perjantai 29. tammikuuta 2016

PHMB - mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Jos on yhtään lukenut blogeja tai uutisia kosmetiikan saralla, niin ei ole voinut välttyä uutiselta nimeltä paha PHMB. Polyaminopropyl biguanide on nyt pahis.

Kyseistä kemikaalia epäillään syöpää aiheuttavaksi ja sen käyttö onkin kielletty vuoden 2015 alussa. Lainsäädännössä on kuitenkin ollut tulkinnan varaa ja osa valmistajista on edelleen käyttänyt kemikaalia tuotannossaan. Osa on jättänyt sen pois, mutta vanhoissa pakkauksissa kemikaali komeilee mukana. Tukes eli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto on kommentoinut aihetta tässä julkaisussaan.  

Itsekin olen käyttänyt kyseistä raaka-ainetta sisältäviä tuotteita, viimeisimpänä Garnierin skin naturals Micellar Cleansing Water misellivettä. PHMB on säilöntäaine mm. kosmetiikassa. Kemikaalicocktail vinkkasi myös käyttämään Cosmethics-nimistä applikaatiota, jonka tietokannan avulla on selvitetty, että PHMB:tä on löytynyt jo 285 tuotteesta. Kemikaalitutkan sivulla on aika "kattava" lista tuotteista joista PHMB:tä on löydetty. Listalta löytyy myös mm. Helosanin voiteita, Neo-Amisept desinfiointiaine (löytyy nytkin kaapistamme, täytyy kurkata onko listalla PHMB vai onko tuote päivitetty versio). Kannattaa kuitenkin tarkistaa omistamansa tuotteen INCI, sillä osa tuotteista on tosiaan uudistettu.

EDIT 31.1.16 Ostolakossa-blogin Virve on kirjoittanut hyvän postauksen, jossa ottaa kantaa niin Kemikaalitutkan taustatyöhön sekä tuohon Cosmethics-applikaatioon. Kannattaa oikeasti tutkia INCIT jos haluaa PHMB:tä vältellä.

Asia on nyt ollut tapetilla paljon ja esimerkiksi Lumene on antanut tiedotteen, jossa kertoo etteivät he käytä tuotteissaan tätä kemikaalia. Tiedotteessa myös todetaan että kaksi Cosmethics-listan ilmiannettua tuotetta ovat olleet vanhoja, valikoimastaan poistuneita tuotteita.

Erittäin hyvät postaukset aiheesta on kirjoittanut INCImix-blogin Annina tässä ja tässä. Itsekin uskon käyttäväni avatut tuotteet loppuun, mutta tarkistavani INCIn seuraavista ostoksista ainesosan osalta. Lopuksi vielä Teknokemian tiedote aiheesta. Tiedotteessa todetaan myös että esimerkiksi USA:n sekä Australian viranomaiset ovat todenneet aineen turvalliseksi. "Kuluttajat voivat luottaa siihen, ettei markkinoilla oleviin PHMB:tä sisältäviin tuotteisiin liity turvallisuusriskiä."


Mitä ajatuksia uutisointi on teissä herättänyt?
Oletteko ratsanneet kosmetiikkanne?


Ps. Jos olet päättänyt hävittää PHMB:tä sisältävät tuotteet niin kurkkaa tänne.
 
 




4 kommenttia:

  1. Meinaan nyt viikonloppuna käydä varastot läpi. Veikkaan, että taitaa muutama löytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten kävi? Laitatko tuotteet roskiin? Itse en ole käynyt läpi kaikkia, lähinnä käytössä olevat, mutta en ole roskiin laittanut.

      Poista
  2. Mä aion jatkossa katsoa, että ostamastani tuotteesta ei löydy kyseistä ainetta. Ne mitkä nyt on hyllyssä niin en käy läpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kurkkinut käytössä olevat tuotteet, mutta olen ajatellut ne loppuun kuluttaa. Uudet ostokset varmasti tulee katsottua läpi. Olisi niin hienoa osata ulkoa kaikki raaka-aineet niin osaisi selvitellä jo kaupassa mitä on ostamassa. Tai sitten pitää siirtyä luonnonkosmetiikan pariin ihan kokonaan. Ei sekään ihan huono valinta olisi. :)

      Poista