torstai 31. joulukuuta 2015

Signe Seebid Ruusunkukka Vartalonkuorinta

Pitkästä aikaa vartalonhoitotuote esittelyssä blogissani. Olipa ihanaa pitää pieni rentoutumishetki suihkussa -yksin ja rauhassa. Kiitos avopuolison, joka hoiti iltapuuhat pikkumiehen kanssa. Nappasin mukaani tämän ruusuisen vartalokuorinnan, jonka olen saanut Bona Valeren bloggaajaillasta testattavaksi.

Signe Seebid on itselleni entuudestaan vierasta aluetta kosmetiikan saralla. Googlettamisen jälkeen olen oppinut, että tuotteet valmistuvat käsityönä Virossa ja kaikki tuotteet ovat luonnollisia ja ihoystävällisiä. Tuotteissa ei käytetä kemiallisia väriaineita, vaan värit saadaan luonnosta. Tuoksutkin saadaan eteerisistä öljyistä. Itse asiassa tuotteet eivät sisällä minkäänlaisia synteettisiä aineita. Tämä 200 gramman purkki maksaa 12 euroa. Minusta tuo hillopurkkimainen pakkausmuoto on erittäin sympaattinen. Tämän antaisi mielellään lahjaksi ystävälle, mummolle tai vaikka anopille. Sellaiselle, joka ruusun tuoksusta tykkää vaikka ei tämä loppujen lopuksi niin ruusuinen ole mitä odotin. Tästä Ruusunkukka Vartalokuorinnasta kerrotaan Bona Valeren sivuilla seuraavasti:

"Itämainen ja naisellinen Ylang-ylang luo romanttisen tunnelman. Piristävä sitruunaruoho täydentää aromia. Sokerinen vartalokuorinta puhdistaa perusteellisesti ihoa. Sokerin kiteet kuorivat mekaanisesti lian ja kuolleet ihosolut. Kuorinnan jälkeen iho on miellyttävän kostea ja ravittu. Soveltuu käytettäväksi saunassa, kylvyssä ja suihkussa. Käytetään ihon puhdistukseen saippuan sijaan."

Mies ei tykännyt tuoksusta kun pyysin häntä nuuhkimaan. Ilmeisesti ylan-ylangin ja sitruunaruohon eteeriset öljyt olivat liian voimakkaita hänen nenälleen. Omaankin nenään ne tuoksuvat, jopa voimakkaammin kuin tuo odotettu ruusun tuoksu. Itse olen tottunut eteerisiin öljyihin, joten tuoksut ei hyppää nenälle liian voimakkaana, mutta tuoksuherkille en tätä ehkä suosittelisi vaikka luonnonkosmetiikkaa kyseessä onkin.

Kuorinta on todellakin sokerinen ja kuorii ihoa mukavan reippaasti. Sokeri alkaa hiljalleen sulaa iholle, joten iho on hieman tahmea ennen huuhtelua. Vaikka seisoin suihkun alla tovin selvitellessä hiuksiani, jäi ihoni hieman nahkeaksi. Ilmeisesti kuorinnan sisältämä glyseriini tekee ihosta nahkean. Kuivauksen jälkeen nahkeus katoaa ja jäljelle jää mukavan kosteutetun oloinen iho. Entinen kuiva käärmeennahka-ihoni on muisto vain. Montaa kertaa tällä purkilla ei koko kroppaansa kuori, mutta se ei ole tarkoituskaan. Säilyvyydestä vielä sen verran, että kolme kuukautta tämä säilyy avattuna ja jokaisessa purkissa  on parasta ennen päiväys. Yhteenvetona totean, että tykkäsin kuorinnasta vaikka se ei niin ruusuinen lopulta ollutkaan. Voisin ostaa tuliaisena itselleni tai kaverille.


Oletko sinä kokeillut Signe Seebidin kosmetiikkaa?


Signe Seebid Ruusunkukka Vartalonkuorinta



INCI: Sokeri, viinirypäleöljy, glyseriini (kasviperäinen), E-vitamiini, ylan-ylangin eteerinen öljy, sitruunaruohon eteerinen öljy.







2 kommenttia:

  1. En ole tätä merkkiä kokeillut, mutta pakkaukset ovat kauniit ja sokerikuorinnat ovat lähes aina minun makuuni. Virosta tuntuu löytyvän tosi paljon ihanaa luonnonkosmetiikkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi päästä rauhassa tutustumaan Viron tarjontaan, viimeksi ehdin hieman katsella mutta kukkaro oli liian tiukilla. En viitsinyt siksi edes paljoa kurkkia kaupan hyllyillä...

      Poista