keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Syyskuun 2014 LivBox

Tällä kertaa saan Livbox-postauksen uunista ajoissa pihalle. Eli tässä pienet höpöttelyt syyskuun mustan laatikon sisällöstä. Tällä kertaa boksin sisältö taisi olla monelle tilaajalle melko mieleinen sillä en ole tähän mennessä lukenut että kukaan olisi kovin pettynyt laatikon sisältöön. Variaatioita oli tuon Lumenen puhdistustuotteen kohdalla, toiset saivat vaahtomaisen ja toiset geelimäisen version.

Itse sain Lumenen Clear it up! syväpuhdistavan geelipesun kasvoille ja silmämeikille. Toimii näppyjä ja epäpuhtauksia vastaan. Laatikossa oli ilokseni täysikokoinen tuote. Varmasti otan tämän testiin piakkoin. Etenkin kun tämä lupaa jättää ihon mattapintaiseksi.

L`Oreal Elnett-hiuslakka oli hieman nääääh- fiiliksiä nostattava, ehkä osin siksi että näitä pieniä hiuslakkapulloja on kaappiin jo kertynyt ja niin harvakseltaan niitä saan kulutettua loppuun. 

Katy Perryn tuoksunäyte oli kiva juttu vaikka näistä tuoksunäytteistä voi olla montaa mieltä, itse käyn kaupoilla sen verran harvakseltaan että ilostun näistä hieman suuremmista tuoksunäytteistä. 

L´Occitanen käsivoide oli ihana yllätys vaikka osasin sitä odottaa kun luin että Lóccitane on mukana boksissa. Tämä sujahti välittömästi laukkuun. Mukana oli myös lahjakortti jonka ajattelin päästä hyödyntämään jossain vaiheessa.

L´Orealin Skin Perfection Unifying Day Moisturizer on kaikille ihotyypeille suunnattu ihon sävyä tasoittava päivävoide. Voide lupaa kosteuttaa ihoa 24 tuntia. Tämä pääsee testiin jossain sopivassa kohtaa.

Nivean mustikkainen huulivoi on uusi tuttavuus. Yleensä nämä peltirasiaan pakatut huulivoiteet jäävät osaltani käyttämättä koska ne on usein vaikeita avata ja tuotetta on hankala levittää bussissa. En halua uittaa likaisia sormia voiteessa ja harvoin muistan kuljettaa käsidesiä mukanani käsilaukussa (vaikka se kannattaisi etenkin flunssa-aikaan) Saa nähdä miten tämän kanssa käy.

Että tämmöinen laatikko. Olin suurimmaksi osaksi mielissäni syyskuun tuotteista vaikka kaikkia en heti saa otettua käyttöön. Toivottavasti ensi kuun boxi on yhtä onnistunut.


20140910_193830


20140910_194012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti