torstai 10. huhtikuuta 2014

TIGI International Creative Team @Finland

Sain mahtavan tilaisuuden päästä mukaan seuraamaan kun TIGI International Creative Team saapui Helsinkiin Scandic Hotel Marskiin pitämään inspiraatioillan hiusalan ammattilaisille 8.4.

Kolme tuntinen tilaisuus oli antoisa myös kaltaiselleni tavalliselle tallaajalle. Olin ilahtunut että kolme tuntia englantia sujui kuuntelemiseni osalta kuin vettä vaan. Illan aikana nähtiin muutamia video-klippejä sekä nähtiin kaksi demo-osiota. Molemmissa esiteltiin värjäyksiä, leikkauksia ja kampausten tekemistä hyvin selkeästi selostaen. Myös valmiita malleja oli nähtävillä näytöslavalla. Illan suomalaisena isäntänä toimi Warehousen Mikko Vainio aka Tigimies.

Hiusalan huipputyyppejä, vitsit sinkoilivat viuhuvien saksien ohella. Suosikkini kaikista illan aikana nähdyistä hiuksista  oli ehdottomasti syvä kuparinen hiusväri ja siihen muotoiltu hyvin klassinen kiharakampaus. Pastelliset, laveeratut hiusvärit tuntuvat jatkavan voittokulkuaan edelleen. Haaveilin itsekin hiukan hempeistä My little Pony-hiuksista.

Kiitän mukavasta illasta seuralaistani Hannaa, Mikkoa kutsusta ja harkitsen tosissani kampaajan tuoliin istahtamista.


20140408_201434
 
 
20140408_211248

20140408_211629
 
20140408_211655
 
20140408_211703
 
20140408_211603
 
20140408_211622

20140408_211500

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti