tiistai 27. tammikuuta 2015

Wet´n Wild - Silent Treatment

Tästä kolmen luomivärin paletista on muodostunut yksi tärkeimmistä arkipaleteista joka myös usein kulkee mukanani matkoilla. Toisiinsa täydellisesti sulautuvat sävyt sekä erinomainen pigmenttisyys ovat avaintekijöinä tämän paletin kohdalla. Eikä hintakaan huimaa päätä, nimittäin muistelen hinnaksi 5-6 euroa. Itse asiassa tämä on jo toinen palettini eli olen yhden jo käyttänyt kahden sävyn kohdalta täysin loppuun! Harvinaista mutta totta, sen verran aktiivisesti näihin sävyihin olen tarttunut vuosien varrella. Sävyillä loihtii arkimeikin hetkessä, mutta myös tummempi smokey eye-meikki onnistuu illaksi.

Luomivärien koostumus on ihanan pehmeä ja sävyt sulautuvat toisiinsa erinomaisesti. Sävyt kuitenkin erottaa toisistaan ellei liiaksi innostu häivyttelemään rajoja toisiinsa. Mukana olevat siveltimet ovat kulkeneet mukana vaikkakin tämän kanssa käytän isoja siveltimiä, koska niillä työskentely nyt vaan on helpompaa. Koskee jokaista omistamaani luomiväripalettia.

Koska valaistusolosuhteet ovat olleet heikot, ei tästä paletista ole nyt esitellä kunnollisia kuvia in action, mutta yritän korjata tämäkin asian kuntoon piakkoin. Sen verran usein tähän kolmikkoon tulee turvauduttua.

Mikä on sinun luottoluomiväripalettisi?



ST


ST






4 kommenttia:

  1. UD:n Naked, joten en ihmettele, että ole ihastunut tähän simppeliin palettiin. :D

    VastaaPoista
  2. Mullakin on Naked useimmin käytetty paletti, vaikka muitakin paletteja tulee käytettyä niin tästä löytyy melkein joka meikkiin jotain ja se toimii yksinäänkin mahtavasti. Harmi vaan että se ei kulje yhtä kätevästi mukana kuin sun paletti. Liityin muuten lukijaksi :)

    Hilbertin hileet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naku-paletit on kovin monella suosikkeina, enkä ihmettele yhtään. Laadukkaita ja ihania sävyiltään.

      Ja tervetuloa seuraamaan blogia :)

      Poista