torstai 10. joulukuuta 2015

Joulun ja varmaan koko blogini ainoa lifestyle DIY postaus: lankapallot aka valopallot

Nyt jotain ihan muuta kuin kosmetiikkaa. Olen ihastellut monien sisutusbloggaajien kuvissa näkyviä pallovalosarjoja, joita kyllä saa siis ihan valmiinakin ostella. Koska kaapista sattui löytymään lähes kaikki tarveaineet, niin päätin kokeilla hermojani pienen tee-se-itse-projektin parissa. Ja tässä se nyt komeilee. Blogini lifestyle-postaus ja DIY-postaus sulassa sovussa, joulukuun kunniaksi.

Laitetaan ensin nämä sanalliset ohjeet ja lopuksi kuvakollaasi. Itseltäni puuttuu vielä nuo led-valot, mutta muutoin pallot olisi valmiina. Voin nakata valmiista lopputuloksesta vielä kuvan lisäksi, kunhan valot on ostettuna ja asennettuna.

Tarvitset pallojen tekemiseen:

  • Villalankaa, myös ompelulanka tai paperinaru käy. Langan paksuus määrittää pallon ulkonäön, samoin kuinka tiuhaan kieputat lankaa lopulliseen palloon.
  • Vesi-ilmapalloja (itse käytin ihan tavallisia, tietenkin vesi-ilmapalloilla tulisi pienempiä palloja)
  • Erikeeperiä
  • Vettä
  • Sakset
  • Neula ilmapallojen poksautteluun (itse leikkasin saksilla reiän palloon solmukohdasta)
  • Valosarjan (led), esimerkiksi Ikeasta.
  • Hyvät hermot

  • Aloita puhaltamalla  pallot valmiiksi, pallon koko määrittää lopputulosta eli harkitse minkä kokoiset pallot haluat valmistaa. Kieritä sitten yhden pallon ympärille villalankaa summittaisesti,  jotta voit arvioida kuinka paljon lankaa tarvitaan yhteen palloon. Jos laitat langan hyvin tiheästi, valo siivilöityy sen läpi eri tavalla kuin harvasti kieputetun lankapallon lävitse. Myös langan paksuus vaikuttaa lopputulokseen oleellisesti. Itse käytin tässä ihan tavallista villalankaa. Leikkaa langasta sopivan mittaiset pätkät valmiiksi. Valmista vesi-liima seos. Kaada laakeaan astiaan noin desin verran liimaa ja noin puoli desiä vettä. Sekoittele seos vaikka sormin, koska tulet joka tapauksessa likaamaan kätesi tässä puuhassa. Laita langan pätkät uimaan seokseen, jonka jälkeen
    kieputat langan ilmapallon ympärille. Liiat liimaseokset kannattaa puristella sormien välissä samalla pois, jotta kuivuminen ei vie viikkoa eikä seosta mene hukkaan. Homma on sotkuista, eli kannattaa suojata työalusta ja laittaa vähän huonommat vaatteet päälle askartelun ajaksi. Lanka saattaa mennä solmuun, ainakin minulla, mutta leikkaa naru ja aloita uudesta kohtaa uudestaan kieputtamaan lankaa pallon ympäri. Voit leikata repsottavan langanpään pois kun pallo on kuivunut. Kuten itse leikkasin ensimmäisessä kuvassa näkyvän tupsun pois valmiista pallosta. Anna pallojen kuivua ainakin vuorokausi. Kun pallot on varmasti kuivat, niin poksauta ilmapallo sisältä neulan avulla (tai saksilla kuten itse tein). Vedä ilmapallo pois varovasti. Nyt sinulla on pallot valmiina. Sitten vain valot sisään ja valopallot esille. Käytäthän led valoja, koska ne eivät kuumene liikaa ja aiheuta tulipalovaaraa!

    Jos et tahdo laittaa pallojen sisään valoja, niin ne menevät myös koriste-esineistä. Itse laitoin palloja sylinterin muotoiseen, korkeaan vaasiin valo-oksien kaveriksi. Nyt vaan lankapalloja tehtailemaan. Itse harkitsin vielä yhden ison pallon tekemistä paperinarusta. Sellainen koripallon kokoinen valaisin.


    Oletko tee-se-itse-ihmisiä? Onko valopallot tuttu juttu?

    DIY




    6 kommenttia:

    1. Olen kanssa ihastellut noita pallovaloja. Mahtaisko sitä riittää aikaa tehdä tuollaisia? :)

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Aika nopeasti nämä valmistuu kun laittaa kaiken valmiiksi eikä tule keskeytyksiä hommaan. Eilen tein neljä palloa lisää pojan päikkäreiden aikana eli tunnin sisään (tein paljon muutakin kyllä...) :)

        Poista
    2. Vastaukset
      1. Kiitos, mieskin ihasteli kun sain nämä tänään ripustettua ikkunalle kisuilta turvaan. Ja odottamaan niitä valoja. :D

        Poista
    3. Hienoja! Me tehtiin päivätoiminnassa kehitysvammaisten kanssa tuommoisia pääsiäismunia paperinarusta. Tuli aika hienoja :) Että sitten, kun joulu on ohi, niin alapa väkertää munia ;D

      VastaaPoista
      Vastaukset
      1. Hei! Tosi hyvä idea. Oikein pastellin sävyisiä pääsiäismunia oksiin ripustettavaksi. Kiitos ideasta! :)

        Poista