keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Lumene Bright Now vitamin C - kiiltoa kontrolloiva voidegeeli

Maaliskuun Livboxista tullut Lumenen voidegeeli innosti heti alkuunsa testailemaan. Se lupaa auttaa hillitsemään kasvojen kiiltelyä, häivyttää ihohuokosia sekä kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Voide on suunnattu normaalille ja sekaiholle. Aina kun luvataan hillitä kasvojen kiiltelyä tai ihan mattapintaa, niin minä olen innoissani. Lisäksi Lumenen suomalaisuus on aina plussaa.

Voidegeeli siis lupaa pitää kasvot mattaisena koko päivän ajan. Ihan näin hyvin omalla iholla tuote ei toimi. Rasvainen T-alue kyllä kiiltelee jo muutaman tunnin kuluttua viimeistään, mutta eipä tuo kotioloissa ole haitannut. Voide ei myöskään saa häivytettyä ihohuokosia nenälläni, tosin siihen ei pysty ihan kaikki pohjustustuotteetkaan. Koostumus voiteessa on tosiaan hieman geelimäinen (usein mattapinnan jättävät tuotteet ovat).

Voide levittyy kasvoille hyvin ja imeytyy ainakin omaan janoiseen ihoon nopeasti. Siitä ehdottomasti suurta plussaa, en jaksa odotella päivävoiteen imeytymistä ennen meikkaamista. Jos en lisää koko päivänä meikkiä, iho tuntuu pehmeältä ja jokseenkin napakalta. Ihan kuin se olisi himpun verran kiinteämpi. Tuote ei sisällä parabeeneja, mineraaliöljyjä tai keinotekoisia väriaineita. Sen sijaan siihen on lisätty suomalaisen lakan antioksidantteja ja C-vitamiinia. Tuoksua tässä on mukana, muttei omaan nenääni liikaa.

50ml maksaa noin 20 euroa. Jään pohtimaan, että jos laitan muutaman euron lisää niin voisin valita lähes selektiivistä kosmetiikkaa tai sitten ihan luonnonkosmetiikkaa... Toisaalta on kiva suosia suomalaista tuotetta. Jään vähän kahden vaiheille tämän kanssa. Ostaisinko uudestaan?


Suositko sinä suomalaisia tuotteita kosmetiikassa jos
mahdollisuus sellaiseen valintaan on?
Onko kokemuksia tästä voiteesta?



20150821_153124
 

INC:
 AQUA (WATER), BUTYLENE GLYCOL, DIMETHICONE, GLYCERIN, ISOPROPYL PALMITATE, POLYSILICONE-11, RUBUS CHAMAEMORUS (CLOUDBERRY) SEED EXTRACT, PHENOXYETHANOL, POLYACRYLATE CROSSPOLYMER-11, ACRYLATES/C10-30 ALKYL ACRYLATE CROSSPOLYMER, POLYSORBATE 20, HYDROXYETHYLCELLULOSE, ENANTIA CHLORANTHA (BARK) EXTRACT, ETHYLHEXYLGLYCERIN, SODIUM HYALURONATE, XANTHAN GUM, LECITHIN, SODIUM HYDROXIDE, CAPRYLYL GLYCOL, MAGNESIUM ASCORBYL PHOSPHATE, DECYL GLUCOSIDE, HEXYLENE GLYCOL, POTASSIUM SORBATE, GLUCOSE, CHONDRUS CRISPUS (CARRAGEENAN), OLEANOLIC ACID, LIMONENE, LINALOOL, BUTYLPHENYL METHYLPROPIONAL, GERANIOL, CITRAL, HEXYL CINNAMAL, PARFUM (FRAGRANCE)

4 kommenttia:

  1. Jos tämä maksaisi vaikka reilun kympin niin silloin voisin harkita tämän uudestaan ostamista, mutta muuten olen vähän samoilla linjoilla. Toimii osittain tosi hyvin, muttei aivan täydellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Markettikosmetiikasta kun puhutaan niin mun kipurajat maksaa kasvovoiteesta olis just sen kympin, vähän päälle. Tosin Lumene on suomalainen, niin vähän extraa siitä voin pulittaa mutta tuo 20 euroa kirpaisee kyllä. Onneksi Lumene on usein tarjouksessa esim. Cittareissa.

      Poista
  2. Tää on kyllä jännä, miten markettituotteiden hinnat ovat kuin vaivihkaa nousseet ylöspäin. Ripsiväritkin usealla sarjalla maksavat miltein sen 20 euroa. Itse ostan enimmäkseen selektiivistä kosmetiikkaa, mutta myönnän yllättyneeni siitä, että ei siellä marketissakaan enää niin halpaa ole kuin joskus ennen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut saman, niin myös lompakkonikin. :P

      Poista