torstai 26. toukokuuta 2016

Birch & Algae Balancing face soap by Madara

Tänään esittelen teille tämän Luonnonkaunis 2016-messuilta ostamani Madaran kasvosaippuan. Kyseessä on vegaaneillekin sopiva kasvojenpuhdistaja kätevässä palassa. Tämä on helppo ottaa mukaan matkalle sopivassa säilytysrasiassa (esimerkiksi Lushin kotelon uskoisin käyvän hyvin). Madara on eläinkokeetonta kosmetiikkaa Latviasta.

Saippuan kerrotaan sisältävän vehnänalkioöljyä ja kasvissokereita, jotka auttavat ihoa säilyttämään kosteutensa. Kuten nimikin kertoo, sisältää saippua myös ihoa ravitsevaa koivu-uutetta sekä merilevää, jonka ainesosat tasoittavat ja stimuloivat ihoa. Saippua vaahtoaa erittäin hyvin ja pehmeä vaahto on miellyttävä hieroa kasvoille. Tuoksu ei ole liian voimakas, mutta tuoksu löytyy. Iho jää huuhtelun jälkeen pehmeäksi ja hyvinvoivan näköiseksi. Atooppinen ihoni ei ole ollut pahoillaan käytöstä, vaikka palasaippua saattaa kuulostaa kuivattavalta tuotteelta.

Hintaa saippualla on Madaran verkkokaupassa 7 euroa eli edukas tuote kyseessä. Suosittelen kokeilemaan jos olet etsinyt edukkaampaa luonnonkosmetiikan tuotetta kasvojen puhdistukseen. Tätä voisi suositella myös miehille, koska tuoksunsa puolesta tuote on hyvin unisex. Tätä tulee varmasti ostettua toisenkin kerran.

Millaisia kokemuksia sieltä puolen näyttöä löytyy luonnonkosmetiikasta
ja palasaippuoiden maailmasta?




Birch & Algae Balancing face soap by Madara


Birch & Algae Balancing face soap by Madara


Birch & Algae Balancing face soap by Madara




maanantai 23. toukokuuta 2016

Resultime by Collin Paris Micellar Cleansing Water

Resultime by Collin Paris on ollut itselleni vieras brändi, mutta goodiebagin kautta pääsin tutustumaan tähän muutamien näytekokoisten tuotteiden voimin jotka kuvassakin näkyvät. Resultime on alkujaan ranskalainen hoitolasarja, joka on kehitetty vuonna 1957. Jälleenmyyjiä pääset kurkistamaan tästä.

Tämä esiteltävä Resultime Micellar Cleansing Water on tyypillinen misellivesi. Se poistaa meikin ja epäpuhtaudet iholta ja toimii kasvovetenä. Tuote sopii kaikille ihotyypeille. Tätä tuotetta voi käyttää normaalisti aamuin illoin tai tarpeen vaatiessa esimerkiksi kuntosalilta lähtiessä freesaamaan hikiset kasvot. Resultime Micellar Cleansing Water ei sisällä alkoholeja.

Tämä on ollut käytössäni iltaisin ja näytekoon perusteella olen tästä tykännyt eikä atooppinen ihoni ole pahastunut kokeilusta lainkaan- päinvastoin. Iho tosiaan tuntui puhtaalta ja pehmeältä, mutta kimmoisalta sekä näytti raikkaalta ja tasaiselta. Hintaa 200ml tuotteella on noin 29 euroa. Voisin ostaa tätä uudestaan, en ehkä täydellä hinnalla mutta pienen tarjouksen turvin kylläkin.


Onko Resultime teille entuudestaan tuttu sarja?


Resultime


INCI:
Water (Aqua), Centaurea Cyanus Flower Water, Propylene Glycol, Sodium PEG-7, Olive Oil Carboxylate, Glycerin, Centifolia Flower Extract, Serine, Phenoxyethanol, Arginine, PCA, Sodium Methylparaben, Alanine, Malic Acid, Butylene Glycol, Fragrance (Parfum), Threonine, Lactic Acid, Sodium Lactate, Sorbitol, Urea, Citric Acid, Methylparaben, Sodium Chondroitin Sulfate, Potassium Sorbate, Glucose, Glycine, Ethylparaben, Butylparaben, Benzyl Benzoate, Propylparaben, Citronellol, Hexyl Cinnamal, Isobutylparaben, Mourera Fluviatilis Extract, Linalool, Butylphenyl Methylpropional, Allantoin

torstai 19. toukokuuta 2016

Eroon suoraväristä öljyn avulla?

Yhteinen taival sinisen sävyn kanssa on nyt tullut aika lailla päätökseensä. Matkamme oli kaunis niin kauan kun sitä kesti, mutta nyt oli aika sanoa heipat. Pähkäilin monta iltaa mihin suuntaan haluan hiusvärin kanssa mennä ja lopulta alkoi päämääräkin hahmottua. Ensin vain piti päästä eroon sinisyydestä. Se kuulkaas on helpommin sanottu kuin tehty! Sininen on tarttunut niin tiukasti hiukseen, lähinnä kuivempiin latvoihin, ettei se meinaa millään irrota. Pesin hiuksia monta iltaa peräkkäin tuplapesulla eikä sininen lähtenyt latvoista juuri ollenkaan. Tyvestä väri hieman haalistui tällä keinolla. Tai lähinnä vaihtui vihertävään sävyyn, jos oikein yritti eroa entiseen hakemalla hakea.

Päätin kokeilla muita hellävaraisempia keinoja päästä eroon sinisestä suoraväristä. Aloitin homman öljymuhituksella. Oliiviöljyä kunnolla hiuksiin kauttaaltaan ja elmukelmusta viritelty hattu päähän. Annoin koko komeuden muhia pari tuntia, niin kauan jaksoin taistella päätä myöden valuvaa öljyä vastaan. Suihkussa pesin hiukset kahteen kertaan syväpuhdistavalla shampoolla ja kyllähän vaahto oli ensimmäisellä kerralla melkoisen sinistä. Huuhtelin hiukset niin lämpimällä vedellä kuin päänahka kesti. Toisella shampoon vaahdottamiskerralla vaahto ei enää ollut sinistä juuri ollenkaan ja luovutin tämän kokeilun osalta.

Lopputuloksena oli hivenen haalentunut sini-vihreän sävy, mutta suurta apua tällä konstilla en saanut. En niin näkyvää eroa että muutosta olisi huomannut ellei olisi hakemalla hakenut. Suosittelen kuitenkin öljymuhituksia ensimmäisinä kokeiluina ennen hiusta kuluttavampien keinojen haltuunottoa.

Vaikka itse käytin muhitteluun oliiviöljyä, niin muukin ruokaöljy varmasti ajaa asiansa. Kookosöljystä olisi tullut muheva tuoksu kaupanpäällisenä. Lämpö varmasti tehostaisi muhittelua, joten viritelmän voisi laittaa saunomisen ajaksi päähän. Itse en saunaa pystynyt hyödyntämään, joten elmukelmun päälle voisi virittää pyyhkeen lämmittämään koko komeutta.


Oletko sinä kokeillut öljymuhituksia hiuksille?
Mikä väri on ollut vaikein päästä eroon kun värin vaihdoksen aika on tullut?
Minä annan ääneni tälle siniselle. Alla kuvituskuva sinisten valtakaudesta ja glitter roots-kampauksesta.


bluehair

maanantai 16. toukokuuta 2016

Detox your home - Lilly´s eco clean

Käväisin Luonnonkaunis-messuilla piipahtamassa kuten jokunen aika aiheesta bloggailinkin. Kosmetiikan shoppailun sijaan raahasin kotiin luonnollista pesutehoa kodin pinnoille. Laveran pisteellä oli mainio "osta kaksi maksa yksi"-tarjous ja nappasin heti kaksi Lilly´s eco clean kodinpuhdistajaa. Merkki ei ollut itselleni entuudestaan tuttu, mutta luonnonmukainen kodinhoito kiinnostaa paljon. Etenkin pikkumiehen syntymän jälkeen on tullut mietittyä näitäkin asioita enemmän.

Tämä irlantilainen tuoteperhe sisältää tuotteita, joissa luotetaan kasvi-ja mineraalipohjaisiin ainesosiin ja niiden pesutehoon. Tuotteissa käytetään niin paljon luomulaatuisia ainesosia kuin mahdollista sekä suositaan lähituotantoa. Myös pakkauksissa ajatellaan luonnon parasta, ne on valmistettu 50% kierrätysmuovista. Tuotteita saa myös kätevissä ja luontoa säästävissä täyttöpakkauksissa. Yritys myös lähettää uuden etiketin pulloihin jos sellaista kaipaa kuluneen, vanhan etiketin tilalle. Itse tuotteet ovat vegaanisia.

Hauskaa on että tuotteissa luotetaan niihin perinteisiin vanhan ajan ainesosiin, kuten etikkaan ja sitruunahappoon. Etenkin ostamani rasvan- ja kalkinpoistaja tuoksuu todella voimakkaasti etikalta. Tosin tuoksu hälvenee nopeasti. Mies kyseli heti miksi keittiössä haisee etikka... Itseäni tuoksu ei niin haittaa, koska tuote on tehokas! Paljon parempi mitä uskalsin toivoa. Tämä jää vakiokäyttöön meidän perheessä.

Sarjasta löytyy astianpesuaine, lattianpesuaine, yleispuhdistusaine, wc- puhdistusaine, rasvan ja kalkinpoistaja, pyykinpesuneste kahdessa vaihtoehdossa (appelsiininkukka ja kamomilla, hajusteeton). Lisäksi löytyy luonnollinen huuhteluaine, joka auttaa saamaan pyyhkeistä ihanan pehmeitä- tuotteessa on lisättynä eteerisiä öljyjä, appelsiininkukkaa ja kamomillaa sekä luomu aloe veraa, joka lupaa pitää pyykistä ja ihosta huolta. Se onkin ostoslistallani seuraavana.


Onko teillä ollut kokeilussa luonnollisemmat pesuaineet kodin pinnoilla?
Suosituksia otetaan vastaan kiitollisena.




Detox your home


Detox your home


torstai 12. toukokuuta 2016

Dermalogica MultiVitamin Power Recovery Masque

Dermalogicaa jälleen. Tällä kertaa naamion muodossa. Sain tämän testerin kaverilta, jolla ei ollut naamiolla käyttöä. Minulle kelpasi oikein hyvin. Ehkä hänet pelästytti tuo virke, jossa todetaan naamion sopivan ennenaikaisesti ikääntyvälle iholle. Minun iho ikääntyy ihan luonnollista tahtiaan, mutta kyllähän näitä ikääntyvänkin ihon tuotteita voi silloin tällöin käytellä. Tätä naamiota suositellaan myös stressaantuneelle iholle ja sen kriteerin voin itsekin ruksailla.

MultiVitamin Power Recovery Masquen kerrotaan olevan tehokas korjaava vitamiinipitoinen naamio.

"Naamion sisältämät antioksidanttiset vitamiinit ja kasviuutteet tasoittavat ennenaikaisesti ikääntyvän ja stressaantuneen ihon ärsytyksiä ja rasituksen oireita. A- ja C-vitamiini lisäävät kollageenin ja elastiinin tuotantoa, jolloin ihon joustavuus paranee. Ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita."

Naamiota levitetään puhdistetuille kasvoille ja kaulalle. Silmänympärysihoa tulee välttää. Naamion annetaan vaikuttaa noin 10 - 15 minuuttia, jonka jälkeen iho huuhdellaan lämpimällä vedellä. Oma ihoni oli melko janoinen ja imaisi osittain naamion lähes kokonaan, vaikka mielestäni ihan reilusti naamiota laitoin. Huuhtelun jälkeen iho tuntui pehmoiselta, vaikkakin huomasin punoitusta poskilla. Punoitus onneksi hävisi tunnin sisään.

75ml kokoinen tuubi maksaa kirjoitushetkellä Dermalogican omassa verkkokaupassa 58,40 euroa. Naamiota suositellaan käytettäväksi kerran viikossa tai aina kun iho on stressaantunut.



Onko tämä naamio jollekin tuttu entuudestaan?
Kuinka moni on kokeillut Dermalogicaa?


Dermalogiga

INCI:

Water/Aqua/Eau, Butylene Glycol, Glycerin, C12-15 Alkyl Benzoate, Glycereth-7 Triacetate, Di-C12-15 Alkyl Fumarate, Panthenol, Tocopheryl Acetate, Glyceryl Stearate, PEG-100 Stearate, Orbignya Oleifera Seed Oil, Dipropylene Glycol Dibenzoate, Stearyl Alcohol, Sorbitan Stearate, Palmitoyl Oligopeptide, Palmitoyl Tetrapeptide-7, Chondrus Crispus (Carrageenan) Extract, Arginine/Lysine Polypeptide, Camellia Sinensis Leaf Extract, Chamomilla Recutita (Matricaria) Flower Extract, Avena Sativa (Oat) Kernel Extract, Hydrolyzed Soy Protein, Phospholipids, Retinyl Palmitate, Ascorbyl Palmitate, Linoleic Acid, Zea Mays (Corn) Oil, Beta-Carotene, Lactic Acid, Olea Europaea (Olive) Fruit Oil, Hydrogenated Olive Oil, Dimethicone, Vitis Vinifera (Grape) Seed Extract, Citrus Medica Limonum (Lemon) Peel Extract, Glycyrrhiza Glabra (Licorice) Root Extract, Symphytum Officinale Root Extract, Arctium Majus Root Extract, Anthemis Nobilis Flower Oil, Sodium PCA, Allantoin, Decylene Glycol, Menthoxypropanediol, Potassium Cetyl Phosphate, Sodium Polyacrylate, Ammonium Glycyrrhizate, PPG-15 Stearyl Ether Benzoate, Polysorbate 20, Propylene Glycol, Carbomer, Schlerotium Gum, Disodium EDTA, Aminomethyl Propanol, Phenoxyethanol, Annatto (CI 75120)



tiistai 10. toukokuuta 2016

Huhtikuun roskakasa

On jälleen aika koota yhteen viime kuussa loppuneet tuotteet. Huhtikuussa loppuun tuli käytettyä nämä:
  • Lumenen geelimäinen kasvojenputsari (suosikkejani edelleen!)
  • ulkomaan tuliainen, mustanaamio.. tää on jännä!
  • Urtekramin deodorantti (tästä tulee oma postauksensa)
  • Cutrinin shampoo ja hoitoaine (saatu testiin goodiebagissa)
  • Dr.Schrammek Sensiderm Cleansing Solution -misellivesi
  • Yvesin Sebo Vegetal savikasvonaamio
  • hammastahna
  • loppuun tuli käytettyä Lushin The Plumps kiinteässä muodossa oleva hoitoaine, siitä tosin todistusaineistoa ei jäänyt
  • myös Lushin porosaippua tuli kulutettua loppuunsa jälkiä jättämättä...

Löytyykö loppuneista teille tuttuja tuotteita? Tai ehkä jopa omia suosikkejanne?
 
 

EnD042016.2


End042016




torstai 5. toukokuuta 2016

Toisen roska on toisen aarre - Menthe

Tämä ihana minttuinen creme kynsilakka on tullut luokseni toisen kosmetiikkabloggaajan luota. Onneksi, sillä ihastuin tähän täysillä viimeistään kun iskin sen kynsilleni. Tämä kynsilakka on Yves Richerin Botanical Colour- sarjasta ja sävyn nimi on 71 Menthe. YR:n verkkokaupassa lakkaa kuvaillaan seuraavasti:

Huippulaadukkaat kynsilakat ovat kasvimaailman väriloiston inspiroimia. Hellävarainen koostumus sisältää kiiltoa tehostavaa luonnollista elemihartsia. Kynsien muotoa mukailevalla, viuhkamaisella siveltimellä saat lakan levittymään ammattimaisen tasaisesti ja teet väristä todella intensiivisen. Ei sisällä tolueenia, formaldehydiä eikä kamferia.

Hintaa kynsilakalla näyttäisi olevan 5,52 euroa. Ei ihan mahdoton hinta näin hyvästä lakasta. Kynsilläni on yksi, paksuhko kerros ja se melkein riittää. Tai se riittää omille lyhyille kynsille, mutta hivenenkään pidempien kynsien kärjet kyllä kuultaisivat läpi. Lakan sivellin on tosiaan kehujen arvoinen, kolme vetoa riittää kynsille. Ensimmäinen veto keskelle ja yksi molemmin puolin. Tadaa. Melko siisti lopputulos. Arvostan.

Kynsilakathan ei kynsilläni jostain syystä tykkää pysyä, oli se aluslakka mikä vaan. Laitoin tämän ilman erillistä aluslakkaa ja se pysyi ihmeen kaupalla hyvänä vakuuttavat neljä päivää. Olin hämmästynyt. Ja tyytyväinen. Sävy on minttuinen, mutta selkeästi vihreään menevä. Tämä voisi näyttää aivan upealta mattaisena.


Iskeekö minttu teihin?
Itselleni tuli himotus ostaa minttujäätelö.



menthe



mint


mint

maanantai 2. toukokuuta 2016

Dermalogica Daily Microfoliant

Tämä tuote on viime vuoden syyskuun Livboxin antimia ja tullut boksista aikaisemmin ainakin osalle tilaajista. Eipä haittaa koska tykkään tuotteesta enkä ole raaskinut ostaa täysikokoista (60,90€/75 g). Tästä 13 gramman kokoisesta testeristäkin riittää pitkäksi aikaa. Kyseessähän on entsyymikuorinta-aine kasvoille. Tuote lupaa mikrokuoria elottoman solukon ihon pinnalta ja tehdä ihosta huomattavan kirkkaan ja pehmeän.

Daily Microfoliant ei sisällä keinotekoisia hajusteita tai väriaineita. Se sopii kaikille ihotyypeille, myös minun talvella niin kovin herkälle atooppiselle iholleni. Kuorintaa annostellaan märkiin käsiin ja vaahdotetaan kunnolla ennen kasvoille hieromista. Ohjeessa suositellaan hieromaan minuutin verran ennen pois huuhtelua. Kuorinta on tosiaan valkoista jauhomaista ja se pienen vesi määrän kera muodostaa vaahtoavan kuorinnan. Kuorinta tuntuu aavistuksen verran iholla vaikka mitään isoja kuorivia rakeita siinä ei ole. Huuhtelun jälkeen iho on pehmeä ja siloisen näköinen.

Kaivoin tämän uudestaan esiin tekemäni inventaarion tiimellyksessä. Tämä kuuluu kategoriaan hyvä ja turvallinen. Tämän pariin tulee palattua aina takaisin. Josko se täysikokoinen tuotekin tulisi ostettua kun Livboxin tilaukseni on ennalta määräämättömällä tauolla.


Millaisia kuorintoja teillä on nyt käytössä?
 


Dermalogiga