torstai 31. joulukuuta 2015

Signe Seebid Ruusunkukka Vartalonkuorinta

Pitkästä aikaa vartalonhoitotuote esittelyssä blogissani. Olipa ihanaa pitää pieni rentoutumishetki suihkussa -yksin ja rauhassa. Kiitos avopuolison, joka hoiti iltapuuhat pikkumiehen kanssa. Nappasin mukaani tämän ruusuisen vartalokuorinnan, jonka olen saanut Bona Valeren bloggaajaillasta testattavaksi.

Signe Seebid on itselleni entuudestaan vierasta aluetta kosmetiikan saralla. Googlettamisen jälkeen olen oppinut, että tuotteet valmistuvat käsityönä Virossa ja kaikki tuotteet ovat luonnollisia ja ihoystävällisiä. Tuotteissa ei käytetä kemiallisia väriaineita, vaan värit saadaan luonnosta. Tuoksutkin saadaan eteerisistä öljyistä. Itse asiassa tuotteet eivät sisällä minkäänlaisia synteettisiä aineita. Tämä 200 gramman purkki maksaa 12 euroa. Minusta tuo hillopurkkimainen pakkausmuoto on erittäin sympaattinen. Tämän antaisi mielellään lahjaksi ystävälle, mummolle tai vaikka anopille. Sellaiselle, joka ruusun tuoksusta tykkää vaikka ei tämä loppujen lopuksi niin ruusuinen ole mitä odotin. Tästä Ruusunkukka Vartalokuorinnasta kerrotaan Bona Valeren sivuilla seuraavasti:
 
"Itämainen ja naisellinen Ylang-ylang luo romanttisen tunnelman. Piristävä sitruunaruoho täydentää aromia. Sokerinen vartalokuorinta puhdistaa perusteellisesti ihoa. Sokerin kiteet kuorivat mekaanisesti lian ja kuolleet ihosolut. Kuorinnan jälkeen iho on miellyttävän kostea ja ravittu. Soveltuu käytettäväksi saunassa, kylvyssä ja suihkussa. Käytetään ihon puhdistukseen saippuan sijaan."

Mies ei tykännyt tuoksusta kun pyysin häntä nuuhkimaan. Ilmeisesti ylan-ylangin ja sitruunaruohon eteeriset öljyt olivat liian voimakkaita hänen nenälleen. Omaankin nenään ne tuoksuvat, jopa voimakkaammin kuin tuo odotettu ruusun tuoksu. Itse olen tottunut eteerisiin öljyihin, joten tuoksut ei hyppää nenälle liian voimakkaana, mutta tuoksuherkille en tätä ehkä suosittelisi vaikka luonnonkosmetiikkaa kyseessä onkin.

Kuorinta on todellakin sokerinen ja kuorii ihoa mukavan reippaasti. Sokeri alkaa hiljalleen sulaa iholle, joten iho on hieman tahmea ennen huuhtelua. Vaikka seisoin suihkun alla tovin selvitellessä hiuksiani, jäi ihoni hieman nahkeaksi. Ilmeisesti kuorinnan sisältämä glyseriini tekee ihosta nahkean. Kuivauksen jälkeen nahkeus katoaa ja jäljelle jää mukavan kosteutetun oloinen iho. Entinen kuiva käärmeennahka-ihoni on muisto vain. Montaa kertaa tällä purkilla ei koko kroppaansa kuori, mutta se ei ole tarkoituskaan. Säilyvyydestä vielä sen verran, että kolme kuukautta tämä säilyy avattuna ja jokaisessa purkissa  on parasta ennen päiväys. Yhteenvetona totean, että tykkäsin kuorinnasta vaikka se ei niin ruusuinen lopulta ollutkaan. Voisin ostaa tuliaisena itselleni tai kaverille.


Oletko sinä kokeillut Signe Seebidin kosmetiikkaa?


Signe Seebid Ruusunkukka Vartalonkuorinta



INCI: Sokeri, viinirypäleöljy, glyseriini (kasviperäinen), E-vitamiini, ylan-ylangin eteerinen öljy, sitruunaruohon eteerinen öljy.







perjantai 25. joulukuuta 2015

Kooste L'Occitanen adventtikalenterista

Koostin yhteen postaukseen kaikki L'Occitanen adventtikalenterissa tulleet kosmetiikkatuotteet. Lisäksi luukuista paljastui muun muassa piparkakkumuotti ja pakettikortteja sekä jouluisia tarroja. Olisin kyllä toivonut paperiliuskojen tilalle vaikka testeripussukoita tuotteista. Tai vaikka lisää pieniä punaisia rusetteja kuusenkoristeiksi (yhdestä luukustahan tämmöinen rusetti paljastui). Istumapaikkalippuset ja tarrat jäi itseltä kyllä tyystin käyttämättä, tai no tarroja lätkäisin joulupakettien kylkiin. Piparimuotti oli sen sijaan oikein kiva yllätys.

Muutoin olin kyllä oikein ilahtunut kaikista luukuista paljastuneista kosmetiikkatuotteista. Muutamia jo olen kokeillutkin. Pienin tuotteista oli 3ml kosteuttava huulivoide ja suurimmat tuotteet 35ml sisältäviä suihkutuotteita vartalolle ja hiuksille. Tai no, käsisaippuapalat ne suurimmat taitaa olla. Käsivoiteitakin tuli viisi kappaletta eli yhteensä 50ml eri tuoksuissa. L'Occitanen Helsingin kivijalkamyymälöissä ja verkkokaupassa olevat 30ml käsivoiteet maksavat 8,50 euroa. Minun on muuten saatava itselleni Néroli & Orchidée tuoksuinen käsivoide! Tässä vielä listaus tulleista tuotteista:


• 30ml Verbena Shower Gel
• 30ml Verbena Body Lotion
• 10ml Cherry Blossom Hand Cream
• 3ml Moisturising Lip Balm

• 10ml Pivoine Flora Hand Cream
• 10ml Ultra Rich Face Cream
• 30ml Ultra Rich Body Lotion
• 35ml Repairing Shampoo
• 35ml Repairing Conditioner
• 10ml Shea Butter Foot Cream

• 35ml Almond Shower Oil
• 10ml Almond Delicious Hands
• 5ml Pivoine Flora Eau de Toilette
• 10ml Delightful Rose Hand Cream
• 50g Jasmin & Bergamote Soap
• 10ml Shea Butter Hand Cream
• 50g Milk Extra Gentle-Soap

• Kynsiviila

Hintaa kalenterilla oli 39 euroa eli kyllä kalenteri paperilippusista huolimatta oli mielestäni hintansa arvoinen. Mitä mieltä sinä olet?


Millaisia adventtikalentereita teillä oli?


loccitane

torstai 24. joulukuuta 2015

IdHAIR BLACK - Beard Oil

Välillä miehisempää juttua. Jouluunhan kuuluu olennaisena osana joulupukki ja tästä saadaan hyvä aasinsilta partaan ja partatuotteisiin. Otsikon mukaisesti tänään esittelen tämän partaöljyn, joka lupaa lisätä kiiltoa, pehmeyttä ja hallittavuutta partakarvoihin. Olen aiemmin paljastanut kuinka mies välillä lainaa tuotteitani partaansa ja ihastuikin Joicon hoitavaan vaahtoon. Nyt etsitään sille tuuraajaa siis.

Beard Oil sisältää argan-, jojoba- ja kaktusviikunaöljyä. Sana öljy taisi vähän pelottaa miestä, sillä kesti pitkään ennen kuin hän otti tämän käyttöön. Tuotetta otetaan pieni määrä käsiin ja levitään partaan. Tuotetta ei ole tarkoitus huuhdella pois vaan kyseessä on jätettävä hoitoaine eli ei kannata liioitella öljyn määrän kanssa. Miehen mielestä tämän käyttö helppoa, mutta mainitsee miinuksena käsien öljyisen tunteen käsien pesun jälkeenkin. Miehen nenään öljy ei tuoksu millekään. Itse kävin nuuhkimassa ja löysin siitä ujon miehekkään tuoksun. Vähän kuin Axe, mutta tyylikkäämpänä, ei niin hyökkäävänä.

Hintaa 50ml pullolla on 19,50 euroa.
Kyselin miehen mielipidettä, ostaisiko tuotetta itse ja millaisella hinnalla. Vastauksena oli että voisihan sitä ostaa, koska tuote on todella riittoisa. Mies kiitteli pipettiä jolla öljyä annostellaan. Kysyin millä hintaa hän voisi tuotteen ostaa ja hän heitti että 19 euroa olisi hyvä hinta. Aika hyvin heitetty. Mies on sitä sorttia ettei hän todellakaan googlaa komistustuotteiden hintoja. Voidaanko todeta että tässä tuotteessa on erinomainen hinta-laatusuhde?


Mitä tuotteita teidän parrakkaat ja viiksekkäät puoliskonne käyttävät karvojensa hoitamiseen?
 


BlackOil

tiistai 22. joulukuuta 2015

Arctic Warriors Energia-hunajashotti - lisäboostia päivään

Nyt jotain ihan muuta blogissani. Sain tilaisuuden tutustua tähän hunajashottiin goodiebagin ansiosta. Olin kuullut sanan geelishotti aiemmin, mutta nyt vasta pääsin käsiksi yhteen shottiin. Tämä geelipussukka sisältää hunajaa, nokkosta ja ruusujuurta. Hunaja antaa talvella ja tässä synkkyydessä (mikä joulufiilis?)  kaipaamaani lisäenergiaa, ruusunjuuren kerrotaan lisäävän kestävyyttä esimerkiksi urheilusuorituksessa ja nokkonen vahvistaa elimistöä ja sisältää suuren määrän muun muassa rautaa ja C-vitamiinia. Hunaja on muuten myös loistava kaveri jos flunssa on iskemässä. Perinteinen flunssan karkottaja-juomahan sisältää vettä, sitruunaa, palan tuoretta inkivääriä ja runsaasti hunajaa.

Hunajashotti on kotimainen, siinä ei ole käytetty ulkomailta tuotuja kasveja tai hunajaa. Tuotetta mainostetaan vatsaystävällisenä. Energiasisältö on 55 kcal / 15 grammaa tuotetta eli 1 annos tai shotti. Tämä sopii maidottomaan, gluteenittomaan ruokavalioon. Osittaisena kasvissyöjänä tämä sopii hyvin ruokavaliooni. Raaka-aineet kun ovat siis: hunaja, ruusunjuuri, nokkonen ja kasviglyseroli.

Geelin voi nauttia sellaisenaan suoraan pussista tai sekoittaa veden ja pienen suola määrän kanssa mukaan salille urheilujuomaksi. Yhdellä pussilla tai siis shotilla on hintaa noin 2 euroa. Jälleenmyyjät pääset kurkkaamaan
tästä. Energia-hunajashotin lisäksi on tarjolla Puolusta-geelishotti, joka sisältää nokkosta ja väinönputkea. Kolmas vaihtoehto on Taistelija-shotti, jossa on nokkosta ja ruusunjuurta. Mielenkiintoisia nekin. Täytyy ehkä nekin ostaa kokeiluun kun kohdalle osuu.

Maistatin tämän miehelläkin, joka hyvin epäluuloisena maistoi tuotetta kun tarjosin sitä hunajana. Kerroin ruusunjuuresta ja nokkosesta maistelun jälkeen. Reilu kun olen. Oikeasti ne eivät edes maistu. Minä ainakaan en huomannut, eikä mieskään niistä mitään maininnut. Hänen ainoa kommenttinsa oli että onpas makeaa. Tuote onkin kiteisen hunajan makuista ja oloista. Itse napostelin shotin siis raakana pussista. Pohjanmaan kautta. Yhden pussin perusteella on vaikea sanoa oliko siitä hyötyä, mutta voisin kuskata näitä mukana salilla ja töissä. Täytyy pitää mielessä kun töihin paluu konkretisoituu elämässäni.



Oletko sinä kokeillut Artic Warriors tuotteita?


Arctic Warriors Energia-hunajashotti






keskiviikko 16. joulukuuta 2015

TwistBe - The Way It's Supposed To Be!

Jälleen hehkutan verkkokauppaa, joka pyyhkäisi jalat altani kerta rysäyksellä. Miksi ihmeessä en tiennyt tämän olemassaolosta aiemmin? Onneksi asia korjaantui Hannan pöllöpikkujouluissa kuntoon. TwistBe:n Kati kävi esittelemässä meille yritystään ja tarjosi siinä ohella makoisan herkun luomujogurtista, kermahunajasta sekä mansikoista koostettuna. Herkkua. Tätä lisää kiitos.

TwistBe:n takana häärii kolme ystävää, joille luonnollisuus, puhtaus ja terveys on hyvin tärkeitä arvoja. Kati kertoi kuinka oli havainnut ettei markkinoinnissa hehkutetut luonnollisuuden kriteerit sitten täyttyneetkään tuotteissa joita hän tarkasteli ja hän ystävineen alkoi etsiä parempia vaihtoehtoja. Tuotteita, jotka seisovat sanojensa takana ja ovat ihan oikeasti luomua ja luonnonmukaista. Tästä kaikesta lähti idea oman yrityksen perustamiseen ja tuotteiden etsiminen verkkokauppaan kuluttajille tarjottavaksi. Ihanaa on että Kati ystävineen käy itse maailmalla henkilökohtaisesti tutustumassa tuottajiin ja heidän tuotantotiloihin. Näin hän voi olla varma, että tuottaja valmistaa tuotteensa kuten lupaa. Kuluttajan ei tarvitse pähkäillä ja selvittää tuotteiden raaka-aineiden alkuperää, eettisyyttä ja luonnollisuutta, koska Kati ystävineen on jo tehnyt työn puolestasi.

Verkkokaupasta löytyy kosmetiikan lisäksi paljon muuta, kuten tuota edellä mainittua kermahunajaa. Tuotteiden lisäksi tarjolla on erilaisia palveluja, esimerkkeinä nyt siivous, kampaamon- ja kauneushoitolan palvelut sekä ravintokonsultaatio. Voit antaa lahjaksi ystävälle vaikka hierontaan. Nyt joulun alla sivuilta löytyy vinkkejä joulupukin konttiin erilaisista hintaryhmistä valmiiksi valittuina. Itse voisin hemmotella pikkumiestäni Pienen lapsen ihonhoitosetillä, joka sisältää Flow Kosmetiikan Untuvikkosaippuan sekä sheavoin. Saippua on mieto, hellävarainen, öljypohjainen ja se sopii vauvan iholle ja hiuksille. Saippua ei sisällä hajusteita eikä ärsytä ihoa. Sheavoi taasen hoitaa ja suojaa ihoa. Hintaa tällä setillä on 15 euroa.

TwistBeellä on ihan omat kriteerinsä ja ne pääset lukaisemaan tästä. Verkkokaupan valikoimasta löytyy tuotteita niin suomalaiselta Flow kosmetiikalta kuin itselleni tuntemattomilta Alima Purelta, Akamutilta ja Kahinalta. Taisi olla juurikin Kahinan arganöljy, jonka Kati kehui aivan loistavaksi tuotteeksi. Suurta plussaa annan verkkosivujen selkeälle ulkoasulle. Yli 50 euron tilaukset toimitetaan postikuluitta. Muutoin toimituskulut ovat alkaen 5,90 euroa.

TwistBe:n verkkosivujen kautta pääset myös kurkistamaan heidän blogiinsa, josta muuten löytyy tuo ihana Hunaja-jogurttiherkku. Lisäksi tarjolla on vinkkejä kauneudenhoitoon, terveyteen ja hyvinvointiin liittyen.

Nyt koostan itselleni ostoslistaa suosikeistani. Tilausta en ole vielä ehtinyt tekemään, mutta aivan varmasti tuo kermahunaja löytyy lopulliselta ostoslistalta. Hyvin sympaattiselta kuulosti myös Canovan Ensimmäiset herneeni- viljelysetti, mutta pikkumieheni on liian pieni vielä ymmärtämään setin päälle. Muutaman vuoden kuluttua voimme kasvattaa herneet itse parvekkeella. 


Onko TwistBe sinullekin uusi tuttavuus?
 
 
 
TwistBe

 
Tämän postauksen sisältämien linkkien klikkaaminen ei kerrytä minulle mitään etuja,
tämä ei ole yhteistyöpostaus.


maanantai 14. joulukuuta 2015

Cutrin Premium Oil Treatment for normal hair

Tämäkin tuote on tullut Livboksin mukana. Onneksi, sillä muuten en välttämättä olisi tähän hyvään tai lähes erinomaiseen Moroccanoilin korvaajaan tai tuuraajaan tutustunut. Tätä öljyä Saara Sarvaskin kuvaili maailman parhaaksi.

Premium Oil Treatment for normal hair -öljyhoito on suunnattu hennoille ja normaaleille (värikäsitellyille) hiuksille. Öljy lupaa hiuksiin silkkisen upeaa kiiltoa ja pehmeyttä. Premium Oil Treatment sisältää sen kuuluisan arganöljyn lisäksi ruusunmarjaöljyjä. Tämän lisäksi on olemassa Cutrin Premium Oil Treatment for strong hair, joka on vastaavasti öljyhoito vahvoille ja tuuheille (värikäsitellyille) hiuksille. Enpä osaa nyt kertoa mitä eroa näillä tuotteilla on, koska vaikuttavat aineet nettiselailun pohjalta ovat samat. Mahdollisesti öljyjen ja muiden ainesosien mittasuhteet eroavat hiustyypistä riippuen? Jos joku osaa kertoa, niin kommenttiboksi on avoinna.


Öljyhoito sisältää muun muassa siis edellä mainittuja argan- ja ruusunmarjaöljyjä, jotka lupailevat hiuksiin upeaa kiiltoa ja silkkisen tunteen sekä siinä ohella tietenkin vahvistaa hiuksia ja parantaa niiden hallittavuutta. Hallinnan paranemiseen lasketaan varmaan sähköisyyden poistuminen näin pipo-kaudella? Pipopää kiittää. Vakavasti puhuen tämä on mainio öljy kuivalle hampputukalleni, ei kehu Saara turhaan tätä.

Öljyä annostellaan pieni määrä kämmeniin, josta se on helppoa levittää kosteisiin tai kuiviin hiuksiin, keskittyen etenkin hiusten pituuksiin ja latvoihin. Plussaa on pullon suulla oleva annostelija, joten öljyä ei pääse lurahtamaan kädelle liikaa ainakaan sen takia. Käytössähän tämä on riittoisa, tietenkin hiusten pituudesta riippuen. Itse hölvään öljyä hiuksiini vajaan puolikkaan teelusikallisen verran. Lopputulos ei ole lainkaan lähmäinen, vaan lopputuloksena on oikein pehmeät kutrit jotka näyttävät terveiltä.
 

Kuvassa näkyvä 100ml pullo maksaa noin 25 euroa. Hinta-laatusuhde on oikein mainio. Suosittelen.

 
Oletko sinä kokeillut jotain näistä Cutrinin hiusöljyistä?



cutrin


perjantai 11. joulukuuta 2015

Avocado Co-Wash

Avokadopasta on meikän suosikki ja pravuuri nopeaan pastaruokaan. Tästä innostuneena ostin kokeiluun Lushin avokadoisen CO-hoitoaineen/shampoon, joka muuten ei tuoksu yhtään avokadolta. Avokado Co-Wash sisältää 80% hoitoainetta ja loput shampoota. Tämä yksi tuote hoitaa siis molempien työt.

Tämä 100 grammainen ihanuus sisältää tuoretta avokadoa, omenaviinietikkaa sekä oliiviöljyä. Tuoksua tulee mm. limestä ja bergamontista. Missään nimessä en tätä avokadon tuoksuiseksi kutsuisi, mieheltä kysyin mielipidettä tuoksusta: "semmoinen karkkituoksu, joku karkki jota on joskus tullut ostettua." En tiedä mitä karkkia mies tarkoitti, mutta karkkinen tämä saippua on. Ihana. Rakastan.

Tämä lupasi tehdä hiuksista silkkiset ja syväkosteutetut. Kyllähän tämä pesee hiukset, itse skeptisenä kuitenkin alkuun pesin rasvoittuvan tyven erikseen eri tuotteella. Koostumukseltaan tätä ei ole niin kiinteä kuin Lushin muut kiinteät shampoo- ja hoitoainepalat. Tämä on melko pehmeää ja onkin tärkeää että annat tämän kuivua kunnolla käytön jälkeen etkä unohda tätä uimaan veteen. Tämä ei myöskään vaahtoa yhtä paljon kuin ns. tavalliset shampoot (koska tässä on hoitoainetta niin paljon mukana). Olen kyllä totaalisen ihastunut tähän uuteen tuttavuuteen. Kokeilin tätä jopa niin etten laittanut jätettävää hoitoainetta pesun jälkeen ja niin vaan sukkelaan selvitin hiukseni. Oikeasti. Vau. Ja mitä ihmettä? Harjana käytössäni edelleen salarakkaani eli herra Tangle Teaser. Kukas muukaan..

Hintaa palasella (100g) on 10,50 euroa. Tätä tulee varmasti ostettua lisää tulevaisuudessa. Ehdottomasti. Erityisen kätevä tämä on nyt violetin suoravärin kanssa kun hiukset tarvitsee huuhtoa vain kerran. Vähemmän huuhtelukertoja on vähemmän suoraväriä viemäriin hiuksista.

 
Muita tästä sydänystävän saaneita?

 

Co-Wash

 

INCI:

rosmariini-, laventelinkukka- ja nokkosuute (Rosmarinus officinalis, Lavandula angustifolia, Urtica dioica), cupuacu-voi (Theobroma grandiflorum), reilun kaupan luomukaakaovoi (Theobroma cacao), tuore avokado (Persea gratissima), , cetearyl alcohol & sodium lauryl sulfate, glyseroli, kylmäpuristettu oliiviöljy (Olea europaea), hajuste (parfum), disodium laureth sulfosuccinate, omenaviinietikka, guar-kumi (Guar hydroxypropyltrimonium chloride), keikarinkukkauute (Gardenia jasminoides),amyl cinnamal, linalool, punainen vaha (Specerit Red), lehtivihreä (CI 75810)

 

torstai 10. joulukuuta 2015

Joulun ja varmaan koko blogini ainoa lifestyle DIY postaus: lankapallot aka valopallot

Nyt jotain ihan muuta kuin kosmetiikkaa. Olen ihastellut monien sisutusbloggaajien kuvissa näkyviä pallovalosarjoja, joita kyllä saa siis ihan valmiinakin ostella. Koska kaapista sattui löytymään lähes kaikki tarveaineet, niin päätin kokeilla hermojani pienen tee-se-itse-projektin parissa. Ja tässä se nyt komeilee. Blogini lifestyle-postaus ja DIY-postaus sulassa sovussa, joulukuun kunniaksi.

Laitetaan ensin nämä sanalliset ohjeet ja lopuksi kuvakollaasi. Itseltäni puuttuu vielä nuo led-valot, mutta muutoin pallot olisi valmiina. Voin nakata valmiista lopputuloksesta vielä kuvan lisäksi, kunhan valot on ostettuna ja asennettuna.

Tarvitset pallojen tekemiseen:
 
  • Villalankaa, myös ompelulanka tai paperinaru käy. Langan paksuus määrittää pallon ulkonäön, samoin kuinka tiuhaan kieputat lankaa lopulliseen palloon.
  • Vesi-ilmapalloja (itse käytin ihan tavallisia, tietenkin vesi-ilmapalloilla tulisi pienempiä palloja)
  • Erikeeperiä
  • Vettä
  • Sakset
  • Neula ilmapallojen poksautteluun (itse leikkasin saksilla reiän palloon solmukohdasta)
  • Valosarjan (led), esimerkiksi Ikeasta.
  • Hyvät hermot

  • Aloita puhaltamalla  pallot valmiiksi, pallon koko määrittää lopputulosta eli harkitse minkä kokoiset pallot haluat valmistaa. Kieritä sitten yhden pallon ympärille villalankaa summittaisesti,  jotta voit arvioida kuinka paljon lankaa tarvitaan yhteen palloon. Jos laitat langan hyvin tiheästi, valo siivilöityy sen läpi eri tavalla kuin harvasti kieputetun lankapallon lävitse. Myös langan paksuus vaikuttaa lopputulokseen oleellisesti. Itse käytin tässä ihan tavallista villalankaa. Leikkaa langasta sopivan mittaiset pätkät valmiiksi. Valmista vesi-liima seos. Kaada laakeaan astiaan noin desin verran liimaa ja noin puoli desiä vettä. Sekoittele seos vaikka sormin, koska tulet joka tapauksessa likaamaan kätesi tässä puuhassa. Laita langan pätkät uimaan seokseen, jonka jälkeen
    kieputat langan ilmapallon ympärille. Liiat liimaseokset kannattaa puristella sormien välissä samalla pois, jotta kuivuminen ei vie viikkoa eikä seosta mene hukkaan. Homma on sotkuista, eli kannattaa suojata työalusta ja laittaa vähän huonommat vaatteet päälle askartelun ajaksi. Lanka saattaa mennä solmuun, ainakin minulla, mutta leikkaa naru ja aloita uudesta kohtaa uudestaan kieputtamaan lankaa pallon ympäri. Voit leikata repsottavan langanpään pois kun pallo on kuivunut. Kuten itse leikkasin ensimmäisessä kuvassa näkyvän tupsun pois valmiista pallosta. Anna pallojen kuivua ainakin vuorokausi. Kun pallot on varmasti kuivat, niin poksauta ilmapallo sisältä neulan avulla (tai saksilla kuten itse tein). Vedä ilmapallo pois varovasti. Nyt sinulla on pallot valmiina. Sitten vain valot sisään ja valopallot esille. Käytäthän led valoja, koska ne eivät kuumene liikaa ja aiheuta tulipalovaaraa!

    Jos et tahdo laittaa pallojen sisään valoja, niin ne menevät myös koriste-esineistä. Itse laitoin palloja sylinterin muotoiseen, korkeaan vaasiin valo-oksien kaveriksi. Nyt vaan lankapalloja tehtailemaan. Itse harkitsin vielä yhden ison pallon tekemistä paperinarusta. Sellainen koripallon kokoinen valaisin.


    Oletko tee-se-itse-ihmisiä? Onko valopallot tuttu juttu?

     
    DIY





    tiistai 8. joulukuuta 2015

    Carmex Classic Moisturising Lip Balm - klassikko huulien hoidossa

    Karkkipäivän Sanni valitsi Syyskuun Livboxiin tämän kulttimainetta niittävän huulivoiteen. Huulivoiteessa ei ole mitään vikaa, mutta tämä oli itselleni jo kolmas boksista tullut samanlainen huulivoide, joten olin laatikon avatessani hieman njäääh-fiiliksissä. Joka tapauksessa kyseessä on purkki-muodossa oleva huulivoide. Eikä voiteessa tosiaan ole itsessään moittimista. Paitsi tässä tapauksessa pakkausmuodosta (en tykkää sormeilla huulivoidetta purkista).

    Huulivoide on omiaan talvella kaveriksi käsilaukkuun. Se lupaa kosteuttaa tehokkaasti. Lisäksi sillä on antiseptinen vaikutus. Tällä hoidat rohtuneet huulet kuntoon hetkessä. Voide sisältää viilentävää mentolia ja kamferia. Sisältää myös aurinkosuojakertoimen 15. Kuivien huulten lisäksi tätä voit käyttää muuallekin ensiapuna, esimerkiksi kuiville ihoalueille (kyynärpäät, kynsinauhat) tai hyönteisten pistoihin. Kannattaa sujauttaa yksi käsilaukkuun ja toinen yöpöydälle. Tuotetta ei ole testattu eläinkokein.

    Hintaa tällä 7,5g purnukalla on noin 2,5 euroa. Tätä onneksi saa myös 10g tuubiin pakattuna sekä kuvassakin näkyvänä kirsikanmakuisena ja -tuoksuisena versiona. Voit ostaa omasi vaikka Pretty.fi-verkkokaupasta. Pitäisi varmaan ostaa itselleni tuubiin pakattu versio ja luovuttaa tämä avaamattomat purkit uusiin koteihin.


    Millä sinä hoidat talven kuivattamat huulet pusuttelukuntoon?


    carmex


    INCI:
    Petrolatum, Lanolin, Cetyl Esters, Theobroma Cacao, Cera Alba, Cera Microcristallina, Camphor, Menthol, Salicylic Acid, Parfum, Vanillin, Citronellol, Coumarin, Hydroxycitronellal, Linalool, Limonene







    perjantai 4. joulukuuta 2015

    evo The Therapist Calming Shampoo & Conditioner

    evo on keikkunut blogeissa hetken aikaa esillä. Nyt saatte kahden hiustuotteen verran lukea lisää. Kyseessähän on australialainen valmistaja joka luottaa luonnonmukaisuuteen. Valikoimassa on tuotteita hiuksille kuin kropallekin. Tuotteita ei ole testattu eläinkokein ja sekös minua aina ilahduttaa suuresti. Tuotteisiin ei ole lisätty ylimääräisiä ainesosia vaan niissä on kaikki tarvittava. Ei enempää eikä vähempää. Hiustuotteet ovat parabeenittomia ja sulfaatittomia.

    Tuotteilla on raikas mutta simppeli ulkoasu ja niiden ulkoasuissa komeilee hauskat teksti. Kannattaa lukaista ajatuksella. Näitä purkkeja katselee ihan mielellään suihkun nurkassa eikä mieskään pääse valittamaan liian tyttömäisistä purnukoista joista ei tajua mitään. Minimalistin murunen minussa tykkää vaikka kotimme ei mitenkään mahdu minimalistisen määritelmään.

    evon löydät kampaamoista tai vaikka Idhairin verkkosivuilta. Itse testasin kolme tuotetta hiuksille ja kaksi kropalle. Saatte lukea yhdestä hiustuotteesta sekä kroppa-juttuja myöhemmin blogissani. Nyt keskitytään The Therapist Calming shampooseen ja hoitoaineeseen.


    evo The Therapist Calming Shampoo

    Värikäsitellyille hiuksilleni tämä oli oikein mainio valinta. Shampoo lupaa kosteuttaa, korjata ja puhdistaa hellävaraisesti sekä ehkäistä värin vaalentumista. Sitä suositellaan kuiville, pörröisille ja juurikin värjätyille hiuksille.

    Shampoo on sulfaatiton kuten yllä mainitsinkin. Tämän johdosta shampoo ei muodosta kovin runsasta vaahtoa. Itse sain kuitenkin aikaan hyvän vaahdon. Shampoo pesee hiukset hellävaraisesti. Tämä vienyt tuoretta suoraväriä mukanaan kovinkaan paljoa. Arvostan. Shampoossa on Lushin tuotteisiin tottuneeseen nenääni mieto tuoksu. Sellainen unisex-tuoksu, en määrittelisi sitä sen enempää naiselliseksi kuin maskuliiniseksikaan. Koostumukseltaan shampoo on juoksevaa. Tykkäsin vaikken mitään suuria kicksejä tästä saanut. Shampoon jäljiltä arvelin että hiukseni tarvitsevat supermäärän selvityssuihketta ja tangle teaseria, mutta olin väärässä. Hoitoaine hoiti homman kotiin upeasti. Kuvassa näkyvä 50ml pakkaus maksaa noin 7 euroa.


    evo The Therapist Calming Conditioner

    Kosteuttavalla linjalla jatketaan. Tämä lupaa samoja asioita kuin edeltävä shampookin. Lisäksi tämä lupaa suojata kutreja auringon haittavaikutuksilta ja parantaa kammattavuutta. Vaikutusajaksi annetaan siedettävät 1-2 minuuttia. Kuten jo edellä totesin, niin tämä selvitti takkuiselta tuntuvat hiukset erinomaisesti pesun jäljiltä. Olin hämmästynyt kuinka helposti hiukset oikenivat (teaserin kanssa).

    Tässäkin on unisex-tuoksu mutta hivenen voimakkaampana kuin shampoossa. Tuoksu ei ikävä kyllä jää hiuksiin huuhtelun jälkeen. Itselleni tuoksu toi etäisesti mieleen Moroccanoilin ominaistuoksun! Jännä juttu. Koostumukseltaan hoitoaine on paksua ja kermaista. Se levittyy hiuksiin hyvin ja tosiaan jättää hiukset silkkisiksi. Tästä tykkäsin ja voisin tulla ostaneeksi itselleni kunhan saan varastoja ensin kotona tyhjentymään. 50ml hoitoainettakin maksaa sen noin 7 euroa. Nämä pikkukoot ovat käteviä matkoille tai näin tutustumiskierroksen tekemiseen.


    Joko sinä olet evoon tutustunut?

    Pahoittelen jos en osannut kirjoittaa jokaista evoa pienellä,
    niin hankalia nämä pienin aakkosin brändätyt sarjat...


    Evo





    torstai 3. joulukuuta 2015

    eleven

    Jos olette Suomen kosmetiikkablogeja seuranneet, olette voineet jo lukeakin että tänään on avattu uusi suomalainen kosmetiikan verkkokauppa, josta saa tilattua montaa huikeaa kosmetiikkamerkkiä, ihan vain mainittakoon the Balm. Mahtavaa että me täällä pohjolassakin saamme nauttia "uusista" kosmetiikkamerkeistä tai lähinnä sellaista joita on ennen joutunut tilaamaan ulkomailta. Itse olen tuota the Balmia kuolannut kuukausia, ja nyt tuotteita voi tilata hyvin kätevästi samalla kun tilaa "perus" Lumenea tai Garnieria!

    Parhautta on myös että postikulut ovat aina ilmaiset yli 50 euron tilauksiin! Muutoin toimituskulut (Suomeen) ovat tilauksen painosta riippumatta 4,50 euroa. Ihanan edullista, nyt raaskii tilata muutaman pienen tuotteen kun postikulut eivät nosta summaa liian suolaiseksi maksaa. Maksutapoina kelpaa normaalin verkkopankkimaksun lisäksi PayPal, joka on ihan liian kätevä tapa nettishoppailla! Kukkaroni huutaa armoa jo nyt. Lisäksi maksutapoina tarjolla Klarna Tili, perinteinen lasku sekä korttimaksu. Toimitusajaksi luvataan 3-5 arkipäivää.

    elevenillä on myös oma kauneusblogi, josta löytää tulevaisuudessa meikkivinkkejä, tietoa kauneudenhoidosta ja uutuustuotteista sekä ideoita ja inspiraatiota.

    Tämä oli puhdas hehkutuspostaus, mutta en hyödy tästä mitenkään- tahdoin vaan jakaa innostusta muiden kosmettiikkahamstereiden ja - intoilijoiden kanssa. Ja vinkata että tilaamalla elevenin uutiskirjeen, saat ensimmäisestä tilauksesta 20% alennusta.

    Kuvakaappauksesta tarkkasilmäisimmät saattaa huomata että ostoskoriini on klikkailtu muutama tuote...


     
    Joko sinä olet klikkaillut itsesi elevenin sivuille?
     


     

    tiistai 1. joulukuuta 2015

    2 x Garnierin misellivesi

    Rakastan misellivesiä osana ihonhoitorutiinejani. Ne ovat tehokas puhdistustuote kasvoille, sillä ne vetää magneetin tavoin lian ja meikin kasvojen pinnalta. Misellivesiä ei tarvitse huuhdella pois. Helppoa ja melko nopeaa arkimeikin poistossa. Itse kyllä käytän näitä useimmiten meikinpoiston viimeistelyyn.

    Garnier Skin Naturals Micellar misellivesi sopii erityisesti herkälle iholle. Tämän ostin muistaakseni Citymarketista kun monet bloggaajat kehuivat kilpaa. Ja onhan tämä oikein hyvää tavaraa. Poistaa meikin ja päivän moskat kasvoilta sutjakkaasti. Vanulappuja menee meikin poistossa yleensä kolme kappaletta. 400ml riittää noin 200 vanulapulliseen, näin pullon kyljessä luvataan. Pikaisesti laskettuna tämä riittää käytössäni tätä tahtia 66,6 kertaa. 400ml maksaa noin 9 euroa.

    Garnier Skin Naturals Pure Active All-in-1 Micellar misellivesi on suunnattu herkälle rasvoittuvalle tai sekaiholle. Hinta on tällä pullolla sama 9 euroa. Tulin ostaneeksi tämän viikonloppureissulla Tokmannilta kun unohdin omat pesuvehkeet kotiin pojan tavaroita pakatessa. Ai kuinka niin putkiaivo? Joka tapauksessa tämä on ollut yhtä kelpoa misellivettä kuin tuo edellinen vaihtoehto. Itse asiassa en ole huomannut eroa näiden välillä tällä aikaa kun molempia on tullut käytettyä. Pitäisi ehkä pitää kuukauden mittaiset testijaksot molemmille ja katsoa tuleeko eroja esiin. Tämän avulla poistin violettia Crazy Color suoraväriä ohimoilta ihan hyvällä menestyksellä.

    Tässä on nyt 800ml misellivettä käytettävänä ja kaapissa pari muuta odottamassa vuoroaan. Misellivedet on kyllä parhautta, ei sille mitään voi. Olen koukussa.


    Kuinkas teidän suhde misellivesiin?
    Suosikit saa laittaa jakoon!


    Ja hei, joulukuun ensimmäinen päivä! Aika on sujahtanut ihan hurjan nopeasti tähän pisteeseen. Joko alkaa jouluvalmistelut olemaan ajankohtaisia? Itse olen jo lähes kaikki lahjat hankkinut läheisille.



    2 x misellivesi