lauantai 28. helmikuuta 2015

Sampar So Much To Dew Midnight Mask

Tänään esittelen Samparin So Much To Dew Midnight Mask nimistä kasvonaamiota. Erikoista tässä on se, että naamio on tarkoitettu todellakin yökasvonaamiona käytettäväksi. Eli illalla kasvojen pesun jälkeen suditaan ohut kerros tätä naamiota kasvoille ja annetaan vaikuttaa yön yli. Aamulla kasvot pestään ja ihaillaan saavutettua lopputulosta.

Naamio on tarkoitettu kaikille ihotyypeille ja sopii myös herkälle iholle. Minun atooppinen ihoni rakastaa tätä. Naamio sisältää mm. kapseloitua hyaluronihappoa sekä Urban Advance nimistä ihoa ravitsevaa yhdistettä. Tuote on parabeeniton. Tuotteen ideana on kosteuttaa ja palauttaa ihon kosteustasapaino.

Naamio on pakattu tuubiin, jossa on sivellinpää. Tuubin päätä kääntämällä On-asentoon ja kevyesti puristamalla naamiota nousee siveltimeen josta se on mukavan tuntuista levittää kasvoille ja kaulalle. Koostumukseltaan naamio on hieman geelimäistä ja se imeytyy nopeasti ihoon. Janoinen ihoni melkein hörppää tuotteen rivakasti itseensä.
Jälkitoimena sivellinpää kierretään Off-asentoon ja pestään. Itse jätän kuivumaan ilmavasti ilman korkkia aamuun saakka.

Aamulla puhdistan kasvot misellivedellä ja ihastelen sileää, kosteutettua ihoa joka tuntuu pehmeältä ja näyttää hyvinvoivalta vaikka yöunet eivät olisikaan sujuneet suunnitelmien mukaisesti. Hintaa 50ml tuubilla on noin 45 euroa eli edukkaimmasta päästä tämä yönaamio ei ole. Tuloksia ihastelleena kuitenkin sanoisin tämän olevan hintansa arvoinen, etenkin jos on joutunut viettämään niukempi unisia öitä.

Muita yönaamioden käyttäjiä? Onko suosituksia?


sampar1
 
 
*Tuote saatu blogin kautta goodiebagissa, mielipiteet luonnollisesti omia.*

torstai 26. helmikuuta 2015

Real Techniques Silicone Liner Brush

Kissamaisen silmärajauksen ystävänä olen etsinyt sitä täydellistä välinettä nopeaan mutta siistiin rajaamiseen. Monia tuotteita kokeilleena on nestemäiset tuotteet aplikaattoreineen olleet suosikkejani. Mutta geelimäisten tuotteiden mukana tuleva ( jos sellainen edes tulee) sivellin on usein varsin heikko esitys.

Tämän takia päätin ostaa testiin Real Techniquesin siveltimen. Silikoninen sivellin on tarkoitettu juurikin nestemäisen tai geelimäisen rajaustuotteen käyttöön. Sivellin lupaa olla helppoa rajaamista. Ja se on helppo pitää puhtaana käyttöjen välillä, koska väri ei mene karvojen väleihin... kuulostipas hassulta. Ymmärsitte varmaan mitä tarkoitan?

Erittäin päteväksi olen todennut siveltimen esimerkiksi Inglotin geelimäisen rajauksen työstämisessä. Itse suosin melko näyttäviä rajauksia enkä usko että tällä kovin ohutta siroa rajausta on mahdollista saada aikaan. Itse en ainakaan ole onnistunut tässä, mutta juuri minulle passelin, näkyvän rajauksen kanssa tämä on hyvä työkalu. Tämä jää itselleni vakiokäyttöön. Tästäkin siveltimen käytöstä löytyy Youtubesta video.



siv4





tiistai 24. helmikuuta 2015

Hymyile! I love you Marvis.

Tutustuin Marviksen hammastahnoihin viime vuoden I Love Me-messuilla ja ostinkin kaksin kappalein testattavaksi tahnaa. Ensimmäinen valinta oli lakritsi ja toisena mukaan lähti kaneli. Miehen sisko valitsi kokeiluun myös lakritsin.

Marvis on lahja maailmalle Italiasta, joten kiitos pizzojen lisäksi tästä ilosta. Tuotteita ei ole testattu eläinkokein eivätkä ne sisällä keinotekoisia väriaineita. Lisäksi niiden valikoima on kattava, joten jokainen löytänee varmasti oman suosikkinsa. Esimerkkeinä mainittakoon Classic Strong Mint, Ginger mint, Jasmin mint. Minun suosikkini on  kyllä tuo lakritsi. Lisäksi löytyy valkaisevia tahnoja jos sellaista kaipaa perinteisen sijaan. Plussaa annan myös kivasta tuubin ulkonäöstä. Old school-tyyli puree minuun kunnolla ja on tähän mukavampi tarttua kuin kliiniseen valkoiseen tuubiin.

Kaneli-versiosta tulikin näyte Livboxin mukana, mutta ei ole lakun voittanutta. Koostumukseltaan tahna on hieman tönkömpää kuin kaapissamme ollut verrokkinsa (Golgate Maxfresh Acticlean). Tahna vaahtoutuu suussa kuitenkin oikein hyvin verrattuna esimerkiksi joihinkin iHerbistä tilaamiini luonnonkosmetiikka-linjaa edustavien tahnojen kanssa. Omituista kyllä, minulla on mielikuva että juuri vaahtoutuva tahna puhdistaa hampaat paremmin. Tälle en osaa sanoa mitään erityistä syytä eikä tuota ole mitenkään tieteellisesti tutkittu (tietääkseni).

Miehen mielestä nämä oli outoja tahnoja ja hän tyytyikin vain toisinaan lainaamaan hammastahnaa minulta. Itse tykästyin todella, koska hampaiden pesukin voi olla hauskaa.

Onko Marvis tuttu juttu?



10724070_302536693283962_2136639109_n

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Lush Finland - testissä verkkokaupan nopeus

Lushin kivijalkamyymälä löytyy Helsingin rautatieaseman nurkilta(asematunnelista). Koska joulutuotteet olivat monen muun tuotteen ohella alennuksessa 31.tammikuuta saakka ja olin itse suuntaamassa keskustaan arviolta vasta seuraavalla viikolla, niin päätin testata kuinka pian nettikaupasta saan tuotteet kotiini nuuhkuteltaviksi ja testattaviksi.

 26.1.2015 tein tilaukseni myöhään illalla Grimmiä toisella silmällä katsoessani (keskittymisen puutetta havaittavissa). Ja seuraavana päivänä/aamuna  (klo 11:02:05) sain vahvistuksen että ennalta verkkopankissa maksamani tilaus on Maksettu, lähetetty. Edeltäneenä iltana sain toki kaksi muuta vahvistusviestiä tilauksen ja maksun onnistumisesta. Hurjan nopeaa toimintaa!

28.1.2015 klo 14 aikaan tuli sähköposti että tekstiviesti että tilaus on noudettavissa lähipostistani! Aivan huikean nopea matkaaminen tällä tilauksella. Miehen suosiolla avustuksella sain pakettini heti kätösiini ja tässä teille pieni sneak-a-peek mitä kaikkea ihanaa tuli lopulta tilattua.

Harmi ettei asunnossamme ole ammetta sillä Lushin kylpypallot ovat jotain taivaallista. Tai lompakon kannalta voisi ajatella että onneksi meillä ei ole kylpyammetta...


10954726_1038153649534812_1422438708_n





lauantai 21. helmikuuta 2015

Helmikuun LivBox

Jokohan nyt uskaltaa julkaista helmikuun boksin sisällön?....

Koska ystävänpäivää juhlittiin helmikuussa, oli laatikon sisusta teemaan sopivasti pinkki. Kurkistetaan mitä ihanaa laatikko oikein sisälsi. Jos olin tyytyväinen tammikuun laatikkoon, ei tarvinnut tähänkään pettyä. Super-hienoa Livboxin tiimi.


Lumenen  Nude Perfection Kevytmeikkivoide

Meikkivoide lupaa tehdä ihosta virheettömän ja luonnollisen mattapintaisen. Sen luvataan sopivan erityisesti luonnollista, kevyttä lopputulosta toivovalle ja sen kerrotaan sopivan normaalista sekaiholle sekä aikuiselle iholle. Olenkohan minä jo aikuisen ihon omaava? Meikkivoide sisältää suomalaisen lakan siemenuutetta, tuttuun Lumenen tapaan. Boksin mukana tuli täysikokoinen tuote ja ilokseni sain sävyn numero kaksi, jonka kuvittelen osuneen aika nappiin näin testaamatta.

Garnierin Fructis Densify Lengths Plumper  -hiusseerumi  

Hiuksiin jätettävä seerumi, joka lupaa antaa hiusten pituuksille ekstratuuheutta, kuulostaa aika kivalta boheemeja kesäkampauksia ajatellen. Tämä tulee testiin kevään korvilla kun pipon voi haudata kaapin perälle odottelemaan..

Paesen luomiväri

 Paese on jokseenkin tuttu merkki, mutta en muista äkkiseltään luomivärejä kokeilleeni. Livboxin sivuilla luomiväristä kerrotaan seuraavasti:


"Mattapintainen luomiväri sisältää runsaasti pigmenttiä. Ainutlaatuinen triplapigmentti takaa loistavan pysyvyyden. Voit käyttää tuotetta kosteana tai kuivana sekä rajauksiin. Silkkiproteiini takaa hyvän levittyvyyden ja sileän lopputuloksen."
 
Mielenkiinnolla otan sävyn testiin, sillä se sopii häivyttelyyn melko varmasti. Luomiväreistä oli laatikoissa muutama variaatio ja itse olin jälleen tyytyväinen vastaanottamaani sävyyn.  


Eucerinin suihkussa käytettävä emulsio / In-Shower Body Lotion

Suihkussa käytettävä vartaloemulsio, joka on kehitetty erityisesti herkälle iholle. Vartaloemulsio vahvistaa ihon luonnollista suojaa ja antaa iholle sen kaipaamaa kosteutusta. Olenkin Nivean vastaavasta tuotteesta aiemmin blogannut joten pääsee tämäkin testiin.


 Nivean misellivesi

Daily Essentials Sensitive 3-in-1 Micellar Water (sanahirviö) lupaa puhdistaa, poistaa meikin kasvoilta ja silmistä sekä kosteuttaa yhdellä sipaisulla. Aikamoisia lupauksia! Tuote on parabeeniton, väriaineeton ja hajusteeton ja sopii hyvin herkälle iholle. Tämän kanssa ei tarvitse erillistä huuhtelua vedellä (misellivesien idea). Tuote pääsee testiin hyvin pian kunhan edellinen miselliveteni loppuu.

Lisäksi mukana lahjana kaulakorun Iberolta, joissa oli käsittääkseni kolme erilaista variaatiota.


Millaisia ajatuksia helmikuun mysteerilaatikko teissä herätti?



02lbb
 
 
02LB

perjantai 20. helmikuuta 2015

Paul Mitchell Super Skinny Serum

Tämä huippu hiusseerumi oli monen kosmebloggaajan suosikki-listoilla joten päätin minäkin ottaa kokeiluun paljon puhutun tuotteen. Aivan edullinen kokeilu ei ole kyseessä sillä 150ml tätä taikaeliksiiriä kustantaa noin 30 euroa.

Super Skinny on hoitava seerumi joka tekee hiuksista sileät, pehmeät ja upean kiiltävät. Lisäksi se antaa oikein annosteltuna keveyden ja ilmavuuden tunnetta pehkolle, aivan mahtava joka päiväiseen käyttöönkin. Itse käytän tätä Bad hair day:nä eli lähes päivittäin ja annostelen seerumia lähinnä latvoihin. Hiukset näyttävät todella terveiltä ja hyvinvoivilta.

Koska seerumi sisältää myös lämpösuojan, on se kätevä kaveri hiusten laitossa eli pelkoa ei ole että tämä jäisi kaappiin pölyttymään. Tai muutoin on ollut annostelussa ongelmaa. Muutama painallus riittää omaan pitkään tukkaan ja pelkille latvoille riittää yksi painallus. Seerumi sopii myös pidennyksille eli moneen sopiva kaveri kyseessä.

En yhtään ihmettele miksi niin moni tämän nimeen vannoo. Itsekin olen siirtynyt kokeilijasta fanittajaksi ja tulen ostamaan uuden pullon tilalle kun vanhaa uhkaa loppua. Onneksi käytössä tämä kestää pitkään eli aivan heti ei tarvitse olla ostamassa uutta vaikka lähes päivittäin tätä käyttäisikin.


20141011_132007

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Meikinpoistotuotteeni tällä hetkellä...

Tässä viimeksi kuluneen muutaman kuukauden suosikkini meikinpoistoon ja kasvojen ihonhoitoon liittyen. Saanko esitellä: Lushin Movis-saippua, Ziajan sensitive-sarjan puhdistusvesi, Oriflamen Pure Skin Blackhead toner sekä Neutrogenan visibly clear kasvovoide. Lisäksi mukana on heilunut Sensain rakkausrätti sekä Konjac-sieni (josta tulossa oma esittelynsä lähiaikoina).

Olen aivan ihastunut tuohon Movikseen, jopa siinä määrin että ostin kaksi palaa varastoon tätä leipäsaippuaa. Olen yrittänyt miehelle tyrkyttää tätä käyttöön, mutta leipäsaippua ei ilmeisesti kuulosta tarpeeksi miehekkäältä... Vaikka kyseessä on ruskea, karhean oloinen palasaippua, on tämä aivan mahtava iholleni. Ei kuivata atooppista ihoa, mutta puhdistaa iholta meikin todella hyvin.

Kasvojen pesussa olen käyttänyt myös Sensain sponge chieffiä eli tutummin rakkausrättiä sekä Konjac-sientä. Sienen kanssa pesuaine ei ole välttämättä tarpeen mutta itse kyllä tartun Movikseen aina kun mahdollista.

Ihon viimeistelen Ziajan sensitive kasvovedellä joka on misellivesi. Tämä tuote poistaa meikin (myös silmämeikin) ja epäpuhtaudet eli käy myös ensimmäisenä tai ainoana vaiheena iltaisin kasvojenpesussa. Nenään käytän usein Oriflamen blackhead kasvovettä, koska minulla on laajentuneet ihohuokoset nenällä ja mustapäät ovat usein kerääntyneenä tälle ns. ongelma-alueelle. Tätä en voi käyttää päivittäin, koska tuote kuivattaa nenän ihoa jatkuvassa käytössä.

Livboxin mukana tullut Neutrogenan kasvovoide on aivan mahtava. Pink Grapefruit Oil-Free Moisturiser on päivittäiseen käyttöön tarkoitettu kosteusvoide. Voide lupaa kosteuttaa, puhdistaa (lupaus auttaa vähentämään ja ennaltaehkäisemään epäpuhtauksia), raikastaa (tuotteessa hyvin raikas ehkä jopa kirpeä tuoksu). Voide imeytyy nopeasti ja jättää iholle mukavan tunteen.

Tämmöinen kombo käytössä tällä hetkellä, eikä ole muuten kallis ihonhoitorutiini ollenkaan. Sanoisin että kaikki tuotteet saa alle kympillä per tuote (laivalta Sensain rätin ostaneena muistelen hinnaksi 9,90 euroa, maissa/Suomessa saattaa olla hieman kalliimpi).

Millaisia rutiineja sieltä ruudun toiselta puolen löytyy? Onko samoja tuotteita käytössä?



Suosikkini

20141011_114501

maanantai 16. helmikuuta 2015

Lempisiveltimet

Tässä esiintyvät suosikki-siveltimeni. Lempisiveltimet esittelinkin Instagramin puolella aiemmin viime vuonna osana kosmebloggaajien kuvahaastetta. Päätin kuitenkin kirjoittaa aiheesta täällä bloginkin puolella, koska itseäni ainakin kiinnostaa hyvät työvälineet meikkauksenkin saralla.

Aloitetaan tuosta pinkistä kabukista jonka olen eBaysta tilannut vuonna nakki. Toimii hyvin puuteroinnissa kuin poskipunan ja aurinkopuuterin levityksessä. Ei maksanut muutamaa euroa enempää ja on kestänyt hyvin käytössä ja monessa pesussa menettämättä karvojaan.

Vieruskaveri on Duroyn Unelma-sivellin (saatu blogin kautta).

Tämän vieressä oleilee e.l.f:n stipple brush, joka myös esiintyy tuossa linkittämässäni aiemmassa postauksessani. Kurkkaa sieltä lisää. Käytän tätä poskipunan sivelyyn, se ei anna liikaa punaa kerralla jolloin annostelua on helpompi suorittaa. Omenaposket kun eivät joka lookkiini istu.

Silmämeikin suoritan usein tuolla violetilla Real Techniquesin siveltimellä tai sen vieruskaverilla, joka on Coastal scentsin erittäin tuuhea sivellin. Todella mainio työväline myös.

Jos sinulla on siveltimiin liittyen vinkkejä niin kommentoi reippaasti. Hyvät vinkit saa laittaa reippaasti jakoon.



IMG_20141227_144253

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Hiustrendit 2015 - oletko valmis?

Lupailin Warehousen pressiaamiaisen tiimoilta kertoilla teille enemmän hiusjuttuja. Innostuin itsekin tämän tilaisuuden johdosta napsaisemaan kunnon otsatukan. Välillä sitä vaan juuttuu tiettyyn tyyliin ja tarvitsee potkaisun persuksille että uskaltaa kokeilla uutta. Hiukset on kasvava luonnonvara, joten voihan niillä välillä vähän leikitelläkin.

Tilaisuudessa Mikko kävi kuvien kanssa läpi mitä kevät ja kesä tuovat mukanaan hiustrendeissä. Listasin tähän ne mielestäni tärkeimmät.

  • 70- luku tulee rytinällä takaisin, googleta esimerkiksi hakusanalla 70´s hair, niin tiedät mitä hakea. Muotiin tulee siis kunnon otsatukat, pöyhkeät kampaukset, hippi-fiilistely...

  • Hiusväreissä luotetaan luonnollisuuteen, kiilto on tärkeä juttu. Mutta liukuvärjäykset ja ns. ponihiukset (pastellisävyt) jatkavat edelleen suosiotaan, ehkä nekin hivenen luonnollisimpina variaatioina. Syksyyn mennessä varmasti palataan vahvempiin sävyihin ja väreihin, jolloin punaiset nostavat päätään jälleen. (Itse olen muodikas aina syksyisin, koska punainen tuntuu silloin palaavan areenalle..)

  • Mikko nosti kirkkaan vetyblondi-lookin esiin. Itse en rohkene edes kokeilla, mutta vaaleat voivat räjäyttää potin vetämällä kunnon blondaukset kehiin! Muistakaa luottaa asia kampaajan käsiin ja huolehtikaa kunnollisesta hoitamisesta ettei lopputuloksena ole katkeileva purkkatukka!

  • Hiusten pituudessa erimittaiset polkat ovat nyt kuuminta hottia. Polkasta siirrytään lyhyempiin malleihin ja edelleen otsatukka mukana vahvasti.  

  • Kampauksissa liikutaan siis hippi-tyylissä eli runsautta ja kuohkeutta peliin. Tuotevinkkeinä Mikko vinkkasi kuivashampoot sekä suolasuihkeet. kaikki millä saat tuuheutta ja rakennetta tukkaan ja erilaisiin lettikampauksiin. Erityyliset letit toimivat oikein hyvin kesällä, mitä rähjäisempi ja isompi - sitä parempi.

 
WH 4.2

lauantai 14. helmikuuta 2015

Tikusta asiaa..

..ja tässä samalla toivotan oikein ihanaa ystävänpäivää! Kuvassa tämän hetkinen kynsilakka-saldoni. Tikutin kaikki lakkani (okei, minipullot jätin tikuttamatta koska tavoitteena käyttää ne tehokkaasti pois). Melko kahjo määrä kynsilakkoja vai mitä?

Kuinka monta kynsilakkaa sinä omistat ja mitkä ovat suosikkejasi (sävy, valmistaja, laatu)?


20150113_193251 (1)

perjantai 13. helmikuuta 2015

Lush - rakkautta ilmassa

Pakko saada vielä tämä hehkutus ulos ennen kuin on liian myöhäistä! Eli jos ette vielä ole saaneet ystävänpäivälahjaa tai ette ole hankkineet kaverille jotain kivaa, niin kipin kapin Lushiin ostoksille.

Kirjoittelin jo aiemmin käynnistäni liikkeessä ja tässä vielä nämä testattavaksi saamani tuotteet. Ihana Prince Charming-suihkugeeli, joka tuoksuu taivaallisen ihanalle (lähes yhtä ihana kuin snow fairy). Suihkugeeli on nannaa kaikille aisteille.

Myös Cupid´s love-saippua hurmaa ulkonäöllään että tuoksullaan. Melkein liian ihana käyttetäväksi! Näiden kausituotteiden kanssa tulee aina pihistelyn tarve, koska seuraavan kerran niitä mahdollisesti saa vasta vuoden kuluttua. Ellei hamstraa laatikkoihin tätä ajatellen... hätävaraksi?

En muuten ole töissä Lushilla vaikka usein heidän tuotteistaan naputtelen. Sanotaanko vaikka että olen löytänyt niin monta ihanaa tuoksua ja tuotetta ekologisella otteella, että en vain malta olla kertomatta tästä teillekin. Kuten blogini esittelyssäkin lukee niin meikkaamisen lisäksi maailmaani mahtuvat olennaisena osana kissat ja kauniit asiat arjessa, niihin lukeutuvat myös hyvä fiilis ja ihanat tuoksut.



IMG_20150211_145615

torstai 12. helmikuuta 2015

Tammikuun Livbox

Koska tässä vaiheessa viimeisinkin Livbox-tilaaja on varmasti noutanut tammikuun laatikkonsa (helmikuun bokseistakin on jo blogattu), on turvallista julkaista kuvia laatikon sisällöstä. Laatikoiden välillä oli jälleen pientä variaatiota eli tuo hiustuote saattoi olla eri kuin kuvassani näkyvä. Itse olin hyvin tyytyväinen tammikuiseen laatikkoon. Hienoa työtä Livboxilaiset.


Rimmelin BB-voide oli kiva yllätys, toivottavasti vain sävy sopii.. voide lupaa kosteuttaa, supistaa laajentuneita huokosia sekä häivyttää ja peittää ihon virheitä. Sisältääpä se myös aurinkosuojan. Täytynee ottaa kevään korvilla tämä testiin.

Lumenen Ultra sensitive tehokosteuttava naamio sopii kaikille ihotyypeille ikään katsomatta. Se lupaa rauhoittaa ihon ärsytystä, punoitusta ja kuumotusta.

La Roche-Posayn Lipikar Baume AP+ voide sopii erittäin kuivalle, herkälle ja atopiaan taipuvaiselle iholle (juuri minulle lupaava tuote). Voide lupaa vahvistaa ja tasapainottaa ihon omaa suojakerrosta ulkoisia ärsykkeitä vastaan ja pitää ihon kunnossa pidempään. Se myös rauhoittaa ihon kutinaa. Voide sopii myös vauvoille ja lapsille ja on hajusteeton.

Philosophyn The Microdelivery Peel Kit oli hieno lisä muutoinkin onnistuneeseen laatikkoon. Kolmen minuutin kaksivaiheinen kuorinta kotikäyttöön lupaa olla tehokas mutta hellävarainen viikoittainen kuoriva naamio. Tätä testaan todella uteliaana.

Tuo minulle sattunut hiustuote oli Cutrin Chooz Multivolumizer.
Monitoimituuheuttajaksi kutsuttu tuote lupaa antaa joustavaa ja pitkäkestoista volyymia, tuuheutta, rakennetta ja joustavaa pitoa kaiken pituisille hiuksille. Se sisältää myös UV-, kosteus- ja lämpösuojan. Mielenkiinnolla otan tuotteen testattavaksi.



lb2

tiistai 10. helmikuuta 2015

Hair Bible

Lainasin kirjastosta Mariela Sarkiman Hair Biblen, jonka ahmaisin muutamassa illassa. Kirja käsittelee hiuksia tyvestä latvaan ja sisältää vinkkejä, testejä ja ohjeita hiusten hyvään hoitoon. Suosikki-osioni on aina kampaukset ja tällä kertaa kirjan sisältämät total makeoverit olivat inspiroivia. Kävinkin itse opiskelijakampaamon puolella hakemassa hieman ryhtiä kutreille ja lopputuloksestakin teille kuviakin jo vilautin. En kohdallani ns. makeovereista tiedä, mutta jotain piristystä sain jälleen.

Hair Bible oli mukavaa luettavaa teekupin kera. Mitään maailmaani mullistavaa vinkkiä en löytänyt, mutta inspiraatiota hiusten kanssa leikkimiseen kylläkin.

Olen alkanut haaveilla taas paloauton punaisesta väristä, mutta aivan hetkeen en ole ryhtymässä siihen rumbaan. Suosittelen tutustumaan hiusraamattuun jos hiusten kanssa leikkiminen kiinnostaa vähääkään tai tunnet että kaipaat vinkkejä esimerkiksi hiusmallin etsimiseen mutta et ole varma mille linjalle lähteä.

Oletko ehtinyt jo tutustumaan hiusraamattuun?


hb1
 
 
hb2
 
 
hb3
 
 
hb4
 
 
hb5
 
 
hb6
 

Kuvat kuvattu kirjan sivuilta. Hair Bible, ISBN: 9789513178017.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Uutta hiusmallia etsimässä - Unika

Toisten kauneusbloggaajien avulla löysin Unikan. Päätin ottaa ilon irti ja varasin viime vuoden lopulla ajan kampaajaopiskelijan käsittelyyn, tarkemmin sanottuna hiusmallinmuutokseen. Aiempaa kokemusta Unikasta ei ollut, muutamia nettisivuja selailin kuin etsin kokemuksia paikasta ja nimenomaan opiskelija puolelta. Kaikin puolin tyytyväisiä asiakkaita tuntuu Unikalla olevan.

Kampaajani oli siis opiskelija ja pidin hänen tyylistä palvella asiakasta aina hiusten pesusta itse lopputulokseen. Ohjaaja kävi hänen luonaan aluksi kun suunnitelimme uutta tyyliä ja muutaman kerran operaation aikana.

Hintaa käsittelyllä oli 24 euroa eli murto-osa siitä mitä normaalisti olisin saanut pulittaa käsittelystä. Anoppi-kokelas maksoi hiusten totaalisesta uudistamisesta 66 euroa sisältäen kokonaan uuden värin ja nuorekkaan leikkauksen. Olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen. Itse pääsin eroon epätasaisesta latvasta ja sain kivan pidemmän puoleisen rikotun otsatukan pyyntöni ja esimerkkikuvani mukaisesti. Anoppi-ehdokas nuorentui käsittelyssä ja tuntui itsekin pitävän lopputuloksesta kovin.

Tuosta käsittelystä minulla ei valitettavasti ole kuvia koska jahkailin niiden ottamisen kanssa ja malli tietenkin kasvoi ulos. Varasinpa uudelleen ajan keskiviikoksi (erittäin kätevä ajanvaraussysteemi netissä!).

Tälläkin kertaa opiskelija oli todella huomaavainen ja asiakaslähtöinen. Pyysin otsatukkaa (mallista annoin vapaat kädet, mutta pyysin helposti laitettavan mallin), mutta muutoin annoin napsaista vain hivenen latvoista pois koska olen edelleen mukana Livboxin testiryhmässä enkä halua ottaa liiaksi takapakkia hiusten kasvatuksessa. Olen siis jättänyt taakseni tällä hetkellä ajatuksen napsaista radikaalisti pituutta pois.

Ah, ihanaa kun tukka on taas mallissaan. Olen pyhästi luvannut olla saksimatta itse edes latvoja, niin kauan kun Unikassa saa näin mukavaa ja edullista palvelua.

Oletko sinä käynyt Unikassa?

Alkuun esimakua "lähtötilanteesta" ja sitten puhelimella napsaistua kuvaa uudesta mallista.


20141021_165634




20150204_164938

lauantai 7. helmikuuta 2015

Warehousen pressiaamupalalla nuuhkimassa hiustaivaan uusia tuulia

Onnekkaana vastaanotin kutsun Warehousen pressiaamuun hurmaavaan Café Ekbergiin. Ei tarvinnut kahdesti miettiä osallistumista. Lähetin oitis kyllä, oi ehdottomasti kyllä- paluuviestin osallistumisesta. Onnekseni sain matkaan mukaan ihanan Hannan. Keskiviikkona 4.2 pienen paniikin saattelemana lähdin kohti juna-asemaa. Paniikki tuli lähinnä vaate-, meikki- ja hiuskriisistä. Olin menossa kampaajalle vasta pressiaamun JÄLKEEN. Just mun tuuria... no eipä mitään. Sainpa mukaan kampaajalle uusimmat vinkit mukanani. Tarttuipa rautatieasemalta mukaan Martinakin. Paikan päällä ilmaantui muutama muukin tuttu kasvo. Kiitos blogisisarille seurastanne.

Jos joku nyt ihmettelee että mikä ihmeen Warehouse niin kyseessä on Suomessa Tigiä, Fudgea, Framesia ja Gorgeous Londonia edustava toimija. Tilaisuutta vetivät Mikko (aka kosmebloggaajien kesken Tigimies) ja Riikka. Café Ekberg sijaitsee Bulevardilla ja on muuten tunnelmaltaan aivan ihana. Täytyy ihan käydä kahvilla joku kerta herkuttelemassa. Tosin herkkuja saimme nytkin maistella - tarjolla kun oli voileipiä ja tuoreita hedelmiä. Ihana tapa aloittaa päivä. Kun porukka oli saanut naposteltua aamupalan, siirtyi Mikko ja Riikka itse asiaan eli uusiin hiustuotteisiin niin Framesin, Tigin kuin Fudgen ja Gorgeous Londonin osalta. Välillä käytiin kurkkaamassa tulevat hiustrendit (teen tästä osiosta omaa postausta aiheesta innostuneena).

Puolitoista tuntia tiukkaa asiaa on pakko jakaa useampaan postaukseen, mutta esittelen pikaisesti mielestäni mielenkiintoisimpia uutuuksia. Ensimmäisenä Framesin kuorinta-aine päänahalle. Jojoba vaha-palleroiden avulla päänahka kuoritaan samaan tapaan kuin kasvot. Kuorinta poistaa hilseen, kuolleen ihosolukon ja muotoiluainejäämät. Tämä on pakko testata!

Myös Tigin uudistuneen miesten sarjan ohella esille nousi muun muassa Blow Out- voide, joka tuo hiuksiin kultaista hehkua. Tämä on kuin hehkuva versio aiemmasta After party-voiteesta (silottaa party-pörrön hetkessä). After partysta minun onkin pitänyt kirjoitella jo ikuisuus... täytyy korjata tämä vääryys mahdollisimman pian.

Englantilaiselta Gorgeous Londonilta nostaisin esiin Shine Serum nimisen seerumin joka antaa kiiltoa kaikille hiustyypeille. Minulta on tulossa pian esittelyä heidän super-ihanasta hiusnaamiosta. Fudgen Color Lock- shampoosta ja hoitoaineesta Sonia kirjoittelin hiljattain, itse ihastuin tuotteeseen myös. Myös Fudgen Think Big Texture Spray kuulostaa mahtavalta tuotteelta.

Lataan tähän nyt liudan kuvia purkeista ja purnukoista joita näpsin innokkaana siinä purkkien ja tuubien nuuhkuttelun ohella. Palaan näihin hiusasioihin pian...



WH 4.2
 
 
WH 4.2
 
 
WH 4.2

WH 4.2
 
 
WH 4.2
 
 
WH 4.2
 
 
WH 4.2
 
 
WH 4.2


perjantai 6. helmikuuta 2015

Real Techniques by Samantha Chapman, Shading Brush

Lyhyt postaus yhdestä suosikki-siveltimestäni. Tätä omistan kaksin kappalein, jotta voin turvautua tarvittaessa tämän apuun silmämeikkileikeissäni. Real Techniques Shading Brush luomivärisivellin on synteettisestä kuidusta valmistettu pyöreäpäinen luomivärisivellin, joka on erityisesti tarkoitettu luomivärin häivyttelyyn. Ja tässä hommassa se toimii erittäin mainiosti. Luomiväri levittyy kuin unelma ja sen häivyttely onnistuu kädenkäänteessä joka kiireisimpinä arkiaamuina.

Löytyypä tämän käytöstä ihan videokin Youtubesta.


Millainen sivellin on eniten sinulle mieluisin luomivärin häivytykseen? Löytyykö muita Real Techniques-faneja?



siv2


               
siv3



siv1

torstai 5. helmikuuta 2015

Will you be my valentine? Tunnelmointia Lushin liikkeessä

Kävin eilen tutustumassa Lushin ystävänpäivätuotteisiin ja en voinut olla ihastumatta. Tarjolla on kylpypalloa ja -vaahtoa jos monen moista, suihkugeeliä, herkkuja huulille sekä tietenkin valmiiksi pakattuja lahjoja joista voi valita mieleisensä. Valinnan vaikeus on ollut ongelmana aiemminkin liikkeessä käydessä, mutta miten näistä nyt valitsee oman suosikkinsa? Nuuhkuttelin uutuudet läpi myyjän kanssa ja päädyin valitsemaan suosikeikseni PRINCE CHARMING suihkugeelin, LOVE LOCKET nimisen kylpypallon sekä CUPID'S LOVE saippuan.

Sainkin kotiin testattavaksi "Prinssi Hurmaava"-suihkugeelin sekä Cubid´s Love saippuaa. Voi että mikä ihanien tuoksujen sinfonia suihkussamme tänä aamuna olikaan. Prince Charming suihkugeelissä tuoksuu granaattiomena, greippi, pelargonia ja santeli. Cubid´s Lovessa taasen yhdistyy tuoreen viikunan, passionhedelmän, bergamotin sekä ruusun makoisat tuoksut. Lushin valttikortti onkin tuotteiden upeat aromit sekä tietenkin tuotteiden valmistaminen käsityönä. Naputtelen teille oman postauksen näistä kahdesta tuotteesta, mutta kannattaa jo nyt hankkia sydämelliset lahjat valmiiksi odottamaan ystävänpäivää. Jos et pääse itse paikan päälle nuuhkimaan, niin onneksi nettikauppa toimittaa tuotteet vähän kauemmaksikin.

Pakko vinkata teille onnellisille kylpyammeen omistajille, että HEART THROB BUBLEROON kylpyvaahdosta riittää kahteen kertaan ja minunkin suosikiksi nousseesta LOVE LOCKET kylpypallosta saat kolme käyttökertaa kun murrat tämän sydämen puoliksi (sisällä piilee yllätys...). Tokihan näitä kylpypalloja voi käyttää esimerkiksi jalkakylpyinä kun palloa murentaa veteen, mutta parhaan nautinnon saa jos kylpyammeeseen pääsee rentoutumaan...

Koska miehelle piti hommata muutama tuote lahjaksi (tästä juttua myöhemmin...) niin myyjän avustuksella nuuhkuttelimme ja arvuuttelimme valikoimasta juuri ne minun kaksilahkeiselle käyttöön sopivimmat tuotteet.. Jännityksellä odotan tuon lahjan antamista..

Miten sinä ajattelit lahjoa rakkaimpiasi? Kuuluuko lahjojen antaminen ystävänpäivääsi?

Lush valentine
 
 
Lush valentine
 
 
Lush valentine
 
 
Lush valentine
 
 
Lush valentine
 
 
Lush valentine
 
 
Lush valentine
 
 
Lush valentine

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Päivän hiustyyli

Kerrankin uskallan julkaista tämmöisen pikapostauksen hyvillä mielin. Olen nimittäin juuri käynyt kampaajalla napsaisemassa latvoista hivenen pois ja saanut otsatukkaan mallin takaisin. Minullahan oli aiemmin rikottu, pitkä otsatukka mutta se kasvoi todella pian ulos mallistaan. Nyt otin tilalle huomattavasti lyhyemmän version.

Julkaisen oman postauksensa tuosta kampaamoreissusta arviolta tämän viikon aikana eli pysykää kuulolla jos etsitte Helsingin suunnalta edullista vaihtoehtoa kampaajan suhteen.

Hiusteni värin suhteen en pysty kommentoimaan mitään, koska käsillä on hetki päättää mihin suuntaan haluan mennä. Toiveissa on paluu paloautonpunaiseen, mutta värin ylläpito ja hallussa oleva aika ja tarmo taasen eivät kohtaa. Myös hennailut kiinnostavat jälleen... Jää nähtäväksi mitä tässä keksin kun ensin totuttelen laittamaan otsatukan aamuisin ja suihkun jälkeen.

Milloin sinulla on viimeksi ollut otsatukka? "Otsishan" on taas tulossa muotiin.. vink vink..


tukka4.2.15

Muutamia kynsilakkailuja

Tässä vilautukselta meikäläisen kynsiä viime vuodelta. Kuvat ei ole missään aikajärjestyksessä, mutta kaikki ovat minun luonnontilassa olevia kynsiä, hyvin huomaa milloin on ollut hyvä kausi ja milloin ollaan menty nysäkynsillä. Myös tuo kynnen muotoilu pyöreään malliin tulee esille kun katsoo kuvia. Olen yrittänyt neliskanttista mallia, mutta aina se tuntuu lohkeavan jostain kulmasta. Stilettimalliakin olen hivunnut näköjään kun pituutta on ollut tarpeeksi.

Millainen on sinulle mieluisin kynnen muotoilu? Luomukynnet vai onko pidennystä/vahvistusta?

Ja mistä huomaa etten ole kynsibloggaaja? (ironiaa).



notd1
 
notd4
 
 
notd2
 
 
notd3
 
 
notd6
 
 
notd7
 
 
notd8
 
 
notd9