perjantai 2. helmikuuta 2018

Olivia Klein - suomalaista luonnonkosmetiikkaa

Olivia Klein on itselleni melko uusi tuttavuus. Kyseessä on suomalainen innovaatio ihonhoidossa. Kaikki sarjan tuotteet ovat hajusteettomia ja väriaineettomia. Raaka-aineet pyritään pitämään luonnollisina (sarjan tuotteista täysin luonnosta peräsin olevia raaka-aineita löytyy noin 99-prosenttisesti. Osa tuotteista sisältää joko synteettisiä tai osittain synteettisiä ainesosia.) Lisäksi raaka-aineet pyritään saamaan luomuviljeltyinä. Tuotteet ovat tietenkin eläinkokeettomia. Suurin osa tuotteista sopii myös vegaaneille. Muutamissa tuotteissa on käytetty luomuhunajaa tai maitojauhetta. Nämä raaka-aineet kannattaa tarkastaa tuoteselostuksesta tai kysyä apua jälleenmyyjiltä.

Perusajatuksena sarjan takana on kosmetiikan käytön yksinkertaistaminen sekä kosmetiikan ja terveyden välillä olevan yhteyden esiintuominen. Lisäksi katsaus vie vielä ihonhoitoa pidemmälle. Olivia Klein toimii ns. zero waste -periaatteella. He kierrättävät ja pyrkivät uusiokäyttämään, muun muassa heidän käyttämänsä pakkausmateriaalit ovat täysin kierrätettäviä. Ihonhoidon lisäksi taustalla on syvästi ajatus ja into edistää ekologisuutta.

Tätä tuotesarjaa suositellaan etenkin heille joiden iho on herkkä, herkistynyt tai allerginen. Itse atoopikkona kuulun tähän erityisherkkien-ryhmään hyvin. Tuotelinjoja löytyy tällä hetkellä kolme kappaletta: Acne off collection, Sensitive collection sekä Vitamin collection. Linjoista löytyy tuotteita ihonhoidosta hiustenhoitoon.


Olivia Kleinin ensimmäiset tuotteet ostin itse TwistBe-verkkokaupasta. Voin suositella heidän palvelujaan koko sydämeni pohjasta. Mainittakoon tässä esimerkiksi hyvä asiakaspalvelu, kauniit paketit ja erittäin ripeä toimitus. Muut jälleenmyyjät pääset kurkistamaan
täältä. Voit myös pyytää tarvittaessa apteekkisi henkilökuntaa tilaamaan haluamasi tuotteet heille sillä Olivia Klein -tuotteet ovat tilattavissa kaikista apteekeista Suomessa. Suositus käyttöajaksi tuotteille annetaan 12kk avaamisesta, säilytys tietenkin kuivassa ja viileässä kuten kosmetiikka yleensäkin säilytetään. 

Tulen palaamaan näihin tuotteisiin vielä yksityiskohtaisemmin blogissani myöhemmin. Koska ne kirkkaasti antsaitsevat sen. Tämä olkoon tämmöinen ensikosketus sarjaan blogissani johon voin viitata tuote-esittelyjen kohdalla. Lopuksi vielä kuvassa tällä hetkellä omistamani tuotteet, joista kuulette varmasti lisää lähiaikoina. 





  

 

4 kommenttia:

  1. Itsekin vastoittain Olivia Kleinin tuotteista blogissa kirjoittelin (https://blingershimmer.blogspot.fi/2018/01/olivia-klein.html), todella kiva kun Suomestakin löytyy näin paljon hyviä sarjoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin ihan yllättynyt ettei tästä ole hehkutettu aiemmin (tai sitten on mennyt multa ihan ohi) :)

      Poista
  2. Tätä pitää ehdottomasti testata jossain vaiheessa! Saisipa kaupasta, niin olisi helpompi päättää mitä tuotteita hankkii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkasithan ettei jälleenmyyjistä löydy läheltä paikkaa josta voisi käydä testeriä hypistelemässä?. TwistBe:llä on kyllä hyvä chat-palvelukin jos kaipaa neuvoja tuotteiden valintaan. Mutta ymmärrän jos "sokkona" ostaminen ei kiinnosta. Toivottavasti pääset jossain näihin tutustumaan vielä. :)

      Poista