Ajatuksia meikkaamisesta

Vaikka olen ollut äitiyslomalla tässä tovin jo, niin olen yrittänyt meikkailla omaksi iloksi aina kun Rumpali suo äidille vapaahetken. Näitä hetkiä on ollut aika harvassa kiitos hampaiden teon. Mutta välillä on ollut terapeuttista tarttua siveltimiin ja loihtia väsyneen mutsin tilalle huolitellumpi lyyli.

Monesti kuulee sanottavan että naiset meikkaa miehiä ja ns. kilpailijoitaan varten, mutta kyllä minä sudin puuterit pintaan ihan vain omaksi ilokseni. Nuorempana ehkä ajatteli olevansa kauniimpi meikillä, mutta kyllä meikäläinen kotioloissa usein meikittä pyörii vaikka vieraitakin tulisi. Kaupassakin voin käydä ostoksilla meikkaamatta. Myönnän kyllä että aluksi olo tuntuu kovin alastomalta ilman kissarajauksia ja ripsiväriä.

Miksi sitten Malmini pursuaa meikkejä jos meikkaan huvikseni? Miksi kynsilakoille on pitänyt hommata Helmerinsä? Miellän meikkaamisen ja kynsien laittamisen harrastukseni aivan kuten tämän blogin pitämisenkin. Yksi harrastus muiden joukossa. Iloittelen luomivärien monilla sävyillä kun siltä tuntuu tai sitten turvaudun turvaväreihin kun haluan olla huolitellumpi minä. Jos olen oikein rohkealla tuulella niin lisään meikkiin huulipunan. Meikkaaminen on kuin leikkiä väreillä - kankaana on vain omat kasvot. Kynsilakkojen kanssa on vielä helpompaa leikitellä - harmi vain että se on jäänyt Rumpalin syntymän jälkeen todella minimiin. Oikeastaan blogini syntyi innostuksesta meikkaamiseen ja kosmetiikkaan.

Kuten missä tahansa harrastuksessa, myös meikatessa on aina mahdollista kehittyä tekniikoissa. Pitkän tauon jälkeen tuntuu aina huteralta aloittaa silmämeikin tekeminen, tuntuu että siveltimet lentää seinään ihan just kun varjostukset eivät näytä yhtään symmetrisiltä ja kissarajauksetkin on vain sinnepäin. Seuraavalla kerralla kaikki tuntuukin taas tutummalta ja muutamien Youtube-videoiden jälkeen inspiraatiokin nousee entisiin lukemiinsa.

Millainen on sinun suhtautumisesi meikkihetkiin?

Onko se pakkopullaa vai enemmän leikkihetkiä?