maanantai 1. helmikuuta 2016

Ihanan lyhyt INCI - Apeiron jojobateepuuhoitoöljy

Hannan Pöllöpikkujouluissa pääsin tutustumaan TwistBe- verkkokauppaan ja saimme Katilta ihanat GoodieBagit, josta tämä tuote tuli testattavaksi. En ole aiemmin kuullutkaan merkistä nimeltä Apeiron. Googlettaminen opetti että kyseessä on saksalainen kosmetiikkasarja. Raaka-aineina Apeiron käyttää erilaisia kasveja, yrttejä, kasvien juuria sekä mineraaleja. Tämä kyseinen tuote on kuulemma oikein pätevä tuote epäpuhtaalle sekä stressaantuneelle ja rasittuneelle iholle. Joo, sopii mulle. Olen palannut teini-ikään. Jotain hormonihäikkää taas. Viime ja tämä vuosi on ollut yhtä hormonimyrskyä ja en yhtään osaa sanoa milloin palaan entiseen ihoon, vai palaanko.

Hoitoöljyn sisältämä jojobaöljy kosteuttaa isoa samalla kun teepuuöljy puhdistaa ihoa. Öljyssä todella tuoksuu teepuuöljy, ei toki niin vahvasti kuin pelkässä teepuuöljyssä, mutta jos et tuoksusta tykkää niin tämä ei ole sinun juttusi. Tuoksu toki hälvenee (tai siihen tottuu) kun öljy on ollut iholla jonkun aikaa. Aluksi tuntui hassulta ajatukselta laittaa oikukkaalle, epäpuhtaalle iholle öljyä. Ja jättää se siihen. Mutta nyt viikon käyttäneenä olen tykännyt tästä tosi paljon, ihan omaksi yllätyksekseni. Oletin että öljyily olisi jotenkin niljakasta eikä ainakaan illaksi voisi laittaa kun menen hieromaan naamaa tyynyyn. Öljy kyllä tuntuu erilaiselta hetken aikaa kun sen on iholle levittänyt jos tunnetta vertailee ns. tavallisiin kasvovoiteisiin. Öljy kuitenkin imeytyy ihoon sangen tehokkaasti eikä tyynyliinani ole mitenkään öljyinen aamuisin. Parasta on, että iho tuntuu kosteutetulta, mutta myös epäpuhtaudet ovat vähentyneet. Itse en laittaisi tätä aamulla jos tarkoituksena on meikata melkein heti perään. Sen verran öljyisen tuntuinen iho hetken aikaa on. Mutta jos sinulla on hetki aikaa odotella, niin kyllä tämä aamullakin sopii laitettavaksi. Itse olen valjastanut tämän illaksi käyttöön. Ja niihin aamuihin jolloin en meikkaa.

Hintaa tällä pullolla on TwistBe:llä 13,90  euroa. Tämän öljyn kerrotaan sopivan myös hyttysenpistojen hoitoon (ihoa kuivattamatta) sekä hierontaöljyksi. Hoitoöljy on vegaaninen. Parasta siinä on kuitenkin kolme ainesosaa sisältävä INCI!  Jojobaöljyä, teepuuöljyä ja limoneemi (eli sitrushedelmien kuoressa tai sen eteerisessä öljyssä esiintyvä yhdiste, jota käytetään hajusteena esimerkiksi pesuaineissa). Tämä jää käyttöön. Ehdottomasti. Suosittelen kokeilemaan jos ihosi on epäpuhdas, mutta kaipaat silti kosteutusta ja etsit luonnonmukaista ratkaisua ongelmaan edukkaasti.
Onko Apeiron sinulle entuudestaan tuttu?
Laskitko kuinka monta kertaa tässä postauksessa esiintyy sana öljy?



DSC_0677 (2)



INC: Simmondsia chinensis (jojoba) seed oil, Melaleuca alternifolia (tea tree) leaf oil, Limonene


8 kommenttia:

  1. Kiitos taas hyvästä vinkistä! Mulla oli jossain välissä erillinen teepuuöljy jota levitin kasvoille (miksasin sen itse muihin öljyihin) mutta tää olisi kyllä ihanan helppo yksinään. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiittää, ihan mielelläni näitä tänne vinkkailen kun itsekin haen ja saan suurimmat tuotevinkit juuri blogeista. Itsekin olen "raakaa" teepuuöljyä käyttänyt yksittäisiin näppyihin, mutta tällä hetkellä saisin tupotella koko naaman täyteen pilkkuja. :D Ei kyllä naurata. Tämä on ihana helppouden takia ja toi INCI. Mä kumarran sille. :D

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä iho-ongelmiin! Mä olen innostunut taas öljyistä ja laitan niitä kasvoille kuin koko kropalle. Laboratoire du Haute-Segalan makadamiaöljy on ollut suosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos öljyvinkistä! Pitääkin kurkkia tuo tarkemmin. :)

      Poista
  3. Mulla on tää, mutta thanks god ei ole ajankohtainen omalle iholle. Teepuuöljyn tuoksu ei ole koskaan ollut mikään hirveä suosikkini tai sitten sain yliannostuksen siitä parikymppisenä, kun sitä tuli vedeltyä naaman näppyihin enemmänkin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en tajua tätä mun ihoa. En. Onneksi tämä ei ole niin tymäkkä kuin "raaka teepuuöljy". Itsekin olen sitä käytellyt näpyille.

      Poista
  4. Laitan tuotevinkin korvan taakse :) Musta teepuuöljyn tuoksu on jotenkin kivan raikas, teininä käytinkin Body Shopin teepuuöljy-sarjaa innokkaasti :) Öljy on nyt aikuisemmalle iholleni ihan rakkausjuttu, ja tukkeutumiakin aina välillä tulee ( onneksi ei enää niin paljon kuin vuosi, puol vuotta sitten ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen öljyillyt hiuksia kyllä ahkeraan, mutta ihoa en niinkään. Helppoa ihonhoitoahan tämä öljyily on! Vielä kun kropalle ostaisi kivan öljyn... :)

      Poista