maanantai 9. marraskuuta 2015

Ecotoolsin ihanuudet

Sain kutsun Ecotoolsin lanseeraustilaisuuteen, mutta ikävikseni en päässyt mukaan. Suureksi ilokseni sain kuitenkin uutuuksia testattavaksi postisedän saattelemana. Joku saattoi Instagramin puolella jo huomata ihasteluni. Nämä pääsivät samana päivänä mukaan meikkileikkeihin. Ecotoolsin jälleenmyyjiä pääset kurkkaamaan tästä. Hintaa siveltimillä on noin 9-14 euroa kappaleelta.

  • Korjaava peitevoidesivellin on tarkoitettu nimensä mukaisesti peiteaineiden levitykseen, oli se sitten koostumukseltaan nestemäinen tai puuterimainen. Siveltimen harjakset ovat iholla ihanan pehmeät. Olen käyttänyt tätä tummien silmänalusien sekä punoittavan nenänpielen peitehommissa. Toimii. Sivellin on todellakin mukavan pehmeä iholle. Yleensä laitan peiteaineen sormin, mutta nyt on tullut napattua tämä sivellin käyttöön. Kokeilin tätä myös luomivärin sutimiseen ja toimii se siinäkin hommassa jos tarve vaatii. 

  • Heleyttävä silmänympäryssivellin on suunniteltu tarkkaan työskentelyyn silmänympärysiholla. Sen harjakset ovat tiheästi. Siveltimen avulla piilottaa pienet ilmerypyt sekä tummat silmänaluset näppärästi oikean tuotteen kera. Olen käyttänyt tätä ja edellä esiteltyä peitevoidesivellintä vuorotellen. Molemmilla työskentely on helppoa (hivenen hitaampaa kuin sormin). Silmänympäryssivellin on aluksi hieman kömpelö käyttää kokonsa puolesta, ainakin itselläni meni hetken päästä sinuiksi melko suurehkon sivellinpään kanssa. Mutta pienen treenin jälkeen tämä osoittautui hyväksi meikkauskaveriksi.

  • Kiiltoa poistava puuterisivellin on tarkoitettu puuterointiin. Tällä onnistuu irtopuuterin sutiminen siinä missä kiinteänkin kivipuuterin käyttö. Naureskelin ensin kun luin tuon nimen,  kiiltoa poistava... jep jep. Mutta yllätyin positiivisesti. Tämähän toimii. Mikä on siveltimen salaisuus? Sen karva on ihanan pehmeää iholla. Se ei ole tasapaksu, vaan karvojen pituuksissa on eroja. Senpä takia se nappaa harjaksiinsa sopivasti puuteria ja luovuttaa sitä kasvoille tasaisesti. Tämän kanssa olen pärjännyt vähällä puuterimäärällä helposti. Eihän tämä yksinään mitään ihoa mattaavaa efektiä tee, vaan hyvä puuteri on tarpeen. Yhdessä ne tekevät jotain taikojaan. Nappaa silti kivipuuteri mukaan, sillä ainakin minun T-alueeni kiiltää helposti muutamien tuntien jälkeen meikkaamisesta. Itse rakastan levittää tällä isolla ja muhkealla siveltimellä mineraalimeikkipohjan. Tämä on ehdoton suosikkini näistä kolmesta siveltimestä.
Ecotoolsin muutama muukin sivellinsetti odottaa blogissani esittelyä,
mutta kyselen nyt teidän suosikkejanne Ecotoolsin riveistä?

     
EcoTools3x


*Tuotteet saatu testiin blogin kautta.
En hyödy linkkien klikkaamisesta ja mielipiteet 100% omiani. 


4 kommenttia:

  1. Itseltä löytyy myös nämä ja muutama muukin Eccotoolsin sivellin ja mistään hinnasta en niistä luopuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ecotools on kyllä luotettava sivellinvalmistaja, yhtään sutta ei ole vielä osunut kohdalleni :)

      Poista
  2. Mulla ei ole uusia, mutta niitä vanhempia on. Tykkään niistä varsinkin isoista puuterisiveltimistä, ne on törkeän hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin puuterisivellin vei sydämeni samalta meikkaustuokiolta. Tajuttoman hyvä sivellin! <3

      Poista