siis mainiosti erittäin kuivalle sekä herkälle iholle.

100ml pullo maksaa kirjoitushetkellä 15,90 euroa. Pullossa on 100ml öljysekoitusta.
Öljysekoituksen pääraaka-aineena on Cannabis sativan öljy eli hamppuöljy kuten tuotteen nimikin sen paljastaa. Lisäksi tässä on ruusunmarjaöljyä, avokadoöljyä, iltahelokkiöljyä ja kamomillaöljyä. Tämä öljyjen sinfonia ei tuoksu ehkä kovinkaan houkuttelevalle, mutta tekee hyvää kuivalle iholle.

Hamppuöljyssä kerrotaan olevan iholle hyviä omega-öljyjä sekä rasvahappoja, ruusunmarjaöljyn c-vitamiini kosteuttaa ja uudistaa ihoa, avokadoöljyssä on iholle hyödyllisiä mineraaleja ja proteiineja ja se myös rauhoittaa ja pehmentää ihoa, iltahelokkiöljy ehkäisee ennenaikaisen vanhenemisen merkkejä iholla ja auttaa ylläpitämään ihon elastisuutta ja kamomillallahan on tunnetusti rauhoittava ja samalla myös hellä ärsyyntyneelle iholle. 

Kuten mainitsin niin tuoksu on vähintäänkin erikoinen, mies antoi heti pyyhkeitä kehään siitä. Öljy levittyy iholle hyvin mutta kestää hetken ennekuin iho sen imaisee itseensä eli lapsen kohdalla yökkärin pukeminen öljyämisen käytön jälkeen on välttämätön heti, muuten saa sohva öljyhoidon siinä ohella. Öljyjen kanssa useasti lämpö ja hieronta auttavat öljyä imeytymään nopeammin iholle, mutta meidän rasavilli ei oikein pakollisesta rasvauksesta välitä ja pyrkii pakenemaan heti tilaisuuden tullen. Nopea toiminta on parempi.  Päiväkäytössä tämä meillä ei ole ollut. Selkeästi tästä on iholle ollut apua yhdessä sheavoin kanssa. Vaihtelen tuotetta tarpeen mukaan rasvaisemmasta kevyempään ja nyt ollaan taas hetki pärjätty ns. kevyemmin perusvoitein.

Kasvoillani olen tätä itse kokeillut muutamia kertoja mutta nyt mitään syytä käytölle ei ole ollut. Öljyinen tunne kuitenkin jää iholle toviksi ja tuoksukaan ei varsinaisesti käyttöön kasvoilla houkuttele.

Suosittelen tätä jos villi tuoksu ei säikäytä ja kaipaat erittäin kuivalle iholle helpotusta luonnollisen kosmetiikan saralta. Tämähän sopii myös vegaaneille.


Ennakkofiiliksiä Luonnonkaunis-messuilta

Tällä viikolla on siis tarjolla Luonnonkaunis-messut 16.-17.3.2018. Messut järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingin Kattilahallissa, Suvilahdessa eli mielenkiinnolla menen katsomaan onko messut entistä suuremmat vai kenties samaa kokoluokkaa kuin aiempina vuosina. Messut ovat avoinna perjantaina klo 13-19 ja lauantaina klo 10-17. Pääsymaksu on varsin edullinen, 5 euroa per päivä.

Messuilta löytyy luonnonkosmetiikan maahantuojia sekä valmistajia, mutta mukana on myös luonnonkosmetiikan palveluyrittäjiä sekä yhdistyksiä. Itse odotan eniten hyviä messutarjouksia. Ainakin deodorantti ja hiusväri on ostoslistallani.

Messuilla mukana olevat tuotesarjat:
  • Acorelle  
  •  Algamaris  
  •  Alorée  
  •  Anumati Naturals  
  •  Argital  
  •  Avril Organic  
  •  Beauty Garden  
  •  Benecos  
  •  Bio Happy  
  •  Boho Green make up  
  • Choice Finland  
  •  Cultivator’s  
  •  Dabba  
  •  Dr. Hauschka  
  •  Eco by Sonya  
  •  Ecodenta  
  •  Ekopharma Helsinki  
  •  Esse probiotic skincare  
  •  Florame  
  •  Flow Cosmetics  
  •  Helixium by Skinature  
  •  Hurraw!  
  •  Karethic  
  •  Lavera  
  •  Margarita Eco  
  •  Marius Fabre  
  •  Mellis  
  •  NAFHA  
  •  Naturativ  
  •  Phyt’s  
  •  Terre d’OC  
  •  Unique Haircare  
  •  Valkoinen Lanka  
  •  YA Naturae  
  •  Zuii Organic

Lisäksi tarjolla on erilaisia luentoja, joista itseäni kiinnostaisi Sulapac-luento pe klo 15 alkaen, mutta olen tuolloin vielä itse töissä ikävä kyllä. Myös heti klo 16 alkava luento "Sulle luvannut en ruusutarhaa – kuluttaja kosmetiikkamainnonan viidakossa" olisi mukava kuulla mutta siihenkään en vielä ehdi.

Lauantaina klo 11 alkava luento Fokuksessa ekologinen hiustenhoito: Kasvivärjäys – kestävää kehitystä, olisi mielenkiintoinen, mutta en tiedä pääsenkö lauantaina uudelleen messuilemaan. Myös klo 13.00 Kosmetiikan muovi: Lähes puolet kosmetiikkatuotteista sisältää muovia. Miten muovikemikaalit tunnistaa, mitä haittaa niistä on ja miten ne voi korvata? - luento olisi kiva käydä kuulemassa. 


Mitä te odotatte messuilta? 


 

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Olivia Klein Oil Wash & Care

Toinen Olivia Klein tuote esittelyyn. Tällä kertaa Oil Wash, joka on 100% luomulaatuinen pesu-, hoito- ja intiimiöljy. Kyseessä on siis luomulaatuisia öljyjä sisältävä monitoimiöljy, joka soveltuu myös esimerkiksi vedenkestävän silmämeikin pesuun.

Oil Washin kerrotaan puhdistavan ihon samettisen pehmeäksi ja raikkaaksi kuivattamatta tai muuttamatta ihon omaa rasva- tai kosteustasapainoa. Se sisältää mm. jojoban, helokkiöljyn ja ruusunmarjan siemenöljyjä. Luomusertifioitujen raaka-aineiden osuudeksi ilmoitetaan 100% ja tuote sopii myös vegaaneille.

Tuotetta voi käyttää hyvin monella tapaa. Intiimipesuun, kasvojen pesuun (myös vedenkestävän meikin kanssa), kuivan hiuspohjan tai kovettumien pehmennyshoitoon tai kuivien limakalvojen kostuttamiseen. Itse olen käyttänyt tätä lähinnä kasvojen pesuun iltaisin ja siinä se on ollut oikein mainio. Olen käyttänyt tätä yhdessä musliiniliinan kanssa (myös vanulaput käyvät, mutta liinan koen itse ekologisemmaksi vaihtoehdoksi). Eli ensin kunnon pullon ravistus ja muutama pumppaus öljyä pieneen tilkkaan lämmintä vettä kädellä ja siitä hieronta iholle. Tämän jälkeen tuote poistetaan iholta kostealla lämpimällä liinalla. TwistBe:llä oli ohjeena seuraava:


"Kastele pesuliina puhtaassa, höyryävän kuumassa vedessä. Aseta lämmin pesuliina kasvojen päälle ja jätä iholle vaikuttamaan, kunnes liina viilenee. Poista öljy pesuliinalla kevyesti pyyhkien, ja huuhtele liina kuumassa vedessä. Aseta lämmin pesuliina jälleen kasvoille, kunnes se viilenee. Toista edellinen muutaman kerran.

Puhdistuksen päätyttyä öljyä ei enää tulisi olla iholla, ja ihosi tulee tuntua pehmeältä, sileältä ja kosteutetulta. Mikäli ihosi kuitenkin tuntuu kireältä, ota pieni määrä pesuöljyä kostealla kädelle ja levitä sitä kasvoille. Hiero öljy kasvoihin niin, ettei iholle jää öljykerrosta. Voit myös poistaa ylimääräisen öljyn kuivalla liinalla kevyesti painellen."

TwistBe:n sivuilta löytyy myös ohjeet hiuspohjan öljyhoitoon sekä intiimipesuun.
Kasvojen puhdistuksessa tämä toimii erittäin hyvin (myös sen vedenkestävän ripsivärin kanssa jota ilman en osaa elää). Iho jää puhdistuksen jälkeen pehmeäksi ja hyvinvoivan oloiseksi. Kiristävästä tunteesta ei ole jälkeäkään. Alkuun voi olla hankalaa tottua öljypuhdistukseen kun nämähän eivät vaahtoa iholla. Mutta kun käyttöön tottuu, ei aikaa kulu juuri sen enempää kuin tavallisesti ja bonuksena tulee ihanan pehmeä iho.

100ml pumppupullo on TwistBe:n verkkokaupassa hinnaltaan 20,50 euroa. Jos etsit vegaanista vaihtoehtoa kasvoputsarille tai varsinaiselle monitoimituotteelle (pesu-, hoito ja -intiimituote mukaan reissulle) niin kurkista tämä tuote.


Voihan silmätulehdus!

Tulihan se sitten koettua itsekin. Eli pojalla ollut silmätulehdus hyppäsi minunkin verkkokalvoille ja meikkikieltohan siitä seuraa ellei halua pitkittää tulehdusta. Onneksi minun vaiva alkoi perjantaina ja silmät saivat olla ihan rauhassa (meikittä) koko viikonlopun ajan. Viikonloppu kului silmätippojen ja salvojen kera leikkiessä.

Koska silmätulehdus on hyvin tarttuva pöpö, niin ripsiväri lensi heti roskiin ajalta ennen tulehdusta ja kaikki siveltimet tuli pestyä huolella. En ole luomivärisiveltimiin koskenut lääkekuurin aikana ettei pöpö pääse niihin uudelleen muhimaan. Poskipunasivellin on ainoa ja senkin pesen nyt joka päivä. 

Meikkinä olen käyttänyt meikkivoidetta, poskipunaa ja aurinkopuuteria. Mahdollisen luomivärin olen levittänyt puhtain sormin ja kummallekin silmälle oma sormensa varattuna. Puuterimaisia tuotteita en heivannut roskiin vaan sumutin niille desinfioivan sumun päälle ja jatkoin/jatkan käyttöä. Kaikki nestemäiset (ripsiväri, nestemäinen silmänrajaustuote) menivät roskiin. Olen nyt käyttänyt nurkkiin säästyneet "vanhat" testerit (5kpl) pois käyttämällä yhden putkilon päivässä. Aloitan meikin aina ns. terveestä silmästä. Aamulla työmeikin jälkeen ripsiväri on lentänyt roskiin automaattisesti. Vähän tuntuu keljulta mutta en halua kokea tätä ihan heti uudelleen!

Nyt alkaa jo helpottamaan ja ensi viikolla uskallan koskea meikkeihin kunnolla. On ollut todella valju ilme ja olo koko viikon kun kissarajaus puuttuu silmistä. Identiteettikriisiä pukkaa päälle...


Muita kohtalontovereita?


Kuvassa eniten käyttämäni siveltimet. 4kpl saatu blogin kautta, muut itse hankittuja.

torstai 1. maaliskuuta 2018

Luonnonkaunis -messut Helsingin Suvilahdessa 16.-17.3.2018

Tänä vuonna jo kahdeksannen kerran järjestettävät luonnonkosmetiikan messut ovat tällä kertaa ensimmäistä kertaa sijainniltaan Helsingin Suvilahdessa. Aiempina vuosina olen käynyt messuilemassa Messukeskuksen Talvipuutarhassa.
 
Pro luonnonkosmetiikka ry järjestää messut 16.-17.3.2018 Kattilahallissa. Tapahtuma on avoinna perjantaina klo 13-19 ja lauantaina klo 10-17. Luonnonkosmetiikan runsaan tarjonnan lisäksi ohjelmassa on myös ollut luentoja ja esiintymisiä eli eiköhän tänäkin vuonna jokainen löydä jotain itselleen mielenkiintoista messuilta. Pääsymaksu on hyvin edullinen, vain 5€ / pvä. Shoppailuun jää siis hyvin varaa messulipun lisäksi.
 
   
Nähdäänkö messuilla?
#luonnonkaunis2018