tiistai 24. helmikuuta 2015

Hymyile! I love you Marvis.

Tutustuin Marviksen hammastahnoihin viime vuoden I Love Me-messuilla ja ostinkin kaksin kappalein testattavaksi tahnaa. Ensimmäinen valinta oli lakritsi ja toisena mukaan lähti kaneli. Miehen sisko valitsi kokeiluun myös lakritsin.

Marvis on lahja maailmalle Italiasta, joten kiitos pizzojen lisäksi tästä ilosta. Tuotteita ei ole testattu eläinkokein eivätkä ne sisällä keinotekoisia väriaineita. Lisäksi niiden valikoima on kattava, joten jokainen löytänee varmasti oman suosikkinsa. Esimerkkeinä mainittakoon Classic Strong Mint, Ginger mint, Jasmin mint. Minun suosikkini on  kyllä tuo lakritsi. Lisäksi löytyy valkaisevia tahnoja jos sellaista kaipaa perinteisen sijaan. Plussaa annan myös kivasta tuubin ulkonäöstä. Old school-tyyli puree minuun kunnolla ja on tähän mukavampi tarttua kuin kliiniseen valkoiseen tuubiin.

Kaneli-versiosta tulikin näyte Livboxin mukana, mutta ei ole lakun voittanutta. Koostumukseltaan tahna on hieman tönkömpää kuin kaapissamme ollut verrokkinsa (Golgate Maxfresh Acticlean). Tahna vaahtoutuu suussa kuitenkin oikein hyvin verrattuna esimerkiksi joihinkin iHerbistä tilaamiini luonnonkosmetiikka-linjaa edustavien tahnojen kanssa. Omituista kyllä, minulla on mielikuva että juuri vaahtoutuva tahna puhdistaa hampaat paremmin. Tälle en osaa sanoa mitään erityistä syytä eikä tuota ole mitenkään tieteellisesti tutkittu (tietääkseni).

Miehen mielestä nämä oli outoja tahnoja ja hän tyytyikin vain toisinaan lainaamaan hammastahnaa minulta. Itse tykästyin todella, koska hampaiden pesukin voi olla hauskaa.

Onko Marvis tuttu juttu?



10724070_302536693283962_2136639109_n

4 kommenttia:

  1. Olisin hirveästi halunnut kokeilla näitä, mutta olen juuri luopunut vaahtoavista tahnoista. Vaahdotusaineet ovat yleensä myös peseviä aineita. Vaahtoavat yleensä leviävät paremmin, joten monesti ne voivat olla tehokkaammin peseviä tahnoja kuin ei - vaahtoavat. Toisaalta ne ovat myös herkästi ärsyttäviä ja kuivattavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jätitkö vaahtoavat tahnat jäähylle tuon kuivattavuuden takia? Itse en ole huomannut tähän saakka eroa tuon suhteen. Pitääkin tarkastella vielä tarkemmin.

      Poista
  2. Mä tykkään tuosta Cinnamon Mintistä, se on ihanaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä haluaisin kokeilla jotain valkaisevaa versiota vielä... Tosin näitä pupun hampaita en viitsi blogin puolella hirmuisesti vilautella, mutta omaksi iloksi vähän vaaleammat leegot suussa olisi kiva. Teen lipittäjänä tosin en usko että tulos pysyy kovin pitkään jos ei jatka käyttöä... :D

      Poista