perjantai 18. syyskuuta 2015

Taas Elumenia...

Miksi nämä superhyvät "värjäänpä hiukseni supersotkevalla suoravärillä"-ideat tulevat päivää ennen kun pitäisi olla edustuskunnossa. No ei voi mitään. Perjantai-ilta sujuu rattoisasti tukkaa sotkiessa kun miehen mielestä edellisiltana tekemäni hennaus oli tehnyt tukastani liian porkkanan (tyvestä). Yritin kyllä puolustaa porkkanaa, mutta lopulta luonto vei Elumenin luokse häntä koipien välissä.

Kettu, sanon minä. En kuvannut kaikessa hötäkässä lähtötilannetta, mutta alla oleva ensimmäinen kuva hiukan selventää mistä lähdin liikkeelle. Kuvitelkaa että juurikasvua ei ole ihan noin runsaasti. Tämä kuva on sellainen in-action hiusvärinmuutosprojekti, jonka toteutin kesälomien jälkeen. Näette kuitenkin kuvasta, että latvat on tummat ja tuo vaalea osio olisi aika lähelle sitä mitä tyvi oli ennen Elumen käsittelyä. Hieman ketunpunaisempi sen pitäisi olla. Kuvan ottamisen jälkeen olen saksiakin ihan itse latvoille näyttänyt. Kädet ovat kadonneen vyötärön kohdalla osoittamassa että tässä sen pitäisi olla.

Nyt sitten muhitellaan ellua ja kauhulla odotetaan että olenko huomenna pinkki possu. Luultavasti. Jos et ole aiemmin kuullut Elumenista niin kurkkaa aiemmat postaukseni tästä ja tästä. And wish me luck.



MM2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti